Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pohjapiirustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pohjapiirustus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Maat ja mannut

Kas näin. Aamupäiväni iloksi piirtelin kartan pihasta ja puutarhasta. Pienet on maat ja ahtaat on mannut, mutta aivan riittävät minulle ja perheelleni.
Karttaan on merkitty vain murto-osa pihan kasvillisuudesta. Laitoin nimin vain ne jotka siinä nyt silmiin ensinnä pistävät. Penkit ovat myös täynnäänsä jos jonkinlaista perennaa ja pienempää pensasta (sekä tietysti niitä viheliäisiä rikkaruohoja). Varsinaista nurmikkoa ei pihallani ole. Rikkaruohikko ajellaan siimaleikkurilla muutaman kerran kesässä lyhyemmäksi ja se hetken näyttää ihan oikealta nurmikolta, mutta jossain vaiheessa aion täyttää nämäkin alueet jollain muulla kasvillisuudella sekä kivilaatoilla. Ehkä jätän jonnekin pienen läntin muistuttamaan nurmikkoa.
Tontin sisääntulossa näkyvät isot koivut ovat yhtä ruusua lukuunottamatta ainoat alkuperäiset istutukset. Kaiken muun olemme itse istuttaneet näiden kuuden vuoden aikan jona tässä olemma majailleet.

I drew a map of my property where you can see the garden and some of the biggest plants (sorry it's in Finnish). As you can see the yard isn't that big, but it's just the right size for me. The big trees named "KOIVU" were the only original plants on this property when we bought this, the rest we have planted ourselves in the six years we have lived here. There's still a lot to do for the yard, since I'm not a big fan of grass or weeds.

perjantai 10. lokakuuta 2008

Pohjapiirustus



Kaikkihan sen tietää miltä perinteinen rintamamiestalo näyttää, ne kun ovat enemmän tai vähemmän samoilla piirustuksilla tehty. Ajattelin silti laittaa taloni pohjapiirrokset esille jotta helpommin hahmottaisi missä mikäkin sijaitsee.
(Suhteet saattavat himpun heitellä, kun on omatekoiset piirustukset kyseessä)

Yläkerta on siis melko lailla matalaa tilaa harjan alla. Vinteissä ei mahdu enää suorana seisomaan. Huonekorkeuskin korkeimmillaan on vain 2,30 metriä.

Talossa on myös 80-luvulla rakennettu lisäsiipi jossa mm. saunaosasto ja autotalli, mutta sen remontti on vielä niin alkutekijöissään ja tila toimii pikeminkin varastona etten ole viitsinyt sitä tähän blogiini vielä lukea.