tiistai 17. joulukuuta 2019

Jouluherkku arkistojen kätköistä

Selailin noita vanhoja joulujuttujani vuosien varrelta kun törmäsin siellä arkistojeni kätköissä postaukseeni pipartikuista vuodelta 2012. En ole tehnyt niitä nyt muutamaan vuoteen ja ihan unohtanut koko tikkuset! Nyt alkoi kuitenkin jo ajatuksesta suu napsaa niin painelin ostamaan taikinan ja tarvikkeet ja pistin pipartikkuset tulille. Nämä ovat niin superhelpot ja nopeat tehdä.

Tarvitaan vain piparitaikinaa ja jotain kivaa mitä laittaa sen sekaan. Itse tykkään raastetusta maitosuklaasta, mantelirouheesta ja kookoshiutaleista. Niistä jokainen saa pipartikut maistumaan tosi hyvältä ja sopivan erilaiselta, mutta silti jouluiselta. 

Pipartikut syntyvät kaikessa yksinkertaisuudessaan näin: leikataan piparitaikinasta sopivia suikaleita. Ei ole mitään sääntöä siitä kuinka isoja tai paksuja niiden pitäisi olla, voi tehdä ihan just sellaisia kun tykkää.

Ja sitten painellaan niitä vähän litistellen lisukkeeseensa niin että sitä löytyy tasaisesta koko pipartikun varren matkalta. Sitten pyöritellään ne taas tasaisiksi pötkylöiksi

Ja laitetaan sievästi uunipellille ja paistetaan niin kuin normaalit piparkakut paistetaan ohjeen mukaisessa lämpötilassa. 

Lopputulokseksi saa ihania ulkonäöltään vähän leipätikkumaisia pipartikkuja, jotka ainakin minun mielestäni sopivat hyvin pieneen joulunaposteluun kahvin tai glögin kaveriksi. Eivät ole liian makeita ja näyttävät ihan supernäteiltä, eikö vain?

I had totally forgotten this good idea to make gingerbread sticks I had back in 2012. Just the thought of them made me crave for them so I had to go get myself some gingerbread dough, crushed almonds, cocoa flakes and chocolate. As you can see from the pictures these are so simple to make and they taste just as good as they look.

7 kommenttia:

  1. Oi, kiitos vinkkauksesta. Tämä menee ehdottomasti vielä tänä jouluna testiin!

    VastaaPoista
  2. Olipa ihana idea! Vähän samanlaisia olen joku vuosi tehnyt valmisruistaikinasta, johon ripoteltiin unikonsiemeniä. Ne sopivat hyvin punajuuri-sinihomejuustokeiton kanssa. Jossain lehdessä oli kerran ohje. 😋

    VastaaPoista
  3. Noitahan mä teen viikonloppuna. Hyvä vinkki! Kiitos! Aattelin kookosta niihin laittaa. Nam! Ja noi on mukavan rouheen näkösiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihanan rouheita! Niin nättejä, ettei melkein raaskisi syödä... :D

      Poista
  4. Kiitos taasen loistoideasta! Kaulitseminen ei ole mikään vahva laji, mutta piparitankoja on nyt tehty jo pari satsia ja se on vasta alkua. Laitoin seesaminsiemenia ja ripaus merisuolaa, ihana suolaisen makea kombo.

    VastaaPoista