lauantai 7. kesäkuuta 2014

Värejä ja suunnittelua

Yhteistyössä Tikkurilan kanssa
Nyt on värinvalintaprosessi talon ulkomaalaukseen polkaistu käyntiin, tai onhan se ollut käynnissä jo itseasiassa pitkään, mutta vain omassa päässä. Se on kuitenkin asia joka on mietittävä tarkkaan, uuden värin kanssa kun pitää elää vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Teen tämän talon- ja kasvimajanmaalausprojektin yhteistyössä Tikkurilan maalitehtaan kanssa. Talomme on aiemminkin maalattu Tikkurilan tuotteilla ja olen käyttänyt tuotteita paljon muissakin projekteissani joten ne ovat minulle tuttuja ja luotettavia, siksi yhteistyö tässä projektissa tuntui luontevalta.

No mutta sitten itse asiaan. Ensimmäiseksi kävimme hakemassa kasan erilaisia värilastuja jotka valikoituivat ihan sen perusteella että mikä silmää rautakaupan keinovalossa miellytti. Sitten niitä vertailtiin ja tuijoteltiin, eri valoissa ja vuorokaudenaikoina, pihalla ja sisällä.

Leikimme myös paljon tällä värinsuunnitteluohjelmalla (josta ylläolevat kuvakaappaukset). Se on kyllä aivan loistava apu väriyhdistelmiä miettiessä. Yksinkertainen ja todella helppokäyttöinen. Siihen olisi saanut myös kuvan omasta talosta mutta koskapa siellä oli niin oivallinen valmis kuva rintamamiestalosta käytimme sitä. (Siellä on muuten todella hyvä valikoima valmiita talokuvia).

Katselin paljon myös tätä Helsinki-värikarttaa. Sieltä sain paljon vihjeitä eri aikakausien ja talomallien väriyhdistelmistä. Oikein oivallinen ja informatiivinen kokoelma tällaiselle vanhasta pitävälle.

Olemme siis kallistumassa talon väreissä vanhaan tyyliin. Ei ehkä ihan puhtaasti rintamamiestalojen värimaailmaan, mutta vanhaan kumminkin. Uudet- ja muotivärit saattavat olla kivat nyt, mutta pitää tosiaan ajatella sinne kauas tulevaisuuteen. Vanha on vanhan näköinen vielä tulevaisuudessakin eikä vain epämuodikas. Nyt ei muuta kun muutamasta sävystä koepurkit ja testaamaan värejä suoraan seinään.

I've started a project in collaboration with Tikkurila paint factory. I'm going to paint our house and the green house on our yard. I've started to plan the colours scheme using Tikkurila's colour planning program (in Finnish) and colour cards
We are planning on trying to get this house look as old as it is. And the paint colors will be reflections of old age. Next step is to get some paint and try the colours we've been thinking on the wall outside.

6 kommenttia:

  1. Oijoi, hienolta näyttää! Omasta talosta on näillä näkymin tulossa kelta-valkoinen Uulan perinnesävyillä, mutta saa nähdä meneekö värimaailma vielä uuteen harkintaan :-)

    VastaaPoista
  2. Oman talon maalausprojekti siintää myös täällä unelmissa. Meidän suunnalla hommaan pitää hakea toimenpidelupa, ja siitä syystä maalausprojekti siirtynee ensi kesään. Taidan silti käydä testaamassa Tikkurilan väriohjelmaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin vielä vuosi sitten lupa olisi vaadittu, mutta muuttivat tuota rakennusjärjestystä niin että nyt siitä ei tarvitse edes ilmoittaa :-)

      Poista
    2. Hyvä juttu! Nythän väriä voisi vaihtaa vaikka joka vuosi... :)

      Poista
  3. Kiitos tästä :) Kävin heti lataamassa iPadille suunnitteluohjelman. Se vaikutti helpolle. Mielenkiinnolla odotan millaista teillä on tulossa :)

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla, ettei väriperusteena ole pelkästään muoti-ilmiö. Saatte persoonallisemman talon, joka sopii sisustukseenkin. Noista kahdesta kuvasta pidän enemmän siitä, jossa ikkunanpielet tulevat paremmin esiin, antaa talolle enemmän syvyyttä.

    VastaaPoista