torstai 3. helmikuuta 2022

Maaliyllätys

Yön yli nukuttuani olin vahvasti sitä mieltä, että kaappi kuuluu keittiöön. Värinkin päätin ihan heti, kun kokeilin ensin vähän sävyttää sitä tapettien värimaailman mukaan ja pääsin aika lähelle samaa fiilistä. Ajatuksissani siitä tulee hauska, jos se aikaansaa kaapin kevyesti sulautuvan seinään tuossa. Sitten en aikaillutkaan enempiä vaan ryhdyin heti maalauspuuhiin.

Keskellä keittiön lattiaa on paras paikka maalaushommiin, sillä siinä pääsee vähimmällä suojausten kanssa ja valoa on tarpeeksi pellavaöljymaalin kuivattelemiseen. Hinkkasin ensimmäisen kerroksen kiinni vähän puhtaalla pellavaöljyllä lantrattuna ja kaappi imaisi sen itseensä hyvin nälkäisesti ja kuivahti reilussa vuorokaudessa ihan pintakuivaksi, ja pääsin laittamaan toista kerrosta heti tänään aamusta.

Mutta, mutta kaappi ei ollutkaan imenyt vielä tarpeekseen öljyä tai sitten se on vaan niin epätasaisesti kuiva ja tiukka, että toinen kerros maalia imahti siihen hyvin epätasaisesti. Tämä ei sinällään ollut mikään yllätys, sillä tiesin kyllä hyvin miten pellavaöljymaali käyttäytyy, mutta yllätyin silti vähän tuosta miten kokonaisvaltaisesti koko kaappi on nyt täysin läikikäs. 

Hetken annoin sen harmittaa, kunnes ylettömän positiivinen mieleni käänsi tämänkin asian voitoksi ja aloin ajatella, että jospa tuo voisikin olla koko kaapin juju, että muka kuuluisikin olla just tuollainen tuon pinnan, näyttää ainakin varmasti vanhalta noin. Voi kyllä olla, että annan nyt kaapin kuivua rauhassa muutaman viikon tai kuukauden ja kokeilen ehkä vielä kolmannen kerroksen, josko se vähän tasottaisi. Ja jos ei, niin sitten se on ainakin hyvä just noin. 

Mutta se kuvioista, eikö näytäkin nyt uudella värillä niin ihanan ryhdikkäältä ja freesiltä tämä kaappi? Siitä tulee nyt mielestäni yksityiskohdatkin nin paljon hienommin esille, kuten nuo söpöt jalat tuolla alla. En millään malttaisi nyt odottaa, että tämä kuivahtaisi sen verran, että saisin sen työnnettyä paikoilleen tuonne nurkkaan.

My linen oil paint job didn't quite go as planned and dried really unevenly, but as the patterns effect the whole cabinet so evenly I think one might think it's meant to be that way. But patterns or not I really love the new color and it makes the cabinet looks so cute and fresh that I cannot wit for it to dry enough to be put to it's place so I can adore it properly.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti