maanantai 23. joulukuuta 2019

Puutarha just ennen joulua

Olen käynyt taistoon pimeyttä ja harmautta vastaan kovilla aseilla puutarhassa. Ostin somisteeksi portaille pienen vanhan kelkan jotta joulufiilistä tulisi pihalle enemmän kun lunta ei vaan täällä etelässä näy. Nyt kuitenkin on alkanut pieni toivonkipinä elää siitä, että huomenna jouluaattona sitä valkeutta vihdoin tännekin vähän saataisiin. Se olisi kyllä ihan täydellistä jos niin kävisi, oikein toiveiden valkea joulu, pidetään peukkuja siis sille, mutta jos ei tule niin otetaan kaikki irti sitten tästä lumettomasta versiosta.

Syksyllä laittamani piha-asetelma on vielä ihan voimissaan, vähän lakastunut osittain, mutta vielä aivan kiva varsinkin jos sitä lunta tuohon saadaan päälle. Timjamikin vielä ihan voimissaan kasvihuoneen seinustalla, mukava käydä siitä napsimassa keittiöönkin vielä kun kerkeää.

Ulko oveen askartelemani kranssi on vähän pimennossa tuolla lipan alla näinä harmaina päivinä, mutta sulostuttaa silmiä sitten kyllä kun lähemmäs astelee. Sitä eivät ole nämä kosteat kelit juuri hetkauttaneet, päinvastoin taitaa melkein olla kun ihan tuoreelta vielä tuntuukin. 

Pihassa kimmeltää tänä vuonna noin yhdettoista jouluvalot, niitä on sopivasti siellä täällä jotta valoa ja tunnelmaa on tasaisesti koko talon edusta täynnä. Ne näyttävät siellä niin ihanilta pimeässä ja tuovat lohtua tähän muuten niin loputtoman tuntuiseen harmauteen. Mutta jospa sieltä nyt se valkea joulu tulisi tännekin, se se vasta olisikin joululahjoista ehkä parhain just nyt.

Mutta lumella tai ilman, oikein leppeää joulunaikaa teille sinne ruudun toiselle puolen! Toivon teille parhautta ja ihanuutta ja kaikkea sitä hyvää mikä teidän jouluihin siellä kuuluu!

It's the day before Christmas and still no snow here in southern Finland. It's been mostly dark and grey and I've been fighting it by trying to make the yard glimmer in Christmas lights and other festive decorations. They say there's a slight chance that it'll snow tomorrow. I'm keeping my fingers and toes crossed here for that, this yard will look like from a fairytale with a little snow.

Oh, well, with snow or without it I wish you the very best and enjoyable Christmas time!

2 kommenttia:

  1. Täälä Sodankylässä lunta 80 cm. Minulle se oikea joulu. Ihanaa joulua sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä jäi mustaksi joulu, mutta onneksi hyvä tunnelma korvasi lumettomuuden :-)

      Poista