sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Oisko ja voisko

Olkkarin sohvan ja vitriinin välissä on tila johon olen miettinyt jotain kalustetta tasoittamaan tuota faktaa, että sohva ei yllä ikkunan reunaan asti. Mielessä on ollut kaikenmoista, kunnes eilettäin älysin, että minullahan saattaa jo olla täällä yksi valmis kaluste joka tuohon voisi sopia; vanha vihreä paneelikaappi kasvihuoneessa. Äkkiä kaappi sisälle ja sovitukseen ja kas, sen mitathan natsaavat tuohon oikeastaan ihan täydellisesti.

Muotokielikin on ihan kohdillaan, mutta väri ei miellytä silmiäni sitten ollenkaan, vähän on liian piukka tuo vihreä tähän huoneeseen, eli uutta hillitympää sävyä pitää nyt miettiä jos tuo tuohon on jäämässä.

Tämähän ei uudesta maalista olisi moksiskaan muutenkaan, pinnat ovat aika kätysessä kunnossa kolhuineen ja pinttymineen, kannestakin isoja maalinpaloja puuttuu. Uusi vedinkin voisi olla paikoillaan, mutta niin kauan kun tuo vanha lankarulla tuossa toimii, annan sen kyllä olla ihan just noin, koska hirveän symmpis on tuo.

Mutta koskapa kaappi tuli juuri ulkoa kasvihuoneesta sisälle on se vielä aivan liian kostea mihinkään maalaamiseen. Kerkiän siis ihan hyvin tässä rauhassa mietiskellä millä värillä sen kaunistan ja sille taas uuden elämän annan.

Have been wondering how to fill this void between the couch and the glass cabinet when I suddenly recalled I had this cute green panel cabinet in the greenhouse. I got it inside to try it out and it fits like a glove. Only the color is a bit too perky in this room, so I need to tone it down a bit, but this old cabinet won't mind a new paint job anyways, it'll give this a whole new life.

6 kommenttia:

  1. luonnonvalkoinen tai beige voisi olla kiva väri tuolle?miksei joku vihertävän harmaakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kanssa vähän joku beigehtävä sävy on pyörinyt mielessä. Joku pehmeä ja kiva sen kuitenkin olla pitää :-)

      Poista
  2. Tuossa pienessä kaktuspurkissakin on kiva väri. Sellainen mukavan haalistunut. Oisko se kiva isommassa pinnassa, ei tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tuollainen haalistunut terrakotta, en itse ehkä tykkäisi kaapista saman värisenä, kun ruukku siinä päällä. :)

      Poista
  3. Mun mielestä tuossa kaapissa taas on ihan täydellinen väri ja kuluneisuus piste iin päälle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinä oma viehätyksensä, mutta minä en vaan sille tuossa syty :)

      Poista