Keittiön ikkunat saivat tänä vuonna ylleen vanhat timantinmuotoiset jouluvalot jotka jostain syystä tekevät verhoihin kauniita kukkakuvioita läpi paistaessaan.
(Mikä siinä muuten on että jouluvalot pitää aina pakata yhteen kassiin kaikki sekaisin jolloin ne menevät vain keskenään solmuun ja seuraavana vuonna saa hermot repaleina niitä selvittää? Itse teen tämän joka vuosi, vaikka jo luulisi tähän ikään ehtineenä oppineen.
Toinen mielenkiintoinen seikka on se että jostain kumman syystä joka vuosi puolet valoketjuista lakkaavat toimimasta, vaikka edellisvuotena toimivat kaikki. Tänäänkin meni varmaan toista tuntia selvitellessä, että mikä lamppu on rikki ja mistä kohtaa. Ja sitten kun sain juuri toisen ketjun korjattua vilkahti jo ikkunassa ollut ketju pari kertaa ja sammutti puolet valoistaan, joten sain tehdä saman homman kahdesti. Luulisi nyt toimivan, en uskalla edes hengittää ikkunoihin päin, ettei vain...)