torstai 25. toukokuuta 2023

Säiden suosiessa

Olen ollut ihan hirveän tyytyväinen näihin alkukesän säihin, kun ei ole juuri tarvinnut vielä kukkapenkkejä kastella letkulla ja kaikkialla kasvaa kohisten. Kasvihuoneen ympärillä olevissa ruukuissakin alkaa jo eloa näkyä melkein kaikissa. Tuomet ovat jo kukkineet ja syreenit juuri aloittamassa, on piisannut ihanaa tuoksua tässä pihassa joka ilta.

Kukkapenkissä on ihana tulppaaniloisto siitäkin huolimatta, että joku (en mitenkään syytä perheen koiria...) on käynyt vähän romeltamassa siellä ja osa on laonnut ihan ennen aikojaan. Sieltä ne kuitenkin kukkivat vaan, vaikka varret on ihan miten sattuu ja lehdetkin sikin sokin.


En enää yhtään muista mitä lajeja tuolla penkissä on, enkä edes sitä mitä istutin viime syksynä ja mitä sitä edellisenä, mutta yhtä kaikki aivan ihastuttava on tuo värimaailma tuolla nyt. Laitan myös ensi syksynä taas uuden satsin tänne sekaan, sillä ihan selvästi talvi syö sieltä osan pois. Mutta hyvin näkee näistä mitkä on kestäneet ja siitä kannattaa siis syksyllä hamstrata lisää. Minulla on hyvä systeemi, kun voin näistä kuvista katsoa ja verrata myytäviin sipuleihin, että mitä kannattaa ostella, niin ei tarvitse edes yrittää muistaa, että minkä nimisiä nuo on.

Portinpielen tuomi on varistellut kaikki terälehtensä niin, että välistä näytti kun olisi lunta satanut. Kasvihuoneen nurkalla kukkaruukutkin ovat saaneet osansa. Isossa puuruukussa ruukussa ei ihan  kasva kaikea sitä mitä siihen istutin, mutta ei se haittaa, kaksi tulpaania ja pari jonkun pikkuliljan pelkkää vartta on ihan ok, kun muissa ruukuissa on senkin edestä. Kaivelen nuo surkimukset tuolta muualle sitten, kun ovat kukkineet ja pistän tilalle jotain vähän näyttävämpää, mikä onkin ihana tekosyy painella taas kukkakaupoille.

The weathers have been perfect for this little garden lately. Not too hot and enough rain from the sky, I'm loving it. Everything is growing and the tulips are blooming. I couldn't be happier.

2 kommenttia:

  1. Viihtyisä kasvihuone pihapiireineen. Tuntuu, että kevät etenee pikakelauksella. Itse olen tyytyväinen, että välillä viilenee. Näin ehtii nauttia tämän hetken kukkaloistosta☀️

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana tunnelma tuossa kasvihuoneen edustalla!

    VastaaPoista