Minulla on ollut sellainen tapa, että aina kun on lehdessä uusi minun tekemäni diy-juttu julkaistu, niin ostan jotain herkkuja sitä juhlistaakseni. Nyt oli kovin luontevaa juhlistaa sitä simalla ja munkkipalleroilla, kun tänään sain käsiini tämän uuden Kotivinkin.
Tästä numerosta löytyy nimittäin tällainen hauska korituunaus-juttu, jonka sinne tein ja kuvasin tuossa viime kuun alkupuolella. Kauhean kivaa oli taas tekeminen ja kauhean kivat tuli noista koreistakin kyllä. Kaikki kolme kovassa käytössä täällä jo ja kuvailen niitä teille täällä blogissa varmasti myöhelmmin.
Muistin siinä tehdessäni napsia myös pari tällaista "behind the scenes" otosta, että millä lailla taipuu pienen rintamamiestalon keittiö professionaaliksi kuvausstudioksi ja kyllähän se taas aivan hienosti taipui. On taustapaperia, lisävaloa ja jalustaa ja kaunista luonnonvaloa ikkunoista ja paljon muuta ei sitten sekaan mahtunutkaan, puhumattakaan, että toisesta ovesta ei voinut kulkea, mutta onneksi ei niin montaa tuntia tarvinnut keittiötä tällaisena pitää, että siitä sen enmpiä haittaa olisi ollut.
Oli kyllä niin tosi kivaa stailailla tätä täällä keittiön pöydällä yksin kotona ollessa ja hyvän musiikin pauhatessa taustalla. Eikä onneksi jäänyt vain tähän yhteen kertaan tämän keittiön käyttäminen kuvausstudiona lehtijuttua varten, mutta siitä lisää parin viikon päästä, nyt juhlitaan vielä vähän vappua!
Tämä uusin Kotivinkki löytyy nyt kauppojen lehtihyllyistä ja myöhemmin juttu löytyy varmasti taas kotona-sivustolta (linkkaan sen tänne jahka se sinne ilmestyy).
I made this fun basket decorating story to the latest issue of Kotivinkki magazine. Here's also some fun behind the scenes shots of the photoshoot I had in my kitchen for it.