lauantai 10. heinäkuuta 2021

Tupsuhommia

Kun ulkona ei helteen (+32!!) vuoksi voi olla yhtään, on keksittävä ajanvietettä sisätiloissa. Onneksi se ei ollut tänään vaikeaa kun muistin, että minulla on läjä sellaisia just tyhmän mittaisia pätkiä juuttinarua, joista olin ajatellut kokeilla tehdä tupsuja. Ei muuta kun narunpätkät esille ja hommiin.

Kasa oli alussa hyvin sekalainen, mutta pienen sortteerauksen jälkeen pätkistä sai jo mukavasti selvää. Otin lisäksi pari pätkää pidempää narua mukaan, jotta sain materiaalia, jolla solmia lankanippuja.

Lajittelin läjästä toisesta päästään tasatun pienen nipun ja sidoin ne langalla  tiukasti yhteen.

Sidoin sinne sekaan yhden narun ripustamista varten ja sitten käänsin sidotun pään piiloon pitkien lankojen alle ja sidoin sen yläosastaan yhteen, niin kuin tupsun.

Ja lopuksi leikkasin valmiin tupsun päät tasaisiksi. Näin helppoa se oli.

Ihan muutaman tovin järjestelyn ja solmimisen jälkeen oli rytöinen nippu narunpätkiä muuttunut neljäksi varsin sieväksi juuttinarutupsuksi. Näitä voi käyttää koristeena ihan missä vaan ja ovat nättejä kun mitkä. Eikä kukaan varmasti hoksaa, että on tehty pelkistä jämäpätkistä nämä.

Since it's too hot to be outside I needed to figure out what fun to do inside. I had a messy pile of small pieces of jute string that I'd been planning to try an make tassels. And after a few knots, twists and cuts I did. Perfect little decorations to anywhere and anytime.

2 kommenttia:

  1. Thänks vinkistä🤗
    Minullakin löytyy askartelukaapissa melkoinen määrä juuttinarun jämiä. Joten noi tupsut ovat kyllä juuttinarusta erittäin somia ja niin sopivia sisustukseen vaikka mihin tarkoitukseen🥰
    Aurinkoista viikonloppua🌼

    VastaaPoista