Näytetään tekstit, joissa on tunniste Takapiha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Takapiha. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. syyskuuta 2026

Takapihan kukkaraportti syyskuulta

Tänään oli niin nätti ilma, että päätin kuvata takapihalta syyskuun kukkaraportin vähän etuajassa, sillä ensi viikoksi on taas ennusteissa paljon viilenevää ja sadetta, että nyt alkaa varmaan olla viimeiset hetket suurimmalle osalle tämän kesän viherryksestä täällä, paitsi tuolle isolle kimikille, joka sen kun vaan rehevöityy eikä ole vielä alkanut edes nuppujaan availla. Täällä on tosissaan menyt iso osa kasveista koko kesän parempiin suihin, mutta kimikkiin ei ole koskenut mikään, joten sinäkin suhteessa tosi kiva kasvi on se.

Seinustan kukkalaatikossa elellään jo aivan kukintojen lopumetrejä, mutta purppurapunalatvat ne vielä kiinnostelevat kimalaisia. Silloin kolmisen viikkoa sitten istuttelemani asterit koittavat vaivalloisesti siellä availla harvoja nuppujaan ja salvia on jo kadonnut melkein kokonaan, mutta tuosta soralta tuonne siirtelemäni sormustinkukkien alut vaikuttavat ihan siltä, että ensi suvena niistä tulee tuonne tosi komeat kukkijat. 

Keskiosan kukkapenkissä on edelleen pari salkoruusua vielä urheasti pystyssä ja kukkii minkä repaleisilta terälehdiltään vaan kykenee. Niiden kupeeseen on ilmestynyt varsin nätti harmaamalvikki ja kaikkien yllätykseksi tuo iso lilja, vaikka luulin, että ne on ajat sitten tältä pihalta jonnekin jo kadonneet. Mutta eihän niitä erota, jos kaikki kasvaa tuolla vähän miten sattuu ja sateet kaatavat suuremmat siihen päälle sitten. Kiva kun on säilynyt tallella kuitenkin.

Keittiön ikkunan alla olevassa penkissä on kukkivia jäljellä vielä suopayrttiä, kellopeippiä ja tähtiputkea, tosin enää aika vähänlaisesti ja reunojen yli maata viistäen, niin kun nyt tämän kesän teemana on ollut. 

Kovin suurta tuoksuhernesatoakaan en ole noista kolmesta taimestani saanut, mutta kyllä se muutamakin oksa maljakossa ihan nättiä on ollut ja taas sain kolme tuolta mukaani tälläkin reissulla.

Että ihan on ollut hyvä kukkakesä täällä, mutta suunnitelmat ovat jo käynnissä siitä miten ensi kesänä laitetaan tukia tuonne penkkeihin ja istutellaan ehkä vähän kärhöjä tuonne missä tuoksuherneitä nyt oli ja kesäkukkia laitetaan mahdollisesti itse kasvamaan sitten alkukeväästä, koska olishan se nyt kiva, että kukkisi oikein runsaana koko kesän sitten.


My backyard in september. Still something blooming here.

maanantai 24. elokuuta 2026

Takapihan kukkaraportti elokuulta

Takapihalla on ollut sama laonnut teema kukkasilla, kun heinäkuussakin. Sateet ovat painaneet kaiken vähänkään hennomman maata pitkin ja nämä kuvat kävin nappaamassa lauantai-aamuna ennen viikonlopun myräkkää, koska arvasein ihan oikein, että sen sateet ja tuulet eivät oikein parantaneet näitä näkymiä. 

Suopayrtti oli kuitenkin ihanan tuoksuva tuolla maassakin, vaikka vain muutama oli kukkimaan vasta kerennyt.

Salkoruusuista veikkasin oikein, että aika hailakoita olivat suurin osa, mutta oli siellä yksi punainen juuri nuppujaan availemassa. Olen jostain saanut joskus tuon punaisen tänne vahingossa ja se kukkii täällä nyt kolmen vuoden tauon jälkeen uudelleen. Hauska nähdä siementääkö se vielä (tai onko siementänyt jo) ja ihastuttaa taas muutaman kesän päästä erikoisella värillään. Harmi vaan, että varsin maistuvia ovat olleet nämä(kin) ja suurin osa kukista popsitaan samoin tein jahka ne auki kerkiävät.

Takapihan tummalehtisistä on tuo iso kimikki vasta kohottelemassa nuppujaan taivasta kohden, mutta purppurakeijunkukka se jo kukkii ja rehottaa hirmuisen kauniina piilossa marjapuskien alla. Ne olen joskus etupihalta siirtänyt tänne ja hyvä niin, sillä näyttävät viihtyvän niin paljon paremmin tällä puolen taloa.

Iloinen yllätys oli tuolla enimmäkseen rikkaruohoja kasvavissa tynnyreissä, kun peräti kolme tuoksuhernettä kiipeili siellä pitkin teräsverkkoa ja kaksi niistä jo kukassakin. Tosin yksi vasta kummassakin (valkea ja lila), mutta kyllä tämä voitoksi jo lasketaan, kun viime kuussa luulin, jo ettei yksikään niiden siemenistä itänyt. Toivotaan nyt kumminkin vielä vähän lämpimämpiä ilmoja, että ehtisivät vähän enemmänkin kukkia, kun vain noilla kahdella.

Muutoin olen antanut tuolla rikkaruohjen rehottaa, että on edes jotain vihreää noissa ämpäreissä. Ja kaunis kukka se on ruohosipulissakin kuten näkyy, tosin sekin ihan väärään suuntaan taipunut, niin kun tämän takapihan teemana tuntuu nyt tänä kesänä olevan.

Tuolta kesäkukkalaatikosta kävin jo kitkemässä kuolleita aika ison kasan pois ja ravistelin mahdolliset siemenet niistä samalla tuone multaan. Nokkosetkin saivat vihdoin kyytiä laatikon takaa, kun olivat niin isoiksi päässeet. Purppurapunalatva on juuri availemassa nuppujaan ja punahattu sekä olkikukka vielä aivan hyvässä vedossa. Verbena jaksaa hienosti kukkia  seinän vierellä ja laatikossa on tulossa syysasteria ja kävin ostamassa sinne kitkemieni tilalle yhden pienen salvian, että riittää noilla pörriäisillä ruokaa vähän pidemmäksi.

Ihan kivasti siis kukki takapihalla tänä suvena, veikken vieläkään saanut sellaista satoa,että olisin voinut maljakkoon käydä kimpun poimimassa. Oli kuitenkin enemmän pörriäisillä jo ruokaa kun viime kesänä, jotta josko se ensi kesänä olisi sitten jo minunkin aikani päästä apajille.

In the backyard in august.

torstai 23. heinäkuuta 2026

Heinäkuinen katsaus takapihan kukkapenkkeihin

Takapihalla on kasvusto röyhähtänyt melkoisen runsaaksi ihan melkein huomaamattani. Tosin voi johtua siitä, että aika pitkiä sadejaksoja on tässä ollut ja vähän vähemmän olen tuolla käynyt sen johdosta pyöriskelemässä. Osa kukkaloistostakin mennyt minulta sen vuoksi ohi, kun niin nopeasti ovat sen tehneet, mutta onnekkaasti pörriäisiä surraa tuolla niin paljon, että tiedän niiden ainakin päässeen niistä nautiskelemaan.

Ja kun en ole täällä paljoa oleskellut näkyy se tuossa rikkaruohojen määrässä, jota onkin puskenut tuolta soran seasta aivan kiitettävästi taas. Pitää mennä sinne joku päivä pitämään inventaario siitä, että mitkä ovat niitä oikeita rikkaruohoja ja mitkä siementyneitä kukkasia, niitäkin kun tuppaa tuonne aika runsaasti aina ilmestymään. Pitää vain kunnolla pukea päälle, kun nuo nokkosetkin on tuolla aika isoiksi jo päässeet, mutta kukkikoot nyt siellä vielä, koska kukkahan se sekin on.

Sateet tuppasivat välistä olemaan niin rankkoja, että tuolla on aika monesta kohti penkkien kasvusto laonnut maahan, mutta osan sain nostettua kukkatukien kanssa hienosti ylös vielä. Tässä kulkuväylän kohdalla tuet loppuivat kesken niin jätin silleensä nuo heinät, kun ihan nättejä ne on noinkin, pitää vain vähän varoen tuosta kuleksia nyt.

Ihan hirveästi ei tuolla vielä tai enää värejä näy muita kun vaaleanpunaista ja valkoista, vaikka muistaakseni siellä piti olla paljon muitakin sävyjä, mutta just nyt kukkii runsaimmin vain nuo kaksi. Voi tosin johtua myös siitä, että aika paljon juurikin noita sävyjä olen sinne tänä vuonna istutellut ja männävuotiset voi taas olla entisiä. Ainakin punaiset tähtiputket ovat kaikki kadonneet tuolta (tai sitten ovat salaa muuttuneet valkoisiksi nekin).

Mutta onneksi siellä nyt pari jämää jostain lilasta vielä kiinni roikkuu ja verbena tietenkin hyvässä voinnissa tuossa lämpimän seinän vierellä. Nuppuja näkyy siellä täällä ja pistän toivoni isoihin salkoruusuihin, että olisivat sitten vähän näyttävämmän värisiä, kun vain pelkkää valkoista (mutta vähän epäilen). Ja niin hyvin tuolla muualla kasvaa, että en aluksi edes tajunut, etteivät hajuherneeni itäneet tänä vuonna tuolla lainkaan. En kuitenkaan ala siitä syytellä huonoa puutarhanhoitoani, vaan sanon, että säiden syytä on ollut sekin. :-D

In the back yard there's mostly green and  a lot of weed but one can spot little flowers too. It's been so rainy that I haven't been there that much so I missed a few blooms, but luckily there's still more to come. 

lauantai 23. toukokuuta 2026

Takapihalle istuttelemassa

Oli kyllä ihanan lämmin päivä käydä hiukan siistimässä takapihaa rikkaruohoista ja istuttelemassa pörriäisiä ja muita siivekkäitä varten vähän kesäkukantaimia tuonne lavankauluslaatikkoon, mihin toivon tänä vuonna oikein runsaan kukkaloiston tulevan. Männä vuonna siellä kukki vähän miten sattuu, mutta ihan kivasti, joten tänä vuonna varmasti tulee parempi kukkasato, kun on enemmän valmiita taimia tuonne laitettavaksi.

Kävin ostelemassa Järvenpään Kukkatalosta omaleikkokukan-taimia, vähän myöhässä tosin, kun kaikkea ei enää saa, mutta pari isoa olkikukkaa, salkoruusuja sieltä mukaan lähti sekä iso kosmoskukan taimi, jollainen minulla oli tuossa viime vuonnakin. Niiden lisäksi ostelin reissuiltani muualle yhden jättiverbenan, punahatun sekä pari purppurapunalatvaa ja tarkoitus olisi hakea tuohon reunalle vielä jotain kivaa roikkuvaa, vaikka timjamia tai muuta sellaista. 

Taustalla oleviin ämpäreihin pistelin jo pari viikkoa sitten siemeniä, mutta mitään ei vielä näy. Jos onni on myöten niin siellä kukki myöhemmin paljon hunajakukkaa sekä noissa säleiköissä tuoksuhernettä. Lisäksi siellä on tuo ihana ruohosipuli, jossa on jo yksi nuppu, että kukkii siellä jotain ihan varmasti sitten.

Etupihalla oli männä vuoden kesäkukat ehkä simeneiään onnnistuneet idättämään tänäkin vuonna joten en liian tarkkaan siivonnut tuosta laatikosta vielä rikkaruohoja, jos sielläkin olisi sama homma käynyt. Saas nähdä tuleeko ylläreitä vai onko kaikki pikkutaimet sittenkin vaan jotain roskakasveja. Annan myös osan pihan vuohenputkista vielä olla tuolla sillä kerään niitä sitten maljakkoon, kun en kumminkaan raaski noita oikeita kukkasia käydä katkomassa. On kivampi, että kukkivat tuolla ulkona muidenkin ilona ja pidetään nuo rikkaruohot sisällä maljakossa sitten.

Cleaned some weed from the backyard and planted some summer flowers. Hoping for a good buffet for all the insects.

keskiviikko 8. lokakuuta 2025

Lokakuinen puutarhakierros

Napsin pari päivää sitten muutaman kännykuvan pihan viimeisistä kukkijoista ennen kun nämä vesisateet koko puutarhan taas valtasivat. Tässä ensimmäisessä kuvassa kukkii enää vaan tuo vaatimaton hortensia, kun muu osa kukkapenkistä on kukkinut jo alkukesästä. 

Poistettiin tuosta keskeltä yksi huonokuntoinen luumupuu juurivesoineen ja nyt näkee taas tästä kohti läpi kasvihuoneen suuntaan. Kuoppa on sittemmin täytetty hyvällä mullalla ja kukkasipuleilla toiveena, että siinä sitten ensi keväänä kukkisi oikein muikeasti.

Siinä vierellä olevat kesäkukkien jämät ovat ihan hyvävointisia vielä paitsi, ettei tuo koko kesän kitunut tuoksuherne kyllä varmasti voi enää ehtiä kukkimaan, vaikka tuo ihan nupulta vihdoin siinä näyttää. Huomaatte varmaan, että olen ollut myös hyvin laiska istuttelija, koskapa nuo jo elokuun puolivälistä asti tuossa oleskelleet purppurapunalatvat ovat siinä edelleen. Puolustuksekseni sanon, että ne ovat menossa takapihan kukkapenkkiin, josta pitäisi karsia tieltä vähän kellopeippiä ja se on vasta nyt kukassa siellä, enkä ole raaskinut häiritä.

Parkkipaikan vierellä taas on ihan melkolailla täysi loisto päällänsä tässä tiilistä kyhätyssä kukkapenkissä. Se on kyllä ehdottomasti laitettava tähän tällainen myös ensi kesänä, kun selkeästi on pihan paras paikka kukkapenkille tässä autojen ja asuntovaunun seassa. 

Takapihalla on vähän samanlainen tilanne kun etupihan herneelläkin, että ei taida tästä keretä tämä auringonkukka aukeamaan, tai ainakin suuri ihme on jos niin tekee. On nimittäin ennusteltu jo kylmenevää tänne eteläänkin ensi viikosta enkä yhtään tiedä miten nämä sitä sietävät sitten. Noh, aika näyttää miten tässä käy, mutta jännittelemään en kyllä rupea.

Muuten täällä kukkapenkeissä on siellä täällä vielä aivan hienon näköisiä kukkijoita. Melkein saisi maljakollisen vielä, mutta en ole raaskinut, kun niin paljon kivampaa on, kun haluan, että tekevät siemeniä ja jos siellä nyt vielä joku pörriäinen sattuisi olemaan niin ruokana niille.

Ja kyllä sitä ensi kesää jo suunnitellaan täällä ihan täyttä häkää. Siemeniä olisi tarkoitus tuonne vielä viskellä ja vähän sieltä täältä siirrellä kasveja ja uusia istutella, mutta vasta sitten, kun tämä kasvukausi ja kukkiminen on tyystin loppunut tuolla ensin.

There's still flowers in my garden even though the fall is really here with the constant rain and gloom, but it's been quite warm recently. Still a lot to do here, new seeds and bulbs to put in and some plants need to be moved around. But there's still time for all that before the winter arrives.