tiistai 5. heinäkuuta 2022

Porstuan kesäsiivous

Minulla oli jäänyt ihan tyystin tekemättä kevätsiivous porstualle niin tein sen nyt sitten kesällä. Tämä tila kun tuppaa aina keräämään sisälleen kaikenmoista sinne kuulumatonta, sinne kun on niin näppärä jättää väliaikaiseen säilöön asioita, niin ajan kanssa sitä sitten kertyy ja sitten niitä siivotaan pois, kun tilaa ei voi enää muuhun käyttää. Nytkin siellä oli viime talven jäljiltä kuivunut muratti, lukemattomia kukkaruukkuja kevätjuttujen jäljiltä ja sitä sun tätä kierrätystavaraa lattian täydeltä odottamassa lajittelua

Mietin ensin, että mitä käyttötarkoitusta tämä tila parhaiten palvelisi ja lähdin siitä sitten toteuttamaan siivousta sen mukaan ja koskapa tämä on nyt viime aikoina ollut enimmäkseen tällainen yleisluontoinen varastotila päätin, että sillä mennään sitten, mutta nätisti.

Korihulluna ihmisenä käytän paljon pieniä koreja milloin mihinkin ja yleensä niitä on ripoteltuna sinne tänne, jotta kun tarve tulee on semmoinen siten käsillä, mutta käytännössä ne siis ovat aina hukassa. Keräsin nyt ne kaikista kivoimmat yhteen ja ripustin porstuan ikkunanpieleen, josta luulisi niiden löytyvän tarpeeseen kun tarpeeseen nopeasti. Näyttävät myös varsin herkullisilta tuossa roikuskellessaan.

Niiden kaveriksi laitoin pienen naulakon, johon ripustin pyyhkeen ja ostoskassin, koska molempia on välillä ikävä just tässä porstuassa. Ostoskassi on tuossa sitä varten, kun sen unohtaa aina ottaa keittiöstä matkaan silloin kun on jo kengät jalassa ja pyyhettä nyt tarviaa puutarhuri tämän tästä. Tuli kuvien ottamisen jälkeen mieleen, että vielä sakset täytyy tuoho ripustaa, niin sitten on kaikki tärkeimmät esillä siinä.

Muutoin täältä löytyy erilaisia lakaisuvehkeitä, puutikkaat ja kaikenmoista kaunista, joita tarvitsee sekä sisällä että ulkona. Kierrätyspisteet laatikostossaan ja kaapeissa säilötään sitä sun tätä kukkaruukuista kumisaappaisiin. Yhtään elävää kasvia en tilaan halunnut nyt laittaa sillä tänne tulee kesäauringon paistaessa ihan älyttömän kuuma. Varsinkin jos ovet ovat kiinni paistuisi tänne hetkessä elävältä kaikki vihreä. Mutta vihreää se ei mielestäni juuri kaipaakaan kun sisäpuolella on nyt niin täydellisen kiva erilaisten ruskeiden ja harmaiden sävyjen harmonia.


I cleaned out the porch and made it a beautiful storage. It's too hot to try to make anything green live in here this year so I utilized the space to be more like a pretty broom closet meets a pantry without the food. I think the result looks just as wonderful as it feels to be inside it.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti