Uudelle vuosikymmenelle

Taas on yksi vuosi pantu pakettiin ja nyt onkin sitten aika vaihtaa oikein vuosikymmentä, tämän blogin kohdalla jo toista kertaa peräti. Hurjaa ajatella, että niin kauan on ollut olemassa tämä, vuodesta 2008 ja yhä jatkuu. En ole oikein koskaan ollut niitä ihmisiä, jotka uuden vuoden lupaksia harrastaa, mutta yhden asian voin taas perinteisesti luvata; nimittäin sen, että tämä blogi se vaan on ja pysyy eikä loppua näy. 

Tästä blogista on tullut minulle tässä vuosien varrella jo niin vahva elämäntapa, että en enää edes osaa kuvitella elämää ilman. On niin mahtia kun saa jakaa tätä omaa sisustusmaniaansa muiden kanssa. Kiva kun olette siellä lukemassa tätä, olette minulle tärkeitä ja oikein hyvää uutta vuotta kaikille sinne ja nähdään taas pian!

It's the second time this blog sees the change of a decade! Started back in 2008 and honestly didn't know then this would turn such a way of life to me that I still enjoy doing this as much as I did back then (and sometimes even more!). So my new years resolution, once again is; that I promise you guys I'll keep on doing what I do here and keep on blogging about it. So see you next year and have a very happy new year!

Karvakorvan synttärit vol 2

Niin ne vuodet vierii, että se toinenkin karvakorva täytti eilen sitten sen kymmenen vuotta ja tietysti sillekin piti bileet järjestää niin kuin isälleenkin tehtiin samoilla lukemilla. Laitettiin koristeet paikoilleen ja pöytä koreaksi ja kutsuttiin liuta karvaisia kavereita ja sukulaisia juhlimaan. Olin säästänyt tuon roikkuvan koristuksen Luken bileistä ja siitä oli helppo muokata vain nimi vaihtamalla banneri näihinkin juhliin. Kierrätys kunniaan tietenkin.

Pöydälle katettiin kaikkea kivaa ihmisvierailla ja lapsia varten tietty taas vähän epäilyttävämpääkin herkkua, pitäähän sitä nyt koirabileissä vähän hassutella. Sulatetusta suklaasta saa rusinoita lisäämällä varsin realistisen näköisiä juhlaherkkuja, jotka menivätkin aika hyvin kaupaksi juhlavieraille, tosin aikuiset olivat tässä asiassa yllättävän paljon rohkeampia kuin lapset, jotka enimmäkseen tyytyivät kikattelemaan vieressä. 

Ja herkuista puheen ollen oli koiravieraille laitettu varsin mojova yllätys. Tein nimittäin ison synttärikakun jauhelihasta, riisistä ja koirannappuloista ja siitä riitti reilusti syötävää ihan jokaiselle karvanaamalle. Sitä odoteltiin kuola valuen ja tarjoilun koittaessa hävisi annokset parempiin suihin nopeammin kun ehti kissaa sanoa. Kakku oli niin iso että siitä riitti helposti vieraille jopa kotiinviemisiksi asti. 

Päivänsankari sai tietty aloittaa ja hetken hämmästelyn jälkeen tajusikin nopeasti, että tämä todella oli häntä varten tehty ja oli aivan sallittua raastaa sitä naamaansa sen minkä ehti.

Vieraiksi tulivat muiden muassa Yodan äiti Banze sekä kaksi siskoa Bella ja Hani. Bellalla, josta kuvassa näkyy vain kuono, oli eilen myös 10-v synttärit, mutta Hani on vajaa pari vuotta nuorempi, samat vanhemmt kumminkin molemmilla, että täyssisaruksia silti. (Eli äiti tuo kameraa kummasteleva Banze kuvassa ja isä se meidän Luke).

Hani taas osaa olla ihan uskomattoman lutunen pikku luppakorva. Tästä pikku höpönassusta ei ikinä voisi uskoa sen olevan jo ihan täyskasvuinen kahdeksanvuotias koira. Siskonsa Bellan kanssa nämä ovat pentueidensa pienimmät kun taas meidän Yoda vajaan neljän kilon elopainollaan on heittämällä se kaikista isoin roikale, mitä äidistään on ikinä ulos tullut (isänsä poika todellakin).

Sitten vieraina olivat tietty Tero (ylempi kuva) ja Pipa eli Pippuri, joka on muuten siskoni toisen koiran äiti, sen camo-kuosisen, eli Pahiksen. Meidän Luke on senkin isä, eli se on myös Yodan siskopuoli se.

Ja samoi tämä on myös Luken lapsosia tämäkin, eli Pahiksen sisko ja Yodan siskopuoli Puffetti, tuttavallisemmin Puhveli vaan. Se on ain niin hauska kuinka nuo koirien geenit voi jakautua värien ja muiden ominaisuuksien osalta Samasta isästä tulleet pennut on eri äitien kanssa kuin ihan eri planeetoilta. Mutta se sukujuurista (kuka muuten edes pysyi kärryillä näistä?)

Illalla kun vieraat lähti oli meillä täällä kaksi niin väsynyttä koiranpoikaa ettei tosikaan. Molemmat makasivat aivan reposina, taju kankaalla ja sulattelivat tyytyväisinä kakkuannoksiaan sulautuen lähes täydellisesti sohvan värimaailmaan. Että hyvät oli kyllä bileet. Seuraavan kerran ajateltiin juhlia marraskuussa kun Lukelle tulisi 15-v mittariin. Toivotaan, että pysyy yhä vetreänä ja hyväkuntoisena sinne asti (ja pidemmällekin), niin kuin on tähänkin asti ollut. 

And so came the day when our other Chihuahua turned ten years old. The other one already did so five years ago and got a huge party so we decided this one must have a party too. It was so much fun for us humans and the dogs. I made a huge cake out of minced meat, rice and dogfood and needless to say it was a big hit amongst the furry ones. For humans I made some suspicious looking treats out of melted chocolate and raisins and the kids had a lot of fun watching the adults eat them while being too timid to try themselves.

I and most of the human guests were in Chihuahua heaven sitting on the floor with all the furballs running around. Oh, best times ever!

Välineillä on väliä

Tässä kevättalven neuloosissa, kun tarvitsin eri kokoisia neulepuikkoja tuskastuin siihen, että ne ovat kaikki enemmän tai vähemmän rumia silmiini. Olen nimittäin hyvin, hyvin tarkka väreistä kotisohvallani ja neulominen rumilla sinipäisillä puikoilla alkoi pian särkeä silmieni lisäksi tosi lujaa myös mieltäni. Tiesin että olemassa on hurmaaviakin neulepuikkoja, bambuisia ja muita puisia ja päätin, että sellaisia täytyy lähteä ostelemaan, mutta sitten törmäsin ongelmaan; pitkät puikot ovat menneet tyystin pois muodista ja siten kadonneet myös suuren osan kauppojen valikoimista! Nykyään neulotaan mieluiten pyöröpuikoilla ja pitkät puikot ovat niin out kun olla ja voi. Joka kaupassa oli tarjolla pääasiassa vain ei oota.

Siinä sitten eräässä ihanassa neulekahvilassa asiaa ääneen tuskailtuani kysyi vieno ääni neuletyön takaa minkä kokoisia bambupuikkoja etsiskelen ja kertoi, että hänellä on niitä useita erilaisia kotona joutilaana ja voisi ne minulle sieltä tuoda ja antaa. Ja tosiaan muutama päivä tästä sain häneltä ison nipun kauniita bambuisia neulepuikkoja! Että iso kiitos sinne Lentävään lapaseen vielä tätäkin kautta!

Ja sitten päivä tästä niin eräs ystävä toi vielä kätköistään kolme paria lisää ja metallisiin vaihtamalla teki puikkokokoelmastani täydellisen. Nyt on joka kokoa lähteä neulomaan melkein minkälaista lankaa vain. Ja heti kun kokeilin noilla bambuisilla neulomista ihastuin vielä enemmän sillä sen lisäksi etteivät todellakaan särje silmiäni ne tuntuvat käsiinkin niin paljon miellyttävimmiltä kun edeltäjänsä, mutta paras on silti ehkä se ääni mikä niillä neuloessa tulee, se pehmeä puupuikkojen hankaus toisiaan vasten on suorastaan hypnoottisen ihanaa.

As I'm in to knitting right now, I wanted to find some pretty knitting needles but they were sold out ages ago everywhere I went. Luckily I got some as gifts from a friend and a lovely lady at Lentävä lapanen knitting cafe. And now I'm even more in to knitting since it's so much more fun with the hypnotical soft sound the bamboo needles make while knitting.

Mielen virkistykseksi

Maattuani ties monennettako päivää sohvan pohjalla suuren nenäliinavuoren vieressä ja katsottuani joka päivä telkkarista kaikki sisustus- ja puutarhaohjelmat (useimmat jopa kahteen kertaan) iski sellainen kyllästys kaikkeen, että asialle oli pakko tehdä jotain. Sen sijaan että olisin vain lämmittänyt nopeasti kaupan kanasopan muovipakkauksessaan päätin, että katan sen nyt nätisti ja laitan itselleni oikein kunnon hemmottelulounaan, kaikille aisteille (niille mitkä vielä toimivat). Jotain iloa tähän sairastamiseen oli saatava kaiken nujuisuuden keskellä.

Kanasopat kauniiseen kulhoon, eilinen pannukakun loppu koriin, kamomillatee hunajoineen ja sokereineen kauniisen lasiin ja inkivääri koristeeksi mukaan. 

Ja niin siinä kuulkaa kävi, että mieli tuosta piristyi melkoisen paljon. Jopa niin paljon, että sain tehtyä paljon muutakin tänään kun vain makoiltua siellä sohvan uumenissa. Vaikka flunssa ei olekaan vielä hellittänyt on sen madalluttava vaikutus mielialaani huimasti parantunut.

 I've been sick on the couch for a couple of days now. Just lying there watching every house decor and garden show on tv with a pile of used tissues growing next to me. Today I got SO bored I realised I HAVE to do something to make me feel happy, even though the flu is still going on strong. So instead of just warming up the store bought chicken soup in it's plastic container in the microwave I got a cool old tray and set up my lunch there nicely, and thanks to that I started feeling a little better. There can be beauty in life even with a sinus infection.

Kevätjarruja

Maaliskuu on minulle aina siitä hassua aikaa, että mieli olisi jo pidemmällä keväässä kun säätila ulkona antaa myöten. Sitä edesauttaa tietenkin vielä se, että televisiossa pyörivät jo puutarha- ja kesäaiheiset ohjelmat ja somessa päivitellään paljon kukkasia. Ajatuksissa on kaikenmoiset pihanlaitto-ideat ja unelmissa miten kaikki on sitten niin ihanaa ja ilmatkin suosivat. 

Jottei tämä kaikki saisi mieltä matalaksi, kun mitään ei voi vielä puutarhassa tehdä muuta kun viskoa lisää hiekkaa sinne tänne jäisten kulkuväylien päälle, niin olen ruukannut ottaa aina tähän vuodenaikaan aikaa ihan vaan itselle ja tehdä jotain mikä saa ajatukset pois keväästä vielä muutamaksi viikoksi. Ehdoton lempparini mihin tahansa masennukseen on kierros kirppareilla. Jo se, että pääsee kiertelemään ja katselemaan myytäviä on minulle hyvin terapeuttista, en yleensä edes ostele välttämättä mitään. Eilettäin kiersin viisi lähialueen kirppistä, joista neljästä tulin ihan tyhjin käsin, mutta viidennestä oli han pakko ostaa tämä viehkeä vanha talonpoikainen astia, en vain voinut vastustaa tuota muotoa ja kulunutta puupintaa. Sen alkuperäinen käyttötarkoitus on minulle vähän mysteeri (ellei ole sellainen yrttien hakkaamiseen tarkoitettu alusta), mutta tiedän että sillä tulee olemaan paljon käyttöä taloudessamme tarjoilu- ja esillepanoastiana, niin nätti se on.

Toinen ihanasti kevättalveen sopiva harrastus on juuri nyt ollut neulominen. Jo kaksi valmista villapaitaa tehtyäni en vieläkään ole saanut siitä kyllikseni vaan langat kolmanteen on jo hankittu.  Hyvä ja rentouttavan tuottelias neuloosi pitää mielenkiintoni visusti vielä sisätiloissa hyvän tovin.

Waiting for the spring to come can be very stressful when it's still freezing outside and there's still at least a month and a half before I can start any projects in the garden. And it doesn't help at all that the garden shows have started on tv, it just makes me feel so frustrated. Luckily I have hobbies that help ease that pain of waiting. I love to go to fleamarkets, not only to make finds but to just relax my mind. Sometimes I can go to several fleamarkets and leave with nothing and still be very happy that I went. Like the other day, I went to five, came out with nothing from four of them but found that cute antique wood bowl from the fifth.

The other thing that eases my pain of waiting for the spring is knitting. Especially knitting sweaters. I've already made two and got some yarn to make a third one too. Sheer bliss!

Kirppiksiä ja kissanpentuja

Kävin viikonlopulla piipahtamassa ystävien kanssa kirppis- ja kissanpentuturneella Hämeenlinnassa. Nämä tällaiset retket aloitetaan aina, lähes poikkeuksetta tästä paikasta; Suomen kasarmin aarteet. Se on pitänyt omassa suosikki-kirppislistassani ykköspaikkaa jo monen vuoden ajan, eikä suotta, tästä maailmankaikkeuden sekatavarakaupasta kun voi löytää ihan mitä vaan, eikä sieltä tälläkään kertaa tyhjin käsin lähdetty.

Olin jo etukäteen saanut vinkin tästä viehkeästä vanhasta pikku-emalivalaisimesta, jonka arvelin sopivan kasvivalaisimeksi viherkasvikokoelmalleni. Vinkki osoittautuikin osuvaksi ja valaisin lähti mukaani kotiin kunnostetavaksi. Pienellä puunauksella, ylimääräisten osien poistolla ja uusilla sähköillä tästä tulee aivan täydellinen valaisin tarpeisiini.

Ja sitten kun oltiin kirppistelty tarpeeksi lähdettiinkin nunnaamaan kisanpentuja ja niitähän kuulkaa riitti. Talossa oli syntynyt kaksi pentuetta parin viikon välein ja suloisia, sinisilmäisiä pieniä karvapalleroita oli yhteensä kaksitoista! Niitä oli ihan joka puolella, toiset päiväunisia ja toiset leikkisiä ja toiset muuten vaan uteliaita vieraista naamoista. Kavereillani nousi kissakuume välittömästi huippulukemiin, mutta itse onnistuin olemaan noiden keskellä varsin tyynesti, olenhan enemmän koiraihminen kumminkin, asia josta talon ainoa sen lajin edustaja olikin varsin mielissään rapsuteltuani häntä huolellisesti joka puolelta aina kun tilaisuus tuli. (Toim. huom. olen aivan älyttömän hyvä rapsuttelija, minulla on juuri sopivat pienet rapsuttelukynnet ja opin äkkiä kaikkien koirien parhaat paikat rapsutteluun. En ole tainnut vielä sellaista koiraa koskaan kohdatakaan joka ei olisi näitä asioita minussa arvostanut.)

Visiitillä nautittiin myös maailman parhaat itse tehdyt laskiaspullakahvit ja lopuksi piipahdettiin talon emännän omalla pienellä kellarikirppikselläkin. Hän oli lähdössä seuraavana päivänä myymään isoon tapahtumaan ja saimme tsekata kuorman rauhassa ennen sitä. Se on aina parasta kun pääsee raakkaamaan aarteita tuollai rauhassa ilman ihmisryysistä ympärillä. Jokainen teki tuolta hyviä löytöjä, joista minulle mieluisin oli vanha ja romuluinen hieno lihaveitsi, jonka esittelen teille jossain vaiheessa myöhemmin, ansaitsee nimittäin ihan oman postauksensa se.

Kaiken kaikkiaan aivan älyttömän kiva päivä, josta jäi niin hyvä fiilis, että se tuntuu näin vielä maanantainakin.

Went to visit Hämeenlinna's fleamarket scene with my friends last friday. We started of my favourite one; Suomen kasarmin aarteet, a place that never leaves me cold. We also visited a friends house that had two litters and 12 sweet little kittens. Talking about some serious purring furball therapy.

Sisustukseenkin sointuva

Tässä kasvien istuttelun lomassa olen myös neulonut aika paljon, harrastus joka on nyt viime vuosina alkanut taas enemmän ja enemmän kiehtoa. Pääasiassa olen tehnyt kaikemoisia pipoja ja huovutettuja juttuja, mutta tänä talvena alkoi mieli tehdä kokeilla myös jotain vähän isompaa, kuten villapaitaa. 

Neuloin ensin oikein ohjeen mukaan yhden, josta tuli löysällä käsialallani ihan valtaisan suuri ja sitten päätin olevani jo niin hyvä neulomisessa (hih), että osaisin soveltaa ohjetta ja tehdä toisen, sopivamman. No, eihän sekään nyt ihan ensimmäisellä yrittämällä täysin maaliin osunut, mutta toisellapa osui tarpeeksi lähelle ja siitä syntyi tämä rento tiilenpunainen villapaita.

Minulla on erittäin omaperäinen tyyli tehdä oikea ja nurja silmukka. Se on peruja ihan lapsuudestani asti, en vain koskaan älynnyt miten silmukat oikeaoppisesti tehdään ja väkertelin kaikenlaisia omiani kunnes onnistuin ja jostain syystä tekniikkani toimii ja oikea silmukka on oikea ja nurja nurja vaikka kiepauttelenkin lankaa vähän ekstraa ja poimin silmukat eri puolelta kun normaalisti. Tästä johtuen käsialani neuleissa on hurjan hauskan kiharaista (ja neulomiseni hurjan hauskan liikkuvaista) ja näyttää kauempaa vähän kuin joltain erikoisneuleelta, tästä syystä en sitten ikinä halunnut enää niitä silmukoita uudestaan oikeaoppisesti opetella vaan nakuttelen tyytyväisenä menemään tällä omalla tavallani. 

Ja parastahan tässä tyylissäni on se, ettei se ole niin tarkkaa, poolokaulus voi olla ommeltu paitaan väärinpäin ja vähän löysempiä silmukoita siellä täällä olla, mutta kuka niitä edes katsoo, kun lopputulos on kuitenkin ihan huikea itse itselleni tekemä villapaita! Ja tästä innostuneena kävin jo ostelemassa langat seuraavaankin, puikot kilkkuen kevättä kohti siis.

Ja se into millä näitä tämmöisiä tehdään, sen perusteet löytyvät tästä elokuussa tekemästäni postauksesta. 

I'm so proud of myself cause I've knitted myself a sweater. The first (well actually second, the first one came out way too large) I've made ever. 

I am so pleased with this one I already bought some new yarn to make another one too.

Enemmän on enemmän

Himo uusiin huonekasveihin vain voimistui voimistumistaan, niin paljon, että oli sitten ihan pakko mennä kukkakaupoille hankkimaan niitä lisää. Keksin nimittäin, että sillähän se onnistumisprosentti kasvaa, kun on enemmän kasveja. Muutaman kasvin kanssa menetykset tuntuvat kovemmilta, kun jos niitä on jo valmiiksi paljon.

Keskustelin samalla huonekasveja harrastavan ystävän kanssa, joka lohdutti minua, että kuolee niitä alan harrastajiltakin välillä. En siis välttämättä ole niin tumpelo kasvinhoitaja kun olen antanut itseni ymmärtää. Päätin silti pitää järjen päässä ja ostelin vain noita helpoimpia, jotta se onnistumisprosentti pysyy heti alusta hyvänä, eikä pettymykset pääse pilaamaan iloani, ainakaan ihan heti. Mukaani lähti peikolehteä, viirivehkaa, yksi saniainen ja tuo nyt kovassa huudossa oleva aarnipeikonlehti (menninkäisenlehtenä myös tunnettu).

Ostin samalla reissulla myös hyvää multaa ja tarkoitus olisi näiden uusien ruukuttamisen jälkeen ryhtyä mullanvaihtopuuhiin myös jo olemassaoleville huonekasveille, jotkut kun niistä ovat (rassukat) istuskelleet samoissa mullissa jo muutamankin vuoden. Uudet kasvit taas pääsevät asumaan erittäin erinomaiseen paikkaan työhuoneen itään antavalle ikkunalle. En ole siinä vielä kasveja juuri pidellytkään ja nyt olisi tarkoitus testailla miltä huone tuntuu niiden lisäämisen jälkeen. Jotenkin on sellainen fiilis, että tämä ei voi mennä metsään nyt. 

I went and got some new houseplants thinking more is more. If I have plenty of plants in my house I won't get so depressed if some of them decide to die, I'll still have plenty.  But I still stuck to the easiest ones to care for, so that the odds of them surviving here (in my care) are the biggest possible.

Menneen vuoden muisteloita

Uutta vuotta ollaan päästy jo pitkälle kun minä täällä vielä muistelen vanhaa. Monen muiden tavoin katsoin Instagramissa tuon vuoden yhdeksän eniten tykkäystä saanutta kuvaani ja kas, suosikit näyttävät ihan samalle kuin omastakin mielestäni. Keittiö tietysti ykkösenä peräti kolmella eri kuvalla (viidellä itseasiassa jos se lasketaan, että näkyy tuossa työhuone- ja lyhtykuvassa myös). Vanhat roinat ja asuntovaunu sekä interiöörikuvat siellä sitten muilla kärkisijoilla. 

Itselle tuli tästä kuvakollaasista kyllä jotenkin hyvin kesäinen fiilis, vaikka siellä piparkakutkin vilahtaa. Ehkä se on tuo valoisuus ja asuntovaunukuva jotka sen aikaan saivat. No siihen on vielä niin pitkä matka, että jotain tässä täytyy miettiä ajankuluksi ennen sitä. Joku kiva projekti kutkuttelisi kyllä mieltä... Ans kattoo mitä tässä vielä keksitäänkään.

My best nine in instagram made me think of summer. I can't explain why, maybe it's the caravan and the light in some pics. Oh well, that's still SO far away I need to get busy with something else before I can start really dreaming of the warmth of the sun.

Täydellinen päivä

Minun käsitykseni täydellisestä päivästä on seuraavanlainen: Ensin kurvaan Hämeeseen ja poimin Parolasta autoni kyytiin erään huipputyypin jonka kanssa suuntaamme kiesini nokan kohti meidän molempien suurinta intohimoa eli tietenkin kirppiksiä.

Ja meidän kirppiskierros aloitetaan aina parhaasta, eli tästä Suomen kasarmien aarteista. Se on jo vuosien ajan pitänyt kirppislistoissamme sitä kirkkainta kärkipaikkaa. Täältä tekee aina parhaat löydöt sopuhintaan ja mielettömän mukava omistajapariskunta osaa etsiä myymäläänsä juuri sitä mitä ihmiset haluavatkin ostaa. Ihaninta on etteivät he tee tätä niinkään rikaustuakseen vaan enemmänkin rakkaudesta lajiin ja sen kyllä huomaa kirppiksen suosiossa muidenkin keskuudessa. Täällä me käydään AINA kun vaan lähelläkään Hämeenlinnaa ollaan. 

Ja sitten kun ollaan kirppistelty itsemme lähes pyörryksiin (niin kuin just tällä reissulla taisi taas käydä, löytöjen määrän ja laadun perusteella) pitää tietty käydä nauttimassa vähän herkkuja ja virvokkeita ja se me tehdään myöskin lähes poikkeuksetta aina Villa Marengissa. Siitä on tullut meille ihan kantispaikka kirppiskierrosten välietappina ihanan miljöön ja herkullisten herkkujen vuoksi. Sieltä lähdettyämme ollan aina taas täynnä uutta virtaa kierroksen jatkamiseen, niin kun tehtiin nytkin. 

Ja sitten kun oltiin kierretty kaikki ne kirppikset jotka meitä juuri sinä päivänä kiinnosti suuntasimme mobiilini nokan uudestaan kohti Parolaa.

Olimme saaneet kutusn Parolan Rottingin blogi-iltaan jonne saapui myös mukava joukkio muitakin tuttuja bloggaajia ympäri eteläisen suomen. Pääsimme katsastamaan uudistetun myymälän, maistelemaan herkkusia ja viettämään mukavaa iltaa ihanien ihmisten kera ja ihanaa siellä olikin.

Siellä oli meitä varten pieni kranssipaja jossa saimme tehdä kukin itselle mieluisan kranssin rottinkirenkaaseen kotiin viemisiksi. Turha kai sanoakaan että kaikki olivat tästä tosi mielissään ja kranssipajassa oli kova kuhina. 

Koimme myös pienen joukkohysterian kun lähes kaikki innostuimme yhden perässä ostelemaan itsellemme noita kuvassa näkyviä (osin pakkauksissaan) olevia kynttilälyhtyjä. Taisimme kerralla tyhjentää koko varaston niistä. Oma saaliini on tuossa mustalla tuolilla ja tekemäni kranssi siinä edessä. 

Näitä somessa bongaamalla teille selviää helposti ketkä kaikki tuolla blogi-illassa mukana olivatkaan. ;-)

Heillä on myymälässään esillä somisteena myös pieni erä tekemääni keramiikkaa (kuten kuvassa maljakko jossa heiniä). Jos eivät raaski sitä vielä tuolla myydä niin sitä on tarjolla myyntikojussani Parolan aseman joulumarkkinoilla, jotka tänäkin vuonna taas järjestetään marraskuun viimeisenä lauantaina 24.11. klo 11-16 Parolan asemalla.

Ja kun oltiin osteltu ja syöty itsemme ähkyyn myös rottinkikaupoilla oli aika pakata auto ja suunnata nokka kohti moottoritietä ja kotimatkaa. Palasin illansuussa kotiini niin onnellisena ja väsyneenä ja mietin, että olipas täydellinen päivä.

My idea of a perfect day is made of good friends (Katja from Parolan asema), good fleamarkets and finds (Suomen kasarmin aarteet) good coffee break and goodies (Villa Marenki) and an evening for bloggers at Parolan Rottinki. 

Parhautta on olla omanlainen

Hirveän usein kuulee ihmisten väheksyvän ja jopa haukkuvan omia tekemisiään ja luovuuksiaan. Se tuntuu jotenkin olevan ihan hyväksytty tapa, että aina ollaan vähän niin kun sitä mieltä että ei ne omatekemät jutut nyt ole yhtään mitään. Minun mielestä se ei ole oikein ja voi olla jopa vahingollistakin, ihan niin paljon, että ihminen ei enää uskalla tehdä mitään, vaikka haluaisi,  tällaisiakin olen kohdannut.

Haluaisin jakaa teidän kanssa nyt yhden itselleni hyvin tärkeän oivalluksen. Sellaisen oivalluksen joka antoi minulle aikanaan todella paljon ja johti minut luomaan ja tekemään asioita juuri niin kuin polte sisälläni on koko ajan halunnutkin tehdä. Sen johdosta en enää kritisoi tuotoksiani tai hauku tekemisiäni muille. En koe häpeää epäonnistumisistani enkä tuskaile osaamattomuuttani jos jokin asia ei tule sellaiseksi kun suunnittelin tai halusin, vaan annan vaan mennä ja yritän ja teen.

Joskus pikkutyttönä koulussa en ollut hyvä oikein missään muussa kun kuvaamataidossa (sitä kutsuttiin silloin siksi). Kaikissa muissa aineissa, mukaan lukien käsi- ja puutyöt olin opettajien mukaan hutilo, kärsimätön ja jälkeni oli epäsiistiä. Arvosanat eivät olleet kummoisia ja päähäni jäi ajatus, että en vain osaa. Käsialani (silloin opeteltiin vielä kaunoa) oli vaihtelevaa harakanvarvasta ja vaikka kuinka yritin en vain saanut ikinä sitä taipumaan yhtä kauniiksi kun opettaja taululle piirsi. 

Ja tietysti siellä oli ne jotka osasivat tosi hyvin. Ne jotka saivat ne tarrat ja leimat niihin vihkoihin ja ne kympit sinne todistuksiin. Kaikki tietysti ihailivat vain niitä ja sitten sitä tietysti vertasi itseään niihin muihin ja alkoi pelätä epäonnistumista ja häpeää huonommuudestaan enemmän ja enemmän.

Tästä johtuen se jossain vaiheessa sitten elämästäni katosi melkein tyystin se tekeminen ja se tekemisen riemu. En piirtänyt, rakentanut taikka ommellut juuri yhtään mitään kun koko ajan takoi jossain aivojen sopukassa se että en ole tässä oikeasti hyvä, tai ainakaan niin hyvä että kehtaisin mitään muille näyttää. Jos joku joskus "erehtyi kehumaan" jotain tekelettäni, pidin nopeasti huolen siitä että haukuin sen ja itseni täysin lyttyyn kehujalle. Että älä nyt hulluja puhu, en minä mitään osaa ja  näethän että tämä on ihan p***a.

Kunnes sitten parikymmentä vuotta sitten menin opiskelemaan vähän taiteita ja yhtäkkiä siellä koulussa sen tajusin, että ei se olekaan niin, että jotkut meistä ovat hyviä ja toiset eivät. Ei ollenkaan niin. Se mitä käsillään tekee, on tietynlaista taidetta kaikki ja se ei ole jotain jota mitataan sillä onko jälki siistiä ja rivit suorassa vaan sillä, mitä se antaa. Mitä se antaa tekijälleen ja sille joka sitä katsoo tai käyttää. Se että onko se kokemus hyvä tai huono ei ole väliä, vaan väliä on sillä että siitä saa jotain irti. 

Ja se oivallus kuulkaas muutti kaiken minulle. Päätin just sillä hetkellä ja siinä, että teen kaikkeni sen eteen etten enää kritisoi tai hauku tekemisiäni vaan annan vaan mennä ja luovuuteni kukkia. Teen just sitä mitä haluan ja jos en osaa niin opettelen. Nautin siitä että rivit eivät ole suorassa ja harakanvarpaita tulee kun samalla kuitenkin tulee asioita joita voi käyttää ja ne näyttää ihan just minun tekemiltäni eikä kenenkään muun. Että näine "vikoineni" olenkin ihan älyttömän hyvä ja uniikki.

Ja se on kuulkaas kantanut pitkälle se. Teen ihan mitä lystän ja melkolailla miten lystän, kuten nyt vaikka tässä tämä neulepipo jonka neuloa napsuttelin. Se käsiala neulomisessa on edelleen varmasti sen silloisen opettajan mielestä yhtä heikkoa kun silloinkin ja kiire ja hutilo olen yhä myös, mutta kas vain kun silti syntyi parissa illassa vallan oivallisen ihana pipo. Just minun näköinen ja just sellainen kun halusinkin.

Että jos siellä ruudun takana nyt tätä lukee sellainen ihminen, joka aina haukkuu omia tekemisiään, tai sellainen joka haluaa, mutta ei tuskalla tehdä kun ei koe olevansa siihen tarpeeksi hyvä, niin mieti aina omia tekeleitä arvostellessasi olisitko yhtä ankara haukuissasi jollekin toiselle ihmiselle? Niin miksi sitten olisit itsellesikään. Että jos siellä sisälläsi se luomisen vimma on, niin työnnä pois nuo tuommoiset ajatukset äläkä vertaile itseäsi muihin vaan anna mennä vaan ja nauti luovuudestasi. Olet ihan paras just noin!

Translation in a nut shell: a short opening about creativity and how to avoid it getting clogged. The main rule being don't be too hard on yourself, but accept all your faults and errors and cherish them as your strength in everything you do. 

And in the mean time I knitted a hat.

Kymmenen vuotta

Minä en ole tainnut vielä kertaakaan tässä vuosien varrella hoksata blogini synttäreitä, kunnes nyt sytkähdin pari viikkoa sitten siihen, että hetkinen, nyt taitaakin olla isot bileet ovella. Ja tosiaan, tasan kymmenen vuotta sitten tällä päivämäärällä tämä blogini näki ensi kertaa päivänvalon. 

Hip-hip-huraa ja onneks olkoon mulle!

Minusta tuli sisustusbloggaaja oikeastaan ihan sattumalta, sillä en ollut ajatellut moista, saatikka tiennyt edes mahdollisuudesta ennen kun silloin kymmenen vuotta sitten sain puhelun siskoltani, että nyt pitää perustaa minunkin sisustusblogi. Olin ensin täysin sitä vastaan ja siskolta menikin muutama päivä ennen kun sai minut perehtymään asiaan ja lämpenemään ajatukselle, mutta sitten kun se oli julkaistu ja ensimmäiset postaukset eetterissä, olinkin jo aivan täydellisen myyty ja koukussa bloggaamiseen.

Aivan alussa olivat blogialustat vielä kovin kepeitä, eivätkä kuvat olleet kovin suuria tahi tarkkoja. Ensimmäiset kuukaudet postailin ahkerasti muutaman kympin peruspokkarilla räpsimiäni otoksia, jotka nyt katsoessa ja nykykokoon verratessa näyttävät aivan postimerkin kokoisilta. 

Sen kummempaa tajua nurkkien kuvaamisestakaan ei vielä silloin oikein ollut, vaan räiskin menemään ihan fiilispohjalta, kunhan asiat kävisivät kuvistani selviksi -ajatuksella. Minkäänlaisia kuvankäsittelyohjelmiakaan en tuohon aikaan vielä käyttänyt. Ne tulivatkin sitten kun niiden aika oli, uuden paremman kameran myötä muutamia vuosia myöhemmin. Mutta nyt kun noita vanhoja postauksiani tässä itsekin selailin, huomaan kyllä, että se blogini perusajatus on tässä vuosien ajan pysynyt koko ajan samana. Paljon itse tekemistä ja tuunaamista, kirppiksillä kiertelyä ja aarteiden esittelyä sekä tietty sitä sisustusmaniaa, joka sekään ei ole kyllä lieventynyt tässä kymmenessä vuodessa vielä yhtään. 

Sisustus on muuttunut ja elänyt näissä vuosissa joka huoneessa, toisissa enemmän ja toisissa vähemmän, mutta muutama asia on hyvin pysynyt mukana juuri sellaisena kun silloinkin. Olohuoneen sohva ja klapiteline, niistä ei luovuta. Makuuhuoneen rautasänky ja pojan huoneen volkkarin perä ovat myöskin asioita joista yhä vaan tykkään.

Villejä kokeilujakin on tullut tehtyä, vai mitäs sanotte sisustusmaniasta tämmöisillä väreillä? Melko epätyypillistä minulle ja tuo vaihe jäikin onneksi melko lyhyeksi, kun jatkoin taas matkaani kohti vähemmän kirkkain värein sisustelemista. Kaikki muu on jo kotoani kaikonnut, mutta nuo vanhat puhalluskoristeiset kahvikupit minulta vielä löytyvät. Ne ovat sopivan hempukat ja nostalgiset otettavaksi esille aina silloin tällöin juhlavia kahvikuppeja tarvitessa.

Ja kun tämä koko bloggaajan taipale alkoi sillä, että esittelen myös talon erilaisia remontteja niin niitähän alkoi myös silloin aivan heti tulla. Maalailin ruutulattioita ja remppasin pikkuvessaa. Myös talon siivouspuolen välineistö alkoi löytyä ja muotoutua ja nuo ovat olleet niin hyvät, että ovat kaikki käytössä vielä tänäkin päivänä. Samoin kun ihan kaikki tähän blogiin tehdyt postauksetkin ovat tallessa, linkit niihin ovat tuossa oikeassa sivupalkissa (näkyy internetversiossa, ei mobiilissa). Sieltä pääsee kurkkimaan vuosien taakse ja katsomaan mikä kaikkea täällä onkaan kymmenessä vuodessa ehditty tehdä. Postauksia on kertynyt melko vakuuttavat 1779 kappaletta. Siinä olis jollekin vähäksi aikaa kahlattavaa jos kaiken haluaisi lukea, itsekään en moista taitaisi jaksaa. :D

Joku joskus kyseli, että miksi bloggaan? Ja vastaushan on ihan yksinkertainen; bloggaan ihan just teille armaat lukijat. Mikään ei ole minusta niin kivaa kun saada kertoa suurelle yleisölle asioista kiinnostuneita, mitä milloinkin olen sisustellut, ostellut tai rakennellut. Olen saanut vuosien varrella niin paljon palautetta myös siitä, kuinka olen inspiroinut muitakin tarttumaan työkaluihin tai vaan rohkeammin kokeilemaan taitojaan sisustajana.  Ja se on kuulkaas ihan parasta se.

Mukavaa on myös ollut, että tästä on siinä sivussa tullut vaivihkaa myös ansaintakeino ja tähän on voinut välistä keskittyä ihan työnäkin. Mutta pääasia on edellen, kuten alussakin ihan vaan se sisustamisen ja bloggaamisen riemu. Täällä kun kuitenkin sisustelen vain itselle ja omalle perheelle, enkä niinkään juokse trendien tai dollareiden perässä. Asioita tehdään aina sydän edellä ja yleisölle uskollisesti tasaisen tiiviseen postaustahtiin ja statistiikasta näen, että siellä te sankoin joukoin tätä blogia lueskelette, edelleen.

Ja koskapa minulla ei vieläkään ole minkäänlaisia kyllästymisen merkkejä tässä ollut, niin voitte olla siellä luottavaisin mielin, että tämä blogi se vaan on ja pysyy. Täällä on vielä monta sisustusunelmaa toteuttamatta ja ideaa käyttämättä, puhumattakaan siitä mitä sieltä kirppiksiltäkin voi taas pian löytyä, että varmaan tässä päästään juhlimaan ne blogin kaksikymppisetkin ihan helposti vielä. Että siihen asti, postailemisiin!

Ten years a go, to this date I started my life as a blogger. Here's some pics of the early days of this blog. One can see that some progress has been made, both in the pic quality and the interior. There has been some wild experiments with bright colours and differend kind of styling in this house before I found my way back to my true love with shabby country-industrial style again.

I've been asked why I keep this blog and the answer is simple; because of you. Yes you there, behind the screen reading this. I just love to show off things I do, or buy or decorate and you have been the best audience for that. It brings me so much joy to know someone out there likes the things I do here and maybe even gets inspired to try to make something by self too.

So thank you for being there, it has been a wonderful journey and I'm sure I'll be celebrating the 20th anniversary of this blog too.