torstai 28. tammikuuta 2021

Peltoherneen paluu

Laitoin pitkästä aikaa yhden opetustaulun esille makuuhuoneeseen. Ei olekaan hetkeen ollut yhtäkään tässä talossa esillä ja tuli oikein ikävä sitä fiilistä mikä näistä huokuu. Valitsin tuonne lempparini eli tämän varsin kulahtaneen Ebba Masalinin peltoherneen, jota olen tykännyt siellä tuijotella ennenkin. 

Jäin oikein pohtimaan, että miksi en ole pitkiin aikoihin pitänyt yhtäkään opetustaulua esillä missään, kun en kuitenkaan ihan täysin niihin ole missään vaiheessa kyllästynyt. Jossain vaihessa vuosien varrella vähän karsin varastojani ja möin ylimääräisiä pois, mutta jätin muutaman lempparini visusti talteen, just sitä varten, että niitä voi välillä pistää esille ja ihailla. 

Mietin myös, että onhan näissä varmaan markkinat vähän hiipuneet ja muoti mennyt ohi, kun näitä on viime aikoina näkynyt taas kirppiksillä myynnissä järkevämpään hintaan kun vielä muutama vuosi sitten. Mutta minähän en markkinoista tai muotivirtauksista suuremmin ole perustanut näiden kanssa, jos tykkää niin sitten tykkää ja minähän tykkään.

Herneistä tykkään paljon muutenkin ja siksikin tämä peltoherne on mukava katsella iltaisin kun nukkumaan menee, jokin tuossa auki olevassa palossa ja sen sisällä olevissa pyörylöissä viehättää niin, että nukahdan aina hyväntuulisena tätä hetken tiirailtuani. Joten huraa peltoherneelle ja Ebba Masalinille!


I put up  one of my old educational boards in the bedroom. I haven't had these up for a while and suddenly felt like looking at one again. Its a picture of a common pea by a famous Finnish educational picture artist Ebba Masalin. These used to be very coveted here in Finland a few years back, but suddenly went out of fashion. Lucky I still have a few of these in my collections, cause I really do like them still, fashion or not.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti