tiistai 28. maaliskuuta 2023

Kesää kohti pilkullisella päivänvarjolla

 

Koskapa ollaan jo kesäajassa voinen hyvin alkaa miettimään toden teolla kesäjuttuja ja tekemään asiaan kuuluvia hankintoja, vaikka niitä pitäisi sitten katsella lumihangessa niin kun tätä vasta ostelemaani maailman ehkä söpöintä päivänvarjoa, jonka kävin tänään itselleni hakemassa. 

Näin sen nimittäin niin sopivana asuntovaununi tyyliin, niiden kukkalakanoiden ja tyynyliinojen kanssa, että melkein pakkohan se oli tuollainen saada. Sopii se onneksi myös tänne omallekin pihalle ja sitähän se näissä kuvissa tuolla mallailee, vaikkei nyt ehkä ihan just niillä kohdin ole, missä kesällä sitä pitäisin. Kaikki varjonjalat vaan olivat talvisäilöissä vielä ja hangessa tuo pysyi paremmin pystyssä, kun että sitä olisi joku joutunut tuolla pitelemään.

Minä en edes tiennyt olevani pilkullisten aurinkovarjojen ystävä, ennen kun tähän törmäsin. Hapsuista taas tiesin tykkääväni, joten siltä osin tämä ei itseäni juuri yllättänyt. Mutta joku näiden kahden yhdistelmässä nyt vaan vetosi niin lujaa, että en pystynyt vastustamaan sitä ilonsekaista himoa, mikä tähän välittömästi iski. Kesien muuttuessa yhä paahteisimmiksi pystyn hyvin perustelemaan itselleni useammankin aurinkovarjon tarpeen, enkä koe edes pienintä ostelukrapulaa, vaikka just viime vuonnakin ostin yhden uuden.

Nyt tietty vaan vähän kismittelee nuo lumimassat tuolla pihalla ja se, että se kesävaunu on vielä pressuunsa käärittynä tallin kupeessa, etten ihan just tänään päässyt tätä sen eteen mallailemaan, mutta ehkä nyt jaksan tovin vielä odotella.


So as you can see here we still have pretty much winter here, but that didn't stop me from trying out my cutest new parasol I got today. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti