maanantai 30. joulukuuta 2019

Eikä vieläkään kiire mihinkään

Tänä jouluna päätin olla stressaamatta mistään ja tehdä kaiken hyvällä fiiliksellä ja inspiraatiolla juuri silloin kun sitä on. En tehnyt yhden ainoatakaan to-do-listaa, enkä aikatauluttanut mitään muutenkaan, vaikka normaalisti rakastankin listoja ja deadlineja. En välittänyt perinteistä siinä, että tiettyjen asioiden olisi oltava valmiina tiettyinä päivinä vaan menin ihan sen mukaan mikä hyvältä kulloinkin tuntui ja kas, koko joulu tuntui ihan älyttömän ihanalta ja täydellisen rennolta, vaikka se torttutaikina onkin edelleen siellä pakastimessa ja pölynimuri kaapissa.

Kerkesin tehdä vaikka ja mitä, kuten leipoa joulukakut vasta joulupäivänä kaikessa rauhassa kun muu väki talossa vielä nukkui. Piparitalonkin innostuin tekemään ennen pyhiä vaikka se aiempina jouluina on tuntunut ihan ylivoimaiselta kaiken kiireen keskellä. 

Ja vaikka melkein kaikkina pyhinä ja vähän sen jälkeenkin on vieraita talossa ravannut olen silti kerennyt ihan mainiosti vain lojua sohvalla neulepuikkojeni ja karkkilaatikkoni kanssa nauttimassa kiireettömästä joulusta. Fiilistellyt hämäriä päiviä ja sitä kun pimeys laskeutuu ja saa sytyttää kaikki jouluvalot sekä sisällä että ulkona ja vain olla siinä lempeässä tuikkeessa miettimättä yhtään kuluvaa hetkeä edemmäksi.

Kerkesin nauttia myös siitä yhdestä päivästä kun lunta hennosti maahan satoi ja aurinko pilkotti taivaanrannasta, ja vaikka nyt taas harmaan kosteassa udussa koko tienoo uinuukin, ei sekään enää haittaa, se talvi sieltä tulee tänne etellään jossain vaiheessa kumminkin - sitten kun se ehtii - ehkä silläkin on nyt menossa stressitön vaihe. Itse aion kyllä pitää kiinni tästä fiiliksestä mahdollisimman pitkään, kerkiää sitä stressata sitten taas ensi vuonna.

Our holidays have been so mellow and stress free even tho I got so much done and entertained a lot, it just didn't feel a massive job since I didn't take it that way. I did only the things I was inspired to do and forgot all to-do-lists and deadlines just went with the holiday spirit and enjoyed it all more than ever before. Definetly going to do it this way next Christmas too.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti