Keittiön lempinurkka

Miten ihanaa onkaan, että valon määrä on alkanut päivisin lujaa lisääntyä, lumipeitteen kanssa pihalla näyttää pilvinenkin päivä jo ihan erilaiselta kun vielä kuukausi sitten. Sisälläkin näkee jo oikein hyvin päiväsaikaan ilman valoja ja välistä, niin kuin tänään aamupäivällä oli täällä valoisaa kun keväällä konsanaan.

Mietin tuossa, että olenkohan lokakuun jälkeen ihan hirveän montaa päivää nähnytkään, jolloin tätä ihanaa tapetoitua keittiötäni olen oikein luonnonvalossa voinut katsella. Eipä niitä montaa kuulkaa ole ollut, joten nämä nyt alkaneet tuntuvat sitäkin erityisemmiltä.

Minulla on ihan ehdoton suosikkinurkka tässä keittiössä ja se on tämä ikkunoiden välissä oleva tila. Siihen on kertynyt kokoelma kaikenmoista kaunista ja olen tykästynyt niihin niin lujaa just noin, etten muuttanut tuota asetelmaa, edes silloin kun tämän huoneen uuteen tyyliin tapetoin.

Siellä on ison kultaköynnöksen lisäksi kirppistelty haitarilamppu,  ystävältä ostetut vanhat lintuhäkit, vanhasta talosta ostettu naulakkohylly sekä kokoelma lasipulloja kirnun kera sen päällä. 

Kaikki näyttää siellä niin kivalta, eikä yhtään edes häiritse se fakta, ettei tuo lamppu ole ikinä ollut tuossa edes päällä, johto on roikkunut irrallaan jo monta vuotta. 

Ja nyt uuden tapetin kanssa kaikki näyttää taas niin ihanalta ja kivalta, että jaksan tuijotella noita tuolla aina vaan uudestaan ja uudestaan. 

My favorite corner in my kitchen is this, with a collection of vintage things it looks so lovely to my eyes that I could look at it day and night. Nice thing that it's getting lighter here during the days, I haven't really seen this room in bright daylight for so long.

Satakolmekymmentäyksi

Vanha sepänpajan laatikosto muutti olohuoneen ikkunan alta tänne työhuoneen vastaavaan paikkaan. Laitoin sen suoraan ison työpöytäni alle, jonne se mahtui just ja just kivasti, kun vähän säädin pöydän alkuperäisiä jalkoja taaemmas ja korkeammalle. Nyt on vihdoin paikka kaikille työkaluille ja ruuveille ja muille, jollaisesta olen unelmoinut jo monen monta vuotta.

Jokainen tärkeä tavara on omalla paikallaan, mutta aivoni eivät ihan vielä ole tottuneet uuteen järjestykseen. Koitin pistää kaiken vähän samalle suunnalle kun missä olivat edellisissäkin laatikostoissaan, jotta käsi hakeutuisi suunnilleen oikeaan suuntaan, joka onkin vähän helpottanut etsintää, kun jotain työkalua tarvitsee. Täytyy kuitenkin vielä harjoitella tovi, ennen kun alkaa osua kerrasta oikeaan laatikkoon, sen verran enemmän ja leveämmälti noita nyt tuossa on.

Siinä kun askarreltiin tätä yhtä laatikostoa paikoilleen laski mieheni hiljaa mielessään kuinka monta erillistä vetolaatikkoa tämän huoneen laatikostoissa oikein on ja lopputulokseksi tuli: satakolmekymmentäyksi. On siis melkoisen monta laatikkoa säilöä tärkeitä tarvekaluja ja tavaroitaan ja ihan joka ikinen niistä on hyvässä käytössä kyllä (lisääkin itse asiassa tarvitsisi).

Suurimmassa osassa on onneksi etiketit kertomassa mitä missäkin on, mutta muista muistan kyllä mitä niissä on, varsinkin sellaisissa laatikoissa, joissa jo vuosia samoja asioita olen säilönyt. Jos onni on nyt myötämielinen, eikä aivoni ole liikaa happamoituneet, niin enköhän opi vielä tämän viimeisimmänkin lokerot tarkkaan ulkoa ihan pian.

We moved this old blacksmith's chest of drawers from the living room to my work room and as we were doing it my hubby counted all the different drawers in this room and came up with a number of 131. So I have one hundred and thirty one drawers in this one small room. Quite a lot to store things, but I must say I could use a couple more (Laughing emoji here).

Uusi linna laiskoille

Muuttuneeseen olohuoneeseen piti löytää uusi nojatuoli sen vanhan ison nahkaisen klubituolin tilalle (jonka möin jo pois). Se oli tilaan ihan liian suuri ja painava ja kaikin puolin hankala ja ajatuksissani olikin löytää tilalle joku kiva vanha matala ja kevyt, ja kuinkas sitten kävikään...

Tämä ihana laiskanlinna tuli vastaani huuto.netissä ja siellä sitä ilmoitusta pari päivää tuijoteltuani päätin käydä sitä paikan päällä katsomassa. Totesin sen heti ihan liian isoksi olohuoneeseemme ja kerkesin jo sanoa myyjälle, etten sitä osta mutta sitten kumminkin pyörsin päätökseni. Siinä kun sitä hipelöin ja koeistuin ja koskettelin niin ihastuin niin lujaa tuohon väriin, muotoon ja mukavuuteen, että ostin sen sitten ihan vaan, että voin sitä omaan kotiini sovittaa.

Matkalla kotiin kyllä jo tiesin, että jos se yhtään vähääkään tänne sopii niin sitten se saa jäädäkin, vaikka tässä onkin järjellä ajateltuna enemmän huonoja kun hyviä puolia. 

Tämä ei siis ole vanha vanha tuoli, vaan vähän uudempi, mutta tarkkaa ikää en tiedä. Tässä ei ole jousistoja vaan ihanan pehmeät vaahtomuovit (siltä ainakin tuntuu) pehmusteina ja päällinen on pehmeää samettia, joka on jo valmiiksi täynnään tahroja. Siihen jää myös kaikki, siis ihan kaikki koirankarvat kiinni eikä se varmasti ole helpoin pitää puhtaana muutenkaan.

Istuinkin on vähän turhan pystyasentoinen ja jäyhä, mutta siltikin... Siinä vaan on niin kiva oleskella, istua, rönöttää tai maata poikittain. Koko ajan täällä tappelemme siitä kuka siihen kerkiää ensinnä istahtaa, koirakin on mukana tässä. Tämä on myös ihan maailman kevyin siirrellä, ei siis paina juuri yhtään mitään, aivan älyttömän näppärä. Että ei varmaan tarvitse ihmetellä miksi sen niin kovin tahdoin ostaa, vaikka järki koittikin pistää vastaan.

Ja se on niin ihana tässä! Sen väri herättää ihmisissä ristiriitaisia tunteita sen puolesta, että onko se kenen silmissä vihreä vai harmaa (se on hyvin harmaanvihreä), mutta jokainen joka sen on tässä päässyt koeistumaan on kyllä myhäillyt tyytyväisnä sen sylissä.

Että nyt on sitten vähän liian iso ja vähän liian hankalasti puhtaanapidettävä uusi nojatuoli olohuoneessa, mutta se ei yhtään haittaa, kun - se - on - niin - ihana! En ole edes kerennyt siitä noita vanhoja tahroja vielä lähteä peseskelemään, kun en malta kastella sitä yhtään, jotta pääsen siihen koko ajan istumaan. Hih!

I just had to get this big velvet armchair in my living room even though it's a little too big for the space. I fell in love so hard to the color and feel of the seat that I had to have it. Now we all fight over who get's to sit on it, even the dog. Haven't even cleaned it, cause I cant wait it to dry to sit on it. Funny how one can love a chair this much!

Telkkarikaappi paikoillaan

Vihdoin ollaan saatu uusi tv-kaappi olohuoneen puolelle, mutta eihän sitten ihan ilman kommelluksia mennyt. Maalausvaiheessa loppui molemmat sekä sisä- että ulkopuolen maalit kesken ja kaappi tuotiin tuohon nyt vähän välivaiheessa, koska en yksinkertaisesti jaksanut odottaa enää yhtään pidempään. 

Sen kerkiää tuossa vielä sipsutella paraatikuntoon ja sillä aikaa pääsen nauttimaan siitä, että tuossa se nyt on!

 Ja voi että miten olenkaan siihen nyt tyytyväinen, se on mitoiltaan ja ulkonäöltään juuri passeli ja värivalinnatkin näyttivät vihdoin napsahtavan kohdilleen. Huoneen punertava paneelikatto ei nyt varasta kaikkea huomiota itselleen vaan sointuu mukavasti ympäristöönsä ja korostaa kivasti kaikkea harmaata entisestään. 

Tuossa kaapin maalausvaiheessa kiirehdin sen siniharmaan piilottamista niin kovin, ettei maali oksankohdissa ollut kerinnyt kuivua tarpeeksi ennen kun uutta kerrosta siihen aloin lätkimään, siksi tuossa ulkopinnoissa nyt oksankohdat näkyvät isoina laikkuina, mutta ne hoituu piiloon sitten kun lisää maalia saan. Eikä ne tuossa nyt liikaa itseä edes häiritse, hauskan täplikäs on vaan kaluste nyt vähän aikaa.

Mutta kivaa on ollut nyt kaapin kanssa, kun telkkarin saa piiloon kun sitä ei katsota. Huone muuttui tosi paljon rauhallisemmaksi kun kaikki johtomytykin ovat sievästi piilossa katseilta kaapin sisuksissa.

Parasta kuitenkin ehkä on tuo hylly telkkarin yläpuolella, siihen saan kivasti laittaa kaikkea nättiä esille, mitä voi tuijotella sitten vaikka mainoskatkojen ajan. Kaapin päälläkin on runsaasti tilaa viherkasvien ryöpytä ja mikäs sen mukavampaa, kun kunnon viidakko silmänilona sielläkin.

Nyt ei ole vielä kovin täynnä paikat kaikkea, sen maalaushomman loppuunviemisen vuoksi, mutta sitten kun se on valmis pääsen täyttämään tämän kaikilla ihanilla aarteillani. 

Jäin vielä pohtimaan tekisinkö noihin oviin pienet tuuletusreiät niin kuin vanhoissa pukukaapeissa on, mutta katselen nyt hetken ilman, että tarviiko se niitä vai ei. Ne kerkiää kyllä myöhemminkin vielä hyvin porailla jos sille päälle satun. Myös uutta telkkaria ollaan nyt mietitty, kun tuo vanha on aika piskuinen tuolla kaapin sisuksissa ja sinne aivan hyvin vähän isompikin sujahtaisi nyt.

Mutta joo,kaikki aikanaa, nyt vaan hetki nautitaan tästä, että meillä tämmöinen uusi itsetehty kaluste on.

And here it is, the paint job not finished yet, but still; my new tv-cabinet I build myself. I just love how practical and pretty it is. As I designed it I planned a lot of space to store all kinds of pretty things too, it's so nice that it's not just for tv but serves a s a place to display all other things too.

Pakkaskelin kirppislöydöt

Kerkesin nopsaan piipahtaa silloin taannoin Hämeenlinnassa käydessäni myös vähän kirpputoreilla ja tehdä pari löytöä. Ystävän uudistettu makuuhuone kaipasi vähän jotain kivaa merellistä koristetta ja Suomen kasarmin aarteista bongattu iso simpukka lähti mukaani tuliaisiksi heille.

Itselle löysin jo edellisellä reissulla Kantolan antiikkiliikkeestä tuommoisen veikeän vanhan valokuvataulun. En sitä silloin raaskinut mukaani vielä ostaa, mutta nyt menin käymään siellä ihan varta vasten katsomaan josko se siellä vielä olisi myynnissä ja olihan se. Joku siinä vaan puhutteli minua; tuimannäköisten ja fiinien naisten tiukka poseeraus ja kuvan kesäinen mutta jäykkä tunnelma vetivät puoleensa niin että ajattelin sitä tämän tästä. Onneksi löysin sen vielä, sillä se sopii nyt olkkarin tauluseinälle niin mainiosti.

Olkkarissa alkaa edistyä, uuden tv-kaapin maalaus on jo loppusuoralla ja muille tavaroille löytynyt suunnilleen paikat muualta. Tässä nurkassa vielä taulukollaasi aivan liian korkealla sekä väliaikaissäilytyksessä oleva laatikosto puoliksi oven edessä. Nurkassa olevan kaapin uutta paikkaa en vielä tiedä, mutta jotenkin tuntuu siltä, että sekin vielä tässä kerkiää kyllä löytyä. 

Jos kaikki menee nyt ihan putkeen niin pääsen jo huomenna mallailemaan tv-kaappia paikoilleen. Se on kuulkaa riemun hetki se, sitä on tässä odotettukin.

My recent fleamarket finds. The seashell is for a friend that has recently renovated her bedroom to be more like a holiday resort and the old picture in the cool frame is for my livingroom wall. Saw it earlier but didn't get it so it haunted my mind and I had to get it the second time I visited the place that had it for sale.

Metsäänhän se meni

Lähti sitten tämä projekti aivan lapasesta täällä, kun tajusin kaapin kertaalleen maalattuani, että tämä meni nyt kertakaikkisen metsään tämä värivalinta. Siinä kun sitä ajattelin ja värilapuilla mallailin, tuntui tämä turkoosihtava harmaa erittäinkin hyvältä idealta, mutta kun vihdoin maalauksen jälkeen heräsin ja tajusin mikä tämä väri oikein on, niin en voinut muuta kun nauraa; tämä on nimittäin lähestulkoon aivan sama KUN OLOHUONEENI EDELLINEN SEINÄVÄRI muutaman vuoden takaa. Siis just se väri, joka piti maalata piiloon, kun se ei yhtään toiminut sen hienon punertavan paneelikaton kanssa. 

Ja nyt joku aivopieru päässäni sanoi, että maalaa kaappi tällaiseksi... Ei tule kesää. Pari päivää meni hukkaan, mutta ei se mitään, uusi maalikerros on jo osittain sivelty kaapin pintaan ja tällä kertaa ei mennä niin lujaa metsään enää, pelasin nimittäin varman päälle ja sekoittelin tuohon aivan hempeän ja lämpimän vaaleanharmaan värin, joka kaikella varmuudella sopii olkkariin, eikä riitele punervan katon kanssa liikoja. 

Mutta lisää työtä ja odotteluahan tämä nyt sitten tietää, kun pitää antaa pellavaöljymaalin kuivua rauhassa. Onneksi tämä näyttää jo yhdellä kerroksella sen verran peittävän tuon siniharmaan, että toisella tulee jo hyvä. Mutta harmittaa, kun ei vieläkään pääse tätä olkkariin mallaamaan, alkaa jo itselläkin kärsivällisyys olla koetuksella tämän projektin kanssa.

Mutta ei se auta valittaa, ehkä siitä tulee nyt parempi kun se on kunnolla ensin harjoiteltu. Hih.

So I painted the cabinet and couldn't put my finger on it why the bluegrey color suddenly started to feel like a really bad idea, until it hit me; this is almost exactly the same color that I removed from my livingroom walls a couple of years age when we exposed the vintage panel ceiling... 

Oh well, can't explain thet brain fart, but mixed a new paint a different tone and started painting over it as soon as it was dry. Two days wasted here, until I can finally try this cabinet out in the livingroom. I'm bursting of anticipation here...

Rennosti rempallaan

Ja tässä on nyt meidän uusi sohva, tai uusi ja uusi, kun käytettynähän se on tietty ostettu, mutta kumminkin. Päädyttiin tähän ihan perinteiseen Ikean Ektorp-malliston kulmasohvaan monestakin syystä, joista tärkeimpänä ja ykköskriteerinä oli rentous. Muut tärkeät kriteerit olivat koirataloudessa päällisten helppo pestävyys ja ihan tuon huoneen mittasuhteisiin sopiminen ja istumapaikat monelle. 

Kivaahan tässä on myös se, että tähän saa ostaa uusia irtopäällisiä, että jos tämä väri alkaa tökkiä sen voi melko edullisesti vaihtaa toiseen.  Itse halusin nyt kokeilla tätä harmaata ja onnekkaasti just tämä sohva tulikin sitten näillä päällisillä vastaani torista. 

Olin nähnyt paljon kuvia joissa tämän sarjan sohvia on ja joissa ne olivat ihanasti rypyssä ja rytyssä ja niin rennon näköisiä, että kun keksin siitä vanhasta sohvakolossista luopua oli tämä ensimmäinen joka mieleeni tuli kun uutta ajattelin, eikä se ollenkaan huono ajatus ollut, sohva sopii tänne aivan mainiosti ja perheen karvakorvatkin ovat sen jo heti hyväksyneet. (Ajattelin minä myös paljon muitakin eri merkkejä malleja, mutta tässä oli ihan liikaa hyviä puolia niihin muihin verrattuna.)

Kun vanhat lähtivät tieltä maailmalle ja tämä uusi tähän paikoilleen laitettiin, viskelin sinne kaikki tilassa olleet peitot, tyynyt ja lampaantaljat hujan hajan ja pitkälti tuossa asennossa ne ovat tuossa olleet siitä asti. Vanhassa talossa kunnon pakkasilla käy ikkunoista hieman ikävä pieni kylmänhohka ja tuolla kaiteilla olevat pehmikkeet torppaavat sen nyt varsin mukavasti. 

Itseä aluksi mietitytti kovastikin, että miten sitä ihminen tottuu toistakymmentä senttiä vähemmän syvään sohvaan, mutta aivan hyvin olen jo tottunut. Tajusimme myös, että tässä on itseasiassa paljon enemmän tilaa, kun nyt kaksi mahtuu kunnolla samaan aikaan sohvalla loikoilemaan, missä vanhaan mahtui mukavasti oikeastaan vain yksi.

Huone on muilta osin vielä ihan sekaisin, eikä uutta värimaailmaakan ole vielä täysin lyöty lukkoon, mutta tästä se on nyt lähtenyt etenemään ja toistaiseksi näyttää ainakin siltä, että ihan oikeaan suuntaan ollaan menossa.

The new couch is actually old and used. I chose this Ikea's Ektorp for a lots of reasons; I really like the casual country look it has, the fact you can wash all the covers and even buy new ones, the size that fits this relatively narrow room and the fact these are so common that it's easy to find one used. We've really liked it here, even tho the old couch was deep and comfy this one fits more people in it as the old one was all full with one person laying in it. 

I still have to tweak the color scheme in it to make this look more spot on, as now it is all mixed colors from the pillows, skins and blankets from the old sofas. (But, as you can see the doggos really approve that no matter what the colors are.)