keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Varvasystävällisempi työpöytä

Sain vihdoin siistittyä työhuonetta sen verran, että pääsin kuvaamaan tätä uutta hienoa puista työpöytää jonka pari viikkoa sitten askartelin kasaan vanhoista osasista. Se tuli tuossa aiemmin olleen vanhan valurautaisen ompelukoneen jalan tilalle, koska olin lopen kyllästynyt kolhimaan kinttujani sen koviin ja kylmiin metallipintoihin ja halusin tilalle jotain vähän varvasystävällisempää materiaalia.

Löysin vanhat puiset pöydänjalat Facebookin marketplacesta reilulla kahdella kympillä ja kansi on vanhasta työpöydästäni joka vain hiottiin mätsäämään jalkojen kauniin harmaantuneeseen patinaan.

Inhoan rikkoa vanhoja kalusteita vastaamaan nykyajan mukavuuksia ja jätän yleensä mielummin rikkomatta ja hankin jotain muuta tilalle, jos sellaista kaluste vaatii, mutta tässä pöydässä oli se hauska, ettei juurikaan tarvinnut sitä rikkoa. Tässä edessä oli hyvin laho ja risa etuosa, jossa oli vielä iso reikä laatikkoa varten jota ei enää ollut, joten ei tehnyt heikkoakaan sahata siitä talteen vain pienet kulmapalat sivuista, jotta sain näppistasoni viritettyä pöydän alle. Kaiken huipuksi tuo näyttää ihan siltä, kun olisi noin ollutkin. Muutoin en jalkaosaan ihan hirveästi koskenut, mitä nyt pesin huolella ja ruuvasin kiinni pöytälevyyn.

Nyt vaan tästä uudesta viritelmästä paistaa ikävämmin silmiin tuo sekalainen johtomereni tuolla pöydän alla ja takana, kun olen tykännyt että saavat roikuskella löysinä tuolla. Tällainen pöytäkone kun tarvitsee imurointia säännöllisesti (siis ihan oikeasti, se kerää pölyä sisäänsä.) ja laiska ei ole jaksanut irrotella piuhoja koneen perästä vaan on tykännyt vaan vetästä sen edemmäs, avata kannen ja hoitaa homman tuossa paikoillaan. Pitänee ehkä vähän syventyä nyt siihen, että jos vaikka edes suurimman osan laittaisi vähän nätimmin tuonne. (Tai sitten odottelen, että sekalaisista sähköjohtomeristä tulee muotia).

Mutta auvoisaa on se, etten ole vielä kertaakaan kolauttanut varpaitani tuohon puujalkaan kun tuosta tuoliltani pyörähdän ja onhan se myös ihan hirveän nätti. Oi onnea uudesta työpöydästä!

I built a new table for my computer nook when I found these old legs from Facebooks marketplace. I just sanded the old top to match and the result looks like it was like this all along.

4 kommenttia:

  1. Tykkään sun projekteista! Vanha työpöytä on niin suuri inspiraation lähde itsellänikin - niin kuin koko työhuoneeni lempitapetteineen kaikkineen.
    Niin ja onhan siellä sun tekemä kylttikin :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis on. Tosin mun silmään ottaa se, että pöytä on oikealla olevan lokeriston takana. Vedä pöytä ”ulos” oven karmiin asti ja laita pöydän päätyyn ”säkki” johdoille.

    VastaaPoista
  3. Kaunis on. Tosin mun silmään ottaa se, että pöytä on oikealla olevan lokeriston takana. Vedä pöytä ”ulos” oven karmiin asti ja laita pöydän päätyyn ”säkki” johdoille.

    VastaaPoista
  4. niitä on niitä johdon niputtimia putkia ja kaikkia

    VastaaPoista