sunnuntai 30. marraskuuta 2008
Tuikkulyhtyjä
Olohuoneen tunnelmanluojiksi löytyi Vallilan Valtterista männä viikonloppuna nämä kaksi tuikkulyhtyä. Mukavasti meripihkan väriset lyhdyt sopivat hienosti tämän joulun teemaani :-)
Mä olen ihan heikkona tuikkulyhtyihin. Haluaisin niitä paljon, mutten oikein keksi missä niitä sitten loppujen lopuksi polttelisin. Olen sen verran "hysteerinen" etten uskalla jättää kynttilöitä palamaan huoneeseen yksin. Nämä tuikut ovat tv:n yläpuolella, joten valvominen siten helppoa.
Tunnisteet:
Joulu,
Kirpputorilöydöt
lauantai 29. marraskuuta 2008
Kultaa ja mirhamia
Kirpputoreilta tarttui mukaani koristeellinen vati 4e, ihana plyyshipäällysteinen pahvirasia 0,50e ja pajutähtiä 1e/nippu. "Kristalli"koriste on tehty vanhasta kaulakorusta ja muualta yli jääneistä helmistä. Helmitähtiin löysin ohjeen ja inspiraation paikallisesta askarteluliikkeestä, niiden tekeminen oli ihanan rentouttavaa ja helppoa. (Ohjeen voin laittaa tänne tekstiversiona jos joku haluaa.)
Tunnisteet:
Joulu
perjantai 28. marraskuuta 2008
Silkkitäkkejä ja samettiverhoja
Ja makuuhuone pukeutuu taas punaiseen jouluksi, mutta nyt ei enää seiniä myöden niinkuin ennen. Samettiverhot löytyivät kympillä kirpputorilta ja kaksi silkkitäkkiä samaten 6e kappale. Kamera jostain syystä näkee noiden täkkien sävyn vaaleampana kuin ovat. Sävy on luonnossa melkolailla sama kuin verhoissa. Syvä viininpunaiseen vivahtava tummanpunainen.
Tunnisteet:
Kirpputorilöydöt,
Makuuhuone
Askartelua
Joskus muutama vuosi sitten sain toimeksiannon maisemoida erään sähköliikkeen ikkunassa oleva pienoisrautatie. Askartelin kaikki talot ja vuoret ja tunnelit sinne itse sen sijaan, että olisin ostanut valmiita rakennussarjoja. Nyt tuota rataa piti hieman muokata ja siitä syntyi maisemaan tyhjää tilaa, jonne olen nyt askartelemassa huoltoasemaa ja paria kerrostaloa. Tässä huoltoasema työn alla. Materiaalina ihan kartonki, paperi, liima ja mittakaava 1:78 Ei ihan tarkka tosin ;-)
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
Kuvia nukkekodistani
Testailin tuossa nukkekotini sähköjen toimivuutta, kun vihdoin löysin muuntajan. Tämä talo on mukava tunnelmanluoja, kun pitää sitä valaistuna muuten pimeässä huoneessa :-) Räpsimäni kuvat ovat vain tuollaisia tunnelmointiotoksia, talon joulusiivoiksen ollessa vielä tekemättä. Lähempänä joulua voin pistää vielä uuden postauksen aiheesta, kunhan saan torpan koristeltua.
Tunnisteet:
Nukkekoti
tiistai 25. marraskuuta 2008
Talviporstuan tunnelmia
Porstua on meillä kylmää tilaa ja talvisin aivan jouten palvellen pelkkänä läpikulkupaikkana. Nyt mielessä on porstuan joulukoristeet. Kirppikseltä löytynyt kahden euron kranssi kustomoitiin valkoisella spraymaalilla ja luonnonvalkoisella nauhalla sekä rusetilla. Kynttiläkruunu on paikoillaan kesät talvet, joskus intoudun siinä jopa tuikkuja polttelemaan. Vielä haluaisin jotain koristusta paikkaan lisätä. Ehkäpä jotain jouluvaloa ikkunaan...
Paikka on hauskasti vielä kesäasussaan, ja saa ollakin. Ilmanvaihto on porstuassa niin hyvä, etteivät tekstiilit mene talven aikana pahaksi. Sitäpaitsi mielestäni tuo kesäasu sopii ihan yhtä hyvin talveenkin :-)
Tunnisteet:
Porstua
Kuusenkoristekatastrofi
Jostain syystä olen onnistunut hukkaamaan kaikki kolmen viime vuoden aikana ostamani joulukuusenkoristeet. Ne olivat pakattuna hienoon pahvilaatikkoon, joka nyt on täysin teillä tietymättömillä. Etsimme sitä kissojen ja koirien kanssa läpi koko talon ja vietinpä siinä murheissani yhden unettoman yönkin, mutta koristeet ovat ja pysyvät hukassa.
Siinä ei sitten auttanut muu, kuin painua ostoksille ja toivoa löytävänsä edes lähelle samankaltaiset koristeet hukattujen tilalle. Allaolevassa kuvassa shoppailun ja askartelun tulos. Vielä puuttuu kuivatut appelsiininviipaleet sekä helmikoristeiset silkkinauhat, joita viime vuosieni joulupuissa olen ruukannut pitää, muutoin lopputulos alkaa olla jo lähellä hukassa olevaa kokoelmaa.
Kuten näkyy joulupuuni tulee olemaan väritykseltään varsin mausteinen ja hieman itämaisvaikutteinen. :-)
Siinä ei sitten auttanut muu, kuin painua ostoksille ja toivoa löytävänsä edes lähelle samankaltaiset koristeet hukattujen tilalle. Allaolevassa kuvassa shoppailun ja askartelun tulos. Vielä puuttuu kuivatut appelsiininviipaleet sekä helmikoristeiset silkkinauhat, joita viime vuosieni joulupuissa olen ruukannut pitää, muutoin lopputulos alkaa olla jo lähellä hukassa olevaa kokoelmaa.
Kuten näkyy joulupuuni tulee olemaan väritykseltään varsin mausteinen ja hieman itämaisvaikutteinen. :-)
Tunnisteet:
Joulu
Silkkiä, silkkiä...
Tämä oli sitten pakko ostaa, kun vastaan tuli. Hän on molemmin puolin sillkinen ja järisyttävän painava täkki. Väri sopii mukavasti olohuoneeni tulevaan mausteiseen joulutunnelmaan.
Jos joku näitä täkkejä havittelee, eikä tunnu löytävän ja minä bongaan näitä jatkuvasti, niin ilmoitelkaa itsestänne voin tarvittaessa avittaa täkkien löytämisessä :-)
Tunnisteet:
Kirpputorilöydöt
lauantai 22. marraskuuta 2008
Retroilua
Löysin tämän viehkon retroliinan kirpparilta. Ajattelin että siitä saisi lapselle oivan vaihtoehtoisen joulukalenterin. Pistäisikö tontuille pienet lahjapaketit vai pienet pussukat hakaneuloilla kiinni... Mikähän tämän tarkoitus on alunperin ollut, pyyheliinanpeitto kenties?
Tunnisteet:
Joulu,
Kirpputorilöydöt
Valoja ja verhoja ikkunoihin
Koko illan painittuani kaksien eri tonttuverhojen kanssa keittiön ikkunoihin viskasin verhot hiiteen ja pistin valkoiset takaisin. Tonttuverhot eivät tuoneet huoneeseen kaivattua joulutunnelmaa. Tulos näytti pikeminkin lasten päiväkodilta. Rokkimummon keittiöön on tosi vaikea keksiä joulukoristeita, jotka sopisivat tuohon teemaan. Mietittyäni niin kauan, että pääni meinasi haljeta sain idean tehdä vanhoista jouluvalohavuista kranssit ikkunoihin ja johan rupesi tuntumaan siltä, että olen oikeilla jäljillä. Huomenna käyn ostamassa tuohon vain uudet valot (pienemmät ja enemmän).
On se kiva jo tässä vaiheessa stressata joulukoristeiden kanssa, mutta en ole oikein aiemmin tässä talossa jouluisin pahemmin koristellut ja aion nyt koristella menneidenkin vuosien edestä ;-)
Tunnisteet:
Joulu
torstai 20. marraskuuta 2008
Koristuksia joulua varten
Minä en voi vastustaa lahjanaruja. Oli pakko ostaa kaupasta pari rullaa, kun mielessä oli kummitellut ajatus kietoa hienoa lahjanarua vanhojen kirjojen ympärille. Ihan kivoiltahan nuo näyttää. Täytyy vain keksiä paikka missä ne voivat olla esillä.
Tunnisteet:
Joulu
Uusi kuusenjalka
En voinut olla ostamatta tätä valurautaista kuusenjalkaa kirpparilta tänään. Siinä oli jotain niin vetoavaa. Ehkäpä tuo hieman "venäläinen" olomuoto tai sitten se, että maalilla tuosta saisi vielä ehkä viehättävämmän. Aika näyttää, miltä tuo näyttää sitten kun kuusi siihen asennetaan ;-)
Tunnisteet:
Joulu,
Kirpputorilöydöt
Olohuoneen nurkassa
Vanha tuoli ja lamppu ovat löytäneet paikkansa olohuoneesta. Löysin sopivan mallisen lampunvarjostimen ja poistin siitä vanhan likaisen kankaan. Sovitellessani sitä lampunjalkaan viehätyin jotenkin tuosta karusta lookista ja jätin sen silleensä, ripustin vain pari lasiprismaa ja kristallia koristeeksi.
Tunnisteet:
Olohuone
Yläaulan eleganssia
Yläaulaa on vaikea kuvata tilan vähyyden vuoksi, mutta vihdoin sielläkin näyttää hienolta (aiemman romuvaraston sijaan). Kuten aiemmin mainitsin laitoin tuohon lipastoon pyörät alle ja näin sain sen sijoitettua vintin oven eteen, siellä kun täytyy päästä aina silloin tällöin käymään.
Avoin ovi vie lapsen huoneeseen ja kuvasta just rajautuu pois makuuhuoneeni ovi oikealla seinustalla.
Tunnisteet:
Yläkerran aula
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
Päivän kirppusaaliit
Kahden kirpputorin kierros tuotti saaliiksi vanhan rekisterikilven 9e, Ihanan vinyylisen meikkilaukun 5e, korkokenkä neulatyynyn 1e sekä lapselle ihanan realistisen kumikäden ihmisten säikyttelyä varten 3e.
Tuo meikkilaukku on kyllä aivan sairaan magee ja pääsee heti käyttöön kauneustarvikkeiden säilytyslaukuksi.
Tunnisteet:
Kirpputorilöydöt
Esteettiset koiraesteet
Yläaulan järjestys muuttui noiden kaidepuiden asennuksen myötä ja edessä aiemmin ollut iso lipasto sai pyörät alleen ja siirtyi vintin oven eteen. Kaiteet ovat niin harvassa että eteen piti laittaa jotain, jottei pieni koiruliinimme vahingossakaan pääse putoamaan väleistä. Arkku ja matkalaukut sattuivat tuohon mitoiltaan aivan täydellisesti. Arkussa on myös pyörät alla mikä helpottaa sen penkomista, kansi kun ei aukene kokonaan tuolla vinon katon alla.
Tunnisteet:
Yläkerran aula
tiistai 18. marraskuuta 2008
Kuin vanhassa junavaunussa
Sisko ihasteli matkalaukkuja makuuhuoneen kaapin päällä ja totesi näkymän muistuttavan vanhan junavaunun hattuhyllyä. Ja toden totta siltähän se näyttääkin.
"Onko Mikkeliin mänijöetä? Juna män justiisa..."
Tunnisteet:
Makuuhuone
Makuuhuone tänään
Sisko somisteli makuuhuonettani kylässä käydessään ja nyt sitä hallitsee keltainen täkki. Myös yöpöydän valo vaihtui takaisin sähköistämääni Indiskan messinkilyhtyyn.
On se kiva kun voi pienillä asioilla muuttaa koko huoneen tunnelmaa. Jouluna on melkein pakko kokeilla näitä ihania punaisia ruusutäkkejä.
Tunnisteet:
Makuuhuone
Talven parhaat kaverit
Vaikka meillä on uudet lattiat, meillä silti vielä vetää lattanrajoilla (ja tänään erityisen paljon). Tämä ämpäri portaikolla on täynnä mukavan lämpimiä villasukkia omiksi ja vieraiden tarpeiksi. Näitä kulutan talven aikana puhki pari kolme paria, mutta onneksi joulupukki tuo niitä joka vuosi lisää.
maanantai 17. marraskuuta 2008
Keittiön verhot
Nämä verhot löysin joskus pari vuotta sitten huuto.netistä ja siitä lähtien olen yrittänyt löytää myös toista paria tällaisia toiseenkin ikkunaan - tuloksetta toistaiseksi. Sisko ylipuhui laittamaan nämä valkoisten tilalle vain yhteen ikkunaan ja kas, sekin toimii ihan hyvin.
Mulla on tullut jokin ihme mielihalu laittaa ihan sellaiset perinteiset vanhat tonttuverhot jouluksi kyökin ikkunoihin, jos onnistun jostain sellaiset löytämään (kun pitää olla kahdet). Nyt kun keittiö on jotakuinkin valmis on kiva alkaa leikkimään eri fiiliksillä ja ensimmäiseksi voisin kokeilla sellaista 50-luvun joulu tyyppistä settiä.
Tunnisteet:
Keittiö
sunnuntai 16. marraskuuta 2008
Sisustusmania siskon silmin
Sisko kävi kylässä ja avitti talon ehostuksessa maanantaita varten. Maanantai on tärkeä päivä, jonka takia täällä on remonttia rehkitty viime viikot niska limassa ja sisustettu vimmaisemmin kuin ikinä. Mitä ihmettä maanantaina sitten tapahtuu? Siitä kerron teille myöhemmin ;-)
Sisko räpsi myös muutamia kuvia täällä ollessaan, tässä niistä muutama makupala:
Sisko räpsi myös muutamia kuvia täällä ollessaan, tässä niistä muutama makupala:
keskiviikko 12. marraskuuta 2008
Uuden telkkarin auvoa
Tänään kävin sitten ostamassa sen uuden telkkarin. Upeaa, että vaikka tuo on hieman isompi kuin edeltäjänsä ei se pistä silmään yhtä pahasti hienon valkoisen värinsä ansiosta. Ihanaa, etten tarvitse erillistä digiboksia ja miten ihanaa kun ei ole enää sitä johtomerta senkin alla.
Oi tätä onnea... :-)
Tunnisteet:
Olohuone
tiistai 11. marraskuuta 2008
Jotain pahaa ja jotain hyvää
Meillä liikkuu aina joskus sellainen virustauti, joka tappaa kodinkoneita. Toissapäivänä hajosi vessanpytty (vaikkei se varsinainen kodinkone olekaan) ja tänään simahti telkkari. Jos jotain hyvää niin opin itse vaihtamaan arabian pyttyyn uimuriventtiilin ja saanpahan nyt ostaa sisutukseen paremmin sopivan valkoisen telkkarin :-)sisäänrakennetulla digiboksilla. Pääsee tuosta johtojen ja kaukosäätimien sekamelskasta, vaikka kalliiksi se tulee. Täytyy nyt vain toivoa, ettei tuo virus ole ehtinyt tarttua vielä muihinkin kodinkoneisiin...
Olohuoneeseen on jo varovasti kannettu kevyimpiä kalusteita takaisin. Sohvat ovat edelleen työhuoneen tukkona ja muut tavarat keittiössä. Huomenna saan vihdoin kaikki muutkin roinat paikoilleen ja voin alkaa suursiivouksen.
Olohuoneeseen on jo varovasti kannettu kevyimpiä kalusteita takaisin. Sohvat ovat edelleen työhuoneen tukkona ja muut tavarat keittiössä. Huomenna saan vihdoin kaikki muutkin roinat paikoilleen ja voin alkaa suursiivouksen.
Tunnisteet:
Olohuone
Valoa konttorin ikkunassa
Kaiken kiireen ja kaaoksen keskellä pitää välillä pysähtyä ja luoda jotain kaunista. Koko muu asunto on vielä kuin pommin jäljiltä olohuoneen tavaroiden sijaitessa kaikkialla muualla paitsi olohuoneessa, mutta vessa alkaa olla jo nättinä :-)
Tunnisteet:
Veski
maanantai 10. marraskuuta 2008
"Lattianpuhdistus"
Jos valkoinen lattia on jo aika päivää sitten lakannut näyttämästä valkoiselta, kaikesta pesusta huolimatta, on aika maalata se uudelleen. :-)
Tämä lattia raikastui maalilla juuri äsken (ja kello on 02:52 yöllä. Paras aika maalata kun kukaan ei liiku, ei liiku pölykään)
Tunnisteet:
Olohuone
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)