Piipahdin eilettäin Habitaressa ja kävin tietenkin samalla ihailemassa ystäväni Parolan aseman Katjan savimaaliseiniä, jotka hän on maalannut tähän Build Lab osastolle. Sieltä löytyy neljästä eri huonetilasta neljää erilaista ja upeaa Katjan kehittämää maalisävyä, joista näissä kahdessa alemmassa kuvassa on nimeltään Havu.
Katja innostui savimaaleista jo muutama vuosi sitten niitä paljon tehtyään ja käytettyään ja päätti kehitellä itse parhaimman mahdollisen maalireseptin ja sitä kautta sitten päätyi perustamaan Savean ja alkoi myymään näitä valmiita maalisekoituksia sekä aineisosia ja työvälineitä saviemaalien tekemiseen. muillekin. Katja pitää myös muutamia kertoja vuodessa ihania savimaalikursseja, missä pääsee kokeilemaan ja opiskelemaan hänen opastuksellaan savimaalien saloja,
Näissä kahdessa alemmassa kuvassa on sävy nimeltä Hunaja.
Maalit Katja valmistaa täysin käsityönä ekologisissta ainesosista. Maali on kokonaan muoviton ja hengittävä ja siitä tulee seiniin ihanan eläväisen samettinen täysmatta pinta. Se ei myöskään sisällä mitään säilöntä- tai homeensuoja-aineita tai VOC-yhdisteitä.
Näissä kahdessa alemmassa kuvassa on sävy nimeltä Harso.
Joten jos haluat sisustaa seinäpintasi ekologisuuden lisäksi myös kesävästi ja vastuullisesti on Saven savimaalit tehty juuri sinulle. Käy ihmeessä tutustumassa osoitteessa savea.fi tai jos piipahdat Habitaressa niin Build Labin löydät osastolta 6h60.
Ja jos olet menossa piipahtamaan niin tuolta Build Labin hyllyltä löytyy myös pari todella kaunista Savean värimallikirjaa, mistä voi käydä vilkuilemassa livenä muitakin sävyjä, kun vain niitä mitkä sieltä seinistä löytyy. Katja on myös itse paikalla tuolla osastolla kaikkina muina messupäivinä paitsi sunnuntaina, joten voit käydä nykäisemässä häntä hihasta ja saada savimaaliesittelyn itse tekijältä itseltään.
P.S. Ja tämä ei ollut maksettu mainos vaan ihan vain ystävälle ihan ilman mitään taka-ajatuksia spontaanisti tehty somenostatus!
P.P.S. Ja lopuksi tällainen ihana kuva samalta osastolta ja ajatus, että pitäiskö sitä alkaa pitämään kylpyammeessa kukkia, kun se kerran näyttää näin syötävän hyvältä? Ehkä!









