tiistai 20. heinäkuuta 2021

Hellettä pakoon hemmoteltavaksi

Karkasin viikonlopuksi pienelle hemmottelulomalle ystävien luokse Satakuntaan ja voi että kun oli ihanaa siellä! Parkkasin pienen hotellihuoneeni taas tuttuun paikkaan ison parsapuskan (joo tiedän, että se on salava, mutta kun se näyttää aivan jättiläismäiseltä parsalta) alle ja vietin niin hauskat ja rentouttavat hetket tuolla, että harmitti lujaa kun piti kotiin lähteä.

Pikkuvaunu sujahti nätisti suojaan suurien puiden alle ja siellä on niin kivaa ja leppoisaa olla turvassa isojen lehvästöjen seassa. Ei paista paahde liikaa eikä kiusaa sade tai tuulikaan, tosin tällä reissulla sateista ei ollut juuri tietoakaan lukuunottamatta yhtenä yönä muka kuulemaani ropinaa vaunun katolla. Taisi kuitenkin olla vain mielikuvitukseni tuotetta tai joku pieni elukka juoksentelemassa pitkin kattoa, sillä missään ei mitään merkkejä sateesta aamulla näkynyt.

Parhautta oli tällä reissulla kyllä säät. Lähdin etelästä pakoon kun helle vielä korvensi ja täällä oli jo viilennyt niin, että ekana iltana sai ihan villasukat jalkaansa vetää! Se oli kuulkaas niin ihana tunne ylipäänsä laittaa sukat jalkaan kun varpaita palelsi. Suraavana päivänä oli sitten jo vähän lämpimämpää täälläki, mutta yöksi viilensi taas sopivaksi. Nukuin niin makoisasti tuolla, kun lämpötila oli öisin sopivasti himpun alle kahdessakympissä vaunun sisällä. Parhaimmat unet sain koko heinäkuussa.

Parhautta oli myös ystävien seura ja hellä huolenpito. Täällä minua hemmoteltiin herkullisilla ruoilla, hurmaavimmalla miljööllä ja sisustusjutuilla, kirppisretkillä, saunomisella ja uimaankin jopa uskalsin, kun ihan oikeaan altaaseen pääsin. Eivät meinanneet saada minua enää ylös sieltä, kun löysin kauan kateissa olleen sisäisen vesipetoni. Iltaisin istuttiin, syötiin, juotiin ja pelattiin ja juteltiin ja hölmöiltiin ja oli niin hauskaa, ettei nukkumaan käydessäkään tarvinnut unta juuri odotella kun sitä niin onnellisna sujahti pikkuvaunun sisuksiin.

Matkalta tarttui rentoutuneen mielen ja hauskojen muistojen lisäksi myös ihana pieni kattaus kirppislöytöjä ja nämä muutama kaunis siemenkota Pauliinan ja Riston puutarhasta. Mutta niistä kirppislöydöistä kerron sitten lisää seuraavassa postauksessani. Olen niin liekeissä, kun löysin yhden astian, jollaista olen metsästänyt jo yli vuoden päivät. 

Kiitos vielä tätäkin kautta ihanille siellä Satakunnassa! Nähdään taas pian!

Made a little weekend trip to visit friends and get away from the last days of the heatwave. Parked my caravan under the huge asparagus looking tree and had the time of my life enjoying the care and company of my dear friends. Miss them already.

6 kommenttia:

  1. Hurmaava tuo sinun asuntovaunusi <3 Tuo jalava tosiaan näyttää parsalta ;) Kivoja tuollaiset hemmotteluhetket <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tarpeeseen tuli kyllä tämä reissu ja parsan alla oli ihan paras olla :D

      Poista
  2. Voi kuinka ihanalta reissulta kuulostaa! Söpö on tuo vaunusi ja odotan kirppispostausta innolla! Meidän vaunu myytiin juuri viime viikolla. Vaikka ei oltu käytetty sitä enää vuosiin ja pelkäsin sen jo mätänevän paikoilleen, niin silti hiukan viilsi.

    VastaaPoista
  3. Hurmaava asuntovaunu ja paikka! <3

    Täällä satakunnassa on ollut niin ihanan raikkaat ilmat, että antaa taas voimia uudelle hellejaksolle. Ja todellakin on ollut villasukille tarvetta. Lauantaiaamulla klo 7.00 oli +12 lämmintä, oli raikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ja nautin siitä ihan täysillä kun sai pitkästä aikaa vähän palella! :D

      Poista