tiistai 31. toukokuuta 2022

Vielä yksi lasti rompetta rompetorille

Nyt on kyllä ihan jokainen urkka ja soppi talosta pengottu ja lajiteltu ja hinnoiteltu keittön pöydälle  vielä yksi herkullinen kasa kaikennäköistä kivaa myytävää rompetorille. Itse olen ollut vähän hämmennyksissä siitä kuinka monta erilaista rottinkikoria tässä taloudessa onkaan ollut piilossa ja miten olen ostanut niitä koko ajan lisää, vaikka ennestäänkin oli jo ihan liikaa. Nyt on niistä suurin osa pistetty myyntiromppeiden joukkoon ja kotiin jäi vain muutama sellainen, joita oikeastikin käytän. 
Se asioiden käyttöaste on ollut nyt se kantava voima näiden lajittelussa, sillä mitä sitä turhaan itse piilossa aarteitaan pitelee, jos niitä ei käytä. Myyntiin lähti siis just niitä asioita, joista kyllä tykkään, mutten ole liiemmälti käyttänyt.

Niin kun nyt esimerkiksi nämä ihanat sydänemalit, kaapissa vain istuksivat täällä kun voisivat olla jonkun sellaisen kotona, joka näitä vielä käyttää tai ilolla katselee. Kipot ovat ihan käyttökuntoiset, pinnoiltaan toki jo vähän kulahtaneet ja reunoissa rikkoa, mutta pannussa on tummumien lisäksi pieni emalirikko sisällä. Kyllä sillä silti vielä teevedet keittelisi, jos niin nuuka ei ole. Hinnat sen mukaiset.

Sitten kasasta löytyy pieniä kuljetuskoppia kissoille tai koirille, pari silkkitäkkiä, lisää rottinkikoria, kukkaruukkua, kantakirjataulu, puulaatikoita ja sen sellaista hauskaa sälää. Kaikki olleet piilossa minulla täällä käyttämättöminä ties kuinka kauan, kiertoon siis vaan ja parempiin koteihin nämäkin.

Pöydän päältä löytyy muiden muassa ihana vanha metallinen peilikaappi, jossa lasiset hyllyt sisällä, saippua-annostelija, vanhoja naulakkokoukkuja, oikeita meritähtiä, lämpömittareita, puukulhoa, pikkupatsaita ja itse tekemiäni puisia kynttilänjalkoja. Kaikissa hinnat sen mukaan, että kuinka kovasti niistä eroon haluan päästä.

Läjän takaa löytyy vielä tuo joskus lapseni huoneeseen tekemäni hauska liitu-/muistitaulu, jossa edelleen liidulla kirjoittelemani tekstikin tallessa. Sillä ei enää täällä ollut käyttöä ja sain lapsukaiseltani luvan pistää se lihoiksi, niin kyydissä on sekin uutta kotia vailla. 

Nämä kaikki ja ne edelliset postaamani herkut löytyvät siis Parolan aseman rompetorilta lauantaina 11.6.2022 klo 10-15. osoite on Asemantie 11 Parola. Minut ja myyntipöytäni löytää aseman aulasta kahvilan kupeesta.

P.S. Kuvissa olevia tavaroita ei voi varata tai ostaa etukäteen. (Myöskään taustalla näkyvät kaappi, kattovalaisin ja keittiökalusteet eivät ole myynnissä ;-)

Found some more goodies to sell at Parolan aseman rompetori next month.

1 kommentti:

  1. Ei hitsi, karsimisoperaatio luvassa täälläkin ja joku kiva kirppis, mihin mennä. Sitten voi tehdä jonkun yhden löydön taas itsekin, kunhan saa kymmenen alta pois ;)

    VastaaPoista