tiistai 9. toukokuuta 2023

Kesäkelejä kasvihuoneen kupeessa

Ah, että oli hyvät ilmat puuhailla vähän pihalla tänään. Olin ostellut jo valmiiksi vähän nättejä kukkasia sekä tätä, että yhtä lehtikuvausjuttua varten ja oli ihana laitella tuolla kasvihuoneessa kaikkea kauniisti  esille ja kuvitella, että on jo vallan kesä koittanut täällä.

Apulaisena nilkoissa pyöri yksi hyvin utelias karvainen häärijä, joka ihanasti tunki haistelemaan kukkasia sitä mukaa, kun niitä paikoilleen asettelin. On se vaan upeaa, että osaa tuollai pysähtyä nautiskelemaan hetkistä, pitää itsekin koittaa muistaa tehdä enemmän noin.

Tämän kesän väriteema pihan ruukkukukissa on näemmä ihan sama pastellinen ja lila kun viimekin vuonna. Ostelin kukkaset sen enempiä suunnittelematta ja ihan sen perusteella, että mikä silmiäni miellytti. Ei liian räikeää vaan pehmeästi samaa värimaailmaa, toimii varmasti ja noita voi kivasti yhdistellä erilaisiin asetelmiin keskenään.

Päästin taas laakeripuunkin kasvihuoneeseen haistelemana ulkoilmaa, jonne se pian saa jäädä koko kesäksi. Se on reuhahtanut ihan villiin kasvuun tässä loppukevään aikana, kaikki kiitos sille kun vaihdoin sille lopputalvesta mullat ja ruukun.

Karvainen häärijä täälläkin tarkasti kaikki kasvit ja kukkaset ja erityisen kiinnostunut hän oli näistä kirppikseltä löydetyistä akileijoista, jotka olisi tarkoitus istuttaa kukkapenkkiin ihan lähipäivinä. Tykkään tosi paljon ostella taimia myös kirppiksiltä, sillä siellä on yleensä hinta-laatu-suhde ihan älyttömän kohdillaan. Ihan pikkurahalla voi saada huiman ison juurakon jotain kivaa perennaa, kuten nyt nämäkin akileijat, jotka maksoivat peräti puolitoista euroa kappale.

Mutta nyt saa puutarhahommat jäädä tältä päivältä ja alan valmistautua samaan kun varmaan lähes kaikki muutkin tässä maassa, eli tv-iltaan viisujen äärelle. Go Käärijä! 

Such a nice weather to be outside and put some flowers around the greenhouse. I had a little helper there who really knows what's important in life: "to stop and smell the flowers"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti