keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Pieniä keittiöasetelmia

Nyt kun keittiö on niin nätti uusine tasoineen ja kaakeleineen huomaan, että laitan siellä asioita aina nätimmin esille kun ennen. Teen pieniä asetelmia ruoanlaiton lomassa tai pistän muuten vaan toisiinsa sointuvat tavarat toistensa lähelle esille. Ostelen paljon enemmän yrttejä nykyään ja valikoin kaupasta vain ruskeita luomumunia, kun ne näyttävät kivammalta kuin valkoiset tuossa korissa.
Vihanneksetkaan eivät jää lojumaan jääkaappiin vaan ovat useimmiten esillä tasolla lasipurkeissa, josta tulevat muuten paremmin syödyksikin, kun koko ajan näkee niiden olemassaolon.

Yleensä keittiöasetelmani syntyvät lähes itsestään sen mukaan mitä ruokakaupasta tulee osteltua, mutta joskus laitan jotain nättiä asetelmaa esille ihan tarkoituksella. Mietin jo kaupassa mitä tarvitsen ja valikoin kotona tavarat mitä sen kanssa esille sitten pistän. Se on niin kiva mielenpiristys minulle, vähän kuin kukkakimppu maljakossa, mutta parempi.

I like to do little arrangements in the kitchen now. With the marble counter and subway tiles I feel that it's almost a must now. It's too pretty surroundings to just store things in any other way. 

1 kommentti: