tiistai 20. syyskuuta 2022

Syysfiilistä porstuassa

Porstuassa on vaihtunut vähän kalustus sitten viime kerran sillä ikkunan edessä aiemmin olleet tikapuut pimensivät vähän liikaa sisätiloja. Onnekkaasti tuli löydettyä torista siihen tilalle pieni rautajalkainen marmoripöytä ja kesäreissuilta vanha rottinkijakkara, joka sopi sen kaveriksi. Nyt ei ole enää pimentäviä asioita ikkunan edessä ja tilassa on paikka, jossa istahtaa jos sille päälle sattuu.

Siellä odottelee nyt pieni satsi tulppaaninsipuleita ja muita, jotka pitäisi käydä kukkapenkkeihin laittamassa, jotta on sitten ensi keväänäkin kaunista katseltavaa. Tänä vuonna en lähtenyt yhtä isoon panostukseen sipulikaupoilla, kun männä syksynä, vaan ostelin vähän vaan lisää niitä, jotka kukkivat tuolla varmimmin, lähinnä darwineita ja hajulaukkoja.

Olen tykännyt katsella porstuaa tässä lookissa tosi paljon, mielestäni se on just kiva ja kutsuva läpikulkupaikka, jossa kuitenkin on ihan funktiotkin kohdillaan, pääasiassa tätä kun käytetään kierrätys- ja varastotilana. Ne eivät tuolta kumminkaan liikaa silmille hypi ja täällä näyttääkin nyt mielestäni vaan viehkeälle. 

Ihan parhautta on myös ollut tämä korien säilytys tässä ikkunan ympärillä. On ollut suorastaan luksusta, kun löytää tarvitsemansa korin näppärästi eikä tarvitse enää puolta taloa etsiä, että missä se just sopiva on. Tuosta on niin helppo napata mennessä mukaansa ja palauttaa omalle paikalleen sitten, kun ei enää tarvitse. Ei ole enää epämääräisiä korikasoja missä sattuu meillä.

Tässä tilassa on myös hauska aina fiilistellä vuodenaikojen mukaan koristeiden avulla. Nyt istui männä kesän stailaus vielä niin hyvin syksyyn, etten lähtenyt suotta sitä sen kummemmin muuttelemaan. Panostetaan sitten enemmän siihen seuraavaan vuodenaikaan, kun sen aika koittaa.

In the porch looks almost the same as it did back in summer, but the ladders are gone and a cute marble table has taken it's place. Works better this way that nothing is blocking the window inside.

2 kommenttia:

  1. Eteinen on kodin käyntikortti, siitä näkee, mitä tuleman pitää. Elikkäs teillä kaikkea ihanaa täydellisessä harmoniassa :)

    VastaaPoista