Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keittiö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keittiö. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. elokuuta 2026

Kuparia keittiön ikkunan yllä

Testailin pientä kuparimuottikokoelmaani keittiön ikkunan yläpuolelle samalla kun tuulettelin ikkuna levällään huonetta ennen saderintaman saapumista. Ihan varma en vielä ole, ovatko nuo muotit nyt kivoja tuossa vaiko vähän kökön näköisiä, mutta huusholli tuli ihanan raikkaaksi sitä tuossa pähkäillessäni.

Simpukka ja kotilo ovat tämän kesän löytöjä ja jostain on joskus tarttunut mukaani tuo piparkakkureunainen pähkinä vai mikä lienee. Nyt kun niitä oli kolme tuntui luontevalta ripustaa ne noin, että isoin on keskellä ja pienet sen molemmin puolin, mutta en kyllä tiiä... No, täytyy antaa niiden nyt olla tuossa jonkin aikaa ja katsoa sitten, että muuttuuko ne silmiini sopivammiksi vai etsinkö niille paikan jostain muualta. Keittiössä niiden nyt kuitenkin mielestäni pitäisi olla ja tässä oli melkolailla ainoa tila mihin ne nyt mahtuivat.

Got this little collection of three vintage copper cake tins and put them over the kitchen window while I was airing the room out before the rain. Can't decide if they look good or not though, might have to think another place for them. But they can stay there for a while now, so my eyes can get a chance to get used to them there first.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2026

Valoa ja harjoja

Vuohenputket ne on kestäneet varsin kivasti maljakoissaan ja piristäneet tätä jo monta päivää kestänyttä harmautta ulkona. Välistä on ihan tuntunut, kun olisi syksy tullut jo, kun niin pimeää on ollut täällä sisällä, mutta onneksi se aurinko on aina välistä päässyt vähän pilkahtamaan muistuttamassa, että kesäähän tässä vielä eletään ja valaissut kaiken taas niin kauniiksi. 

Jo vähän karisevien vuoenputkien kanssa keittiön pöydälle on muodostunut tuollainen hauskan huolimaton asetelma, jossa on vaunuretken timjami (kun pitää aina olla yrtti mukana siellä sisällä), reissulta kirpparoitu superhieno patteriharja (Heinolan kauppahalleista neljällä eurolla) sekä tuollainen kokeeksi joskus tekemäni merisiilistä inspiraationsa ottanut keramiikkavati väärin päin.

Ja hauskasti toistuu myös eteisessä tuo melko samanlainen teema, kun keittiön pöydällä, että on ne vuohenputket ja vanha harja ja vähän jotain merellistä. Tosin nämä ovat olleet tässä jo pidemmän aikaa, kun ovat kaikki niin ihania just tuossa peilin edessä, etten ole millään raaskinut niitä kauheasti muualla pidellä. 

Kiva kun viikonlopuksi jo taas kesäistyy säät niin pääsee tekemään taas muutakin, kun sadetta pitelemään. Toivottavasti ei vaan tule liian kuuma, ettei sitten tarvitse kökkiä taas sisällä sen takia.

It has been mostly rainy and gloomy, but the little sunshine here and there has helped to remind that it's still summer. I love my little arrangements with goutweed, old brushes and some sea-themed things. Looks so pretty when it's light and bright.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2026

Lämmityspatterin lähtöpassit

Tein vihdoin sen, mitä olen miettinyt tekeväni jo monta vuotta ja otin tuosta keittiön ikkunan alta lämmityspatterin pois. Sitä ei oltu käytetty täällä enää sen muutaman vuoden takaisen sähkökriisin jälkeen edes kovimmilla pakkasilla ja se oli muutenkin jo niin vanha rumuudesta nyt puhumattakaan. 

Se oli myöskin hyvin häritsevä silmiini aina tätä tilaa kuvatessa ja väistelin sitä tarkoituksella tosi paljon, ettei se näkyisi kuvissa niin paljoa.

Ja nyt kun se on poissa tuosta takaa tuli siihen niin paljon vapaata tilaa ja on paljon helpompi kuvata asioita tuossa pöydällä. Ei tarvitse enää väistellä sen epämääräistä muotoa aukkoinensa ja tuolikin erottuu kivammin pelkkää tapettia vasten.

Teki myös tilasta ihan aavistuksen helpommin katseltavan, kun ei ole niin joka kohta seinissä täynnä asioita. Täällä tehoneliöissä kun niin tiukassa kaikki vapaat seinäpinnat ovat, oli kiva saada vähän tyhjääkin johonkin.

Uutta patteria en näillä näkymin tuohon enää laita, ainakaan ihan heti. Tämä huone lämpiää talvisin ihan hyvin, kun pitää ovia kiinni ja työhuoneen ja olkkarin takat lämmittävät hormin ja muurin tiskipöydän takaa. Ikkunoiden edessä toki on kaikista kovimmilla pakkasilla vähän vilakka, mutta silloin ei vain tarvitse oleskella siinä.

Took away the ugly radiator from under the window. We haven't used it in many years and since it had no purpose it only took space on the wall and bothered me every time I took photos of this space. Now that it's gone it made this spot feel a little bit less cluttered.

tiistai 21. huhtikuuta 2026

Arkikeittiö auringossa

Tämä on niin paras huone tässä talossa tähän aikaan vuodesta, kun aurinko pääsee esteettä tänne sisälle paistelemaan valaisten koko tilan ihan huikeaksi. Siksipä inspiroiduin tänään napsimaan kuvia oikein urakalla tästä lempikeittiöstäni, ilman sen kummempia siivoiluja tai stailailuja. Tältä meillä näyttää täällä useimmiten, ellei nyt tiskivuoret ole hieman isommat.

Kaksi mattoa talvisin aina päällekkäin lattialla; juuttia alla ja villaa päällä ja yksi pikkukoira aina spurttaa tuossa sen verran, etteivät ne ikinä oikein pysy kohdikkain. 

Tiskit on illalla tiskattu, aamun kahvikupit siinä vielä vuoroaan odottelemassa ja biojäteastiakin jo pian tyhjennystä vailla. Laitan sinne nykyään aina pohjalle valmiiksi tuota kompostikuiviketta, joka näpsästi imaisee kaikki mahdolliset mehut itseensä, ettei sormille mitään roisku, kun sen ulos kompostoriin käy kiepauttamassa. Joskus aiemmin oli emalinen kaunistus tässä muoviäpärin tilalla, mutta se ei kestänyt käytössä hyvänä juuri ollenkaan, niin pelastin parempaan toimeen sen ja tyydyin tähän talipalloja aiemmin sisältäneeseen astiaan. Hyvin on toiminut kyllä tämä, eikä se nyt niin rumalta mielestäni tuossa edes näytä, varsinkaan tuolla tekemälläni kivalla tarralla somistettuna. 

(Kanteen on ruuvattu tuollainen nuppi avaamista helpottamaan.)

Tässä oven ympärillä ei asiat hirveämmin muutu, paitsi että villasukkasäkki lähtee yleensä aina kesäksi varastoon tuosta. Nyt ei  olla vielä kiirehditty sitä sinne siirtää, kun aika viileitä nämä yöt on tässä olleet ja eikös sieltä jotain takatalveakin vielä ole lupailtu. 

Eteisestä päin kurkkiessa näkee miltä tämä näyttää, kun tänne aamulla ensimmäisenä tassuttelee. Valo tosin silloin tulee vielä suorempaa tuosta itään päin antavasta ikkunasta, jolloin melkein häikäisee, mutta meillä on onneksi siinä sälekaihtimet aina öisin kiinni, ettei sentään tarvitse aamuisin aurinkolaiseissa tänne kulkea.

Tänään on suunnitelmissa tehdä kermaista kurpitsakeittoa ja siksipä on nämä myskikurpitsat tässä keskellä odottelemassa. Muutoin meillä on aina erinäiset kokoelmat kaikenlaisia hedelmiä ja muita tuossa vaa'alla ja kulhossa ja joskus jopa pitkin pöytiä, jos ei muualle mahdu. Kaksistaan kun tykätään osin eri asioista (esim. inhoan banaaneja) niin tulee aina sitten osteltua molempien makuun sopivia mieluiten.

Our kitchen is the brightest room in this house this time of year. I love it so much and it looks so pretty even if I don't particularly clean it for the photos.

maanantai 23. maaliskuuta 2026

Kevät lähtee lapasista

Nämä viimeaikain säätilat on saaneet kyllä nyt sellaisen kevätinnostuksen aikaan täällä, että multaa kun piti vain käydä viherkasveille ostelemassa, tulinkin kotiin kaikenlaisen ylimääräisen kanssa. On ihan kuin käsissäni olisi jotkin magneetit, jotka vetivät puoleensa ihania keväisiä juttuja ja yhden kaupan sijasta huomasin käyneeni sitten kahdessa. (Kolmanteen en onneksi enää päässyt, kun kädet oli niin täynnä kantamuksia.)

Ostin tuollaisen sekoituspussin sipuleita ja juurakoita kukkapenkkiin, amppeliorvokin, jonka aion poistaa tuosta inhasta muoviamppelistaan ruukkuun, paavalinkukan olkkarin pöydälle, kun se keittiössä oleva ei ole viitsinyt kukkia ja yksi kielon juurakko ihan vaan testiksi, että onnistuisiko sen kasvatus ruukussa, kun olen nähnyt niin monen sellaista somessa harrastavan.

Kotona pistin suojan keittiön pöydälle ja aloin samoin tein lätkiä multia ruukkuihin ja kasveja perään. Tuo sitruunapuukin sai vihdoin sopivamman ruukun missä olla, vaikka vähän olenkin jo alkanut epäillä sen kärsivällisyyttä täällä asustella. Siinä on kuitenkin jo uusia nuppuja näkyvissä, että ehkä se vielä piristyy tässä kevään edetessä.

Orvokit muuttivat tuohon ihanaan kahvaruukkuun ja jos en olisi paria kukkaa siinä istutellessa vahingossa katkaissut näyttäisi se vieläkin kivammalta. Kielot laitoin myös pienen liotuksen jälkeen ruukkuun ja hyvään multaan, mutta niissä ei vielä ole katseltavaa lähikuvan arvoisesti. 

Kivalta näytti ruukkukolmikko tuossa hetken yhdessä kyllä, ja sitten vein kielot ja orvokit porstuaan ja siirsin sitruunan lähemmäs ikkunaa lamppunsa alle ja siivosin tämän kevätpyrskähdykseni jäljet tuosta pöydältä. Tuon kukkasekoituspussin sisältö jäi vielä odottelemaan parempaa ajankohtaa istuttamiseen, tänään kun aurinko kerkesi laskea just kun sain nuo kolme valmiiksi täällä sisällä.

I can't help myself but to do spring things and buy and plant flowers already. Feels so good to have an early spring, this hasn't happened in a decade at least so I'm enjoying it with all my heart.

torstai 12. maaliskuuta 2026

Spontaani sitruspuu

Kävi sitten sillä lailla ruokaostoksia tehdessä, että tarttui mukaani Lidukan kukkaosastolta tuollainen melko mehukkaan näköinen sitruunapuu. Ihan spontaanisti päätin, että tuollainen pitää saada, vaikka mielessä olikin ensin olleet ihan vaan perus-tulppaanit ja sen sellaiset. Arvelin, että jos liian pitkäksi aikaa jään miettimään tällaisen tarpeellisuutta loppuvat ne kesken, kuten niin usein tuossa kaupassa kukkaosastoilla käy ja tulin sitten kotiini puun kera miettimään, että oliko tässä ostoksessa nyt mitään järkeä ja päätin sitten, että kyllä oli!.

Vaikka olenkin melkoisen huono viherkasvien kanssa en ole siitä lannistunut vaan tämän tästä kokeilen aina uusia ja sitten kun ne jossain kohti alkavat hoivissani kärsiä annan ne pois ystävilleni tai sukulaisilleni, joilla sormenpäät enemmän vihertää. Olenkin verrannut viherkasveja tässä huushollissa usein leikkokukkiin, että tavallaan vähän kertakäyttöisiä ovat nekin. Mutta joskus aina jokin yllättää ja alkaakin viihtyä luonani niin kuin esim se yksi laakeripuu, joka jo monia vuosia on hoteissani kukoistanut ja siitä intoutuneena tätä sitruunaakin päätin nyt kokeilla, koska eihän sitä muuten tiedä.

Tämä sai nyt ensi alkuun vähän sumutepullosta vettä lehdilleen ja uutta ruukkua pitää alkaa kaivella esille varastoista ja lannoitetta käydä ostelemassa. Nuo sitruunatkin näyttävät ihan poimintavalmiilta, mutta haluan ensin fiilistellä sitä hedelmineen täällä, kun ei sitten tiedä, että tekeekö se enää minulle lisää niitä. Kesäksi se pääsee tietenkin pihalle majailemaan ja sitä ennen varmasti porstuaan, jossa se voi ensin ulkoilemista harjoitella. 

Mutta onpa hauskaa, että on nyt tavallisen tulppaanikimpun sijasta tämmöinen piristysruiske tässä keittiön pöydällä! Tosi kesäistä fiilistä tuli tänne tämän myötä kyllä. Ja koska tänään oli pitkästä aikaa tosi synkkä ja hämärä päivä pistin sille valoksi kasvilampun tuonne, ettei nyt heti ekana päivänä uudessa kodissa ala ahistaa.

Was supposed to buy a bouquet of tulips while grocery shopping, but came home with this citrus tree instead. Instant summer feels in my kitchen, even tho I had to put the plant lamp on for it since it's so gloomy outside today.

keskiviikko 25. helmikuuta 2026

Keskiviikon kimput

Paikallisessa marketissa oli niin hyvän näköisiä pikkukimppuja kaupan kolme kahden hinnalla, että pakkohan se oli tarttua tarjoukseen ja poimia kotiin pienet kukkeat piristykset, kun kerran ihan räntäsadettakin on sääennusteet tässä lupailleet (tosin itse olen niistäkin ihan innoissani!).

Valikoin kolme pientä nippua ihan sitä silmällä pitäen, että saan koristukset kolmeen eri tilaan täällä kotona. Makuuhuoneeseen valkkasin tällaiset herttaisen herkät vaaleanpunaiset kaunokaiset, joista nappasin varret ihan lyhyiksi niin, että ne sopi tuohon Kockensin mittapulloon saaden sen näyttämään aivan hienolta maljakolta.

Eteiseen valitsin takuuvarman kestosuisikkini harsokukan sillä se toimii varmasti ja aina ja ihan missä tilassa vaan, mutta varsinkin tässä. Se on ihana tuossa myös tuoksullaan, joka tässä viileässä eteisessä säilyy pitkään, kuten nuo kukatkin. Itse tekemäni keramiikkapullo oli niille mitä oivallisin maljakko just nyt. Tuli kivan eleetön astelma.

Keittiöön taas suloiset pikkuruusut ihanassa vaaleanlilassa värissä oli ihan nappivalinta sillä niistä tuli heti tänne niin ihanan keväinen fiilis. Niistäkin napsin varret melko lyhyiksi, jotta sain ne näyttämään runsaammilta tuossa melko isossa (myöskin itsetekemässäni) maljakossa. 

Nyt vaan toivotaan, että oikein pitkään kestää ilo näistä halpiskimpuista, mutta vaikka kestäisivätkin vain hetken tuli niistä silti niin kiva piristys tänne, että kyllä kannatti kaksitoista euroa törsäillä.

Got some little flower bouquets from the local supermarket. These were on sale take-three-pay-two and I'm sure they won't live that long here, but I got so much joy out of them today already that I really don't even mind.

lauantai 7. helmikuuta 2026

Valoa kohti keittiössä

Keittiön ikkunoiden likellä talvea viettäneet viherkasvit alkavat vihdoin osoittaa merkkejä elpymisestä, kun auringonvalo tulvii ikkunoista ja niiden lehdet kääntyvät toiveikkaina sitä kohti. Suurin osa noista on siirrelty muualta talosta tuohon ja pidin siinä kasvilamppuakin pimeimmän ajan ylitse, mutta mikään ei piekse oikeaa päivänvaloa ja sen kyllä huomaa.

Vielä pari viikkoa sitten sai enimmäkseen poimia kellastuneita lehtiä ja lupailla noille, että kyllä se pian helpottaa taas ja nyt voin vihdoin pitää tuon lupaukseni. Olisipa se minullekin yhtä helppoa, että riittäisi tuo valo piristämään, mutta niin kauan kun nämä tiukat pakkaset jatkuu on peli kohdaltani valitettavasti menetetty. Että älkää siellä ihmetelkö miksi nyt niin harvakseltaan tänne postailen, kyllä se minunkin luovuus alkaa kukkia sitten taas, kunhan tästä kylmyyden ikeestä pääsen.

Onneksi se kylmyys ei näihin huonekasveihin vaikuta, nämä kun eivät niin muutaman asteen lämpötilaeroista välitä. Nyt alan nyppiä noita viimeisiä kellastuneita tuolta samalla kun ihailen niitä uusia pieniä lehtiä, mitä nuo puskee. Muutama noista on myös jonossa tänä vuonna mullanvaihtoon ja pääsevät isompiin ruukkuihin jahka käyn ne tuolta kasvihuoneesta ensin vaan heille valitsemassa. Hei hoi kevättä kohti!

Finally the sun shines to the kitchen and all my houseplants can start to recover from the darkness of the fall and midwinter. Me on the other hand need these arctic colds to get away before I can start healing from the complete paralysis it has caused to my imagination.

perjantai 2. tammikuuta 2026

Uusi vuosi vanhoin koristein

Vuosi vaihdettiin tässä huushollissa kierrätetyillä koristeilla sillä säästin viime vuodelta nämä silloin uutena ostamani ja nyt niistä tuli iloa jo siis toisen kerran. Laittelin vähän erilailla ja pistin tuon tähtiverhon tähän olkkarin oviaukkoon, mutta tekstin pistin taas tuonne karmiin ylös, kun sinne se sopii mielestäni niin täydellisen hienosti.

Keittiöön ripustin kultaisia kiehkuroita kattolamppuun ja puhalsin pari foliopalloa ikkunan pieleen. Pöydällä oli kultaisia serpentiinejä ja halukkaille noita hauskoja pahvilaseja, joita ei muuten viime vuonna kukaan käyttänyt, kuten ei tänäkään vuonna, joten jäivät siis taas kaikki säästöön ensi vuodeksi.

Kattaukseen laitoin tietty taas paljon omatekoisia astioitani ja tuon ison lasimaljan, jonka ostelin joulun alla Suomen kasarmin aarteista viidellätoista eurolla ja ajatuksella, että käytän sitä nyt juhlakauden ajan itse ja myyn ehkä sen jälkeen ystävälleni, joka silmänsä siihen samalla reissulla myös iski. Saattaa vain olla, että olen alkanut tulla tästä asiasta toisiin aatoksiin, mutta katsotaan nyt vielä miten tässä käy...

Ilmapallot ikkunan vierellä ottivat vähän itseensä yön aikana, kun tuossa ei kaikista lämpimin paikka ole, mutta en alkanut niitä nyt suotta lisää täyttelemään, kun näyttivät ihan kivoilta noinkin. Kukaan ei kurttuja noissa edes huomannut, kun pöydän antimista kävi nauttimassa. Vuosi vaihtui täällä oikein iloisissa ja hyvinsyöneissä merkeissä.

Hauskointa tässä on, että pakkailin tänään nuo koristukset taas nätisti säilöön, myös siis nuo foliopallot, jotka tietysti tyhjentelin ensin. Tästä taitaakin tulla nyt sellainen koe, että kuinka monta vuotta saan nuo toimimaan. Toistaiseksi ei ole roskiin tarvinnut laittaa, kun noita serpentiinejä ja muutama koristeellinen coctail-tikku (jotka eivät näihin kuviin kerenneet ollenkaan). Kaikki muu on pysynyt aivan ehjänä ja käyttökelpoisena ja tulee palvelemaan varmasti hienosti vielä monet uudet vuodet.

I recycled my last year decorations for this new year just changed the places a bit. It looked yet again wonderful and today I carefully emptied the balloons and packed everything up for the next season. Really love this little cheap set of decorations and plan to make it work for years to come.