torstai 24. lokakuuta 2013

Riita poikki

Makuuhuoneen kaapin ja seinäkomeron välissä on pieni pätkä tyhjää seinää. Tai eihän tuo oikeastaan ole seinä kun siinä kohden menee hormi, mutta tyhjää nyt kumminkin.
Itseäni jostain syystä häiritsi tuo tyhjyys. Näytti melkein siltä kun tuo musta kaappi ja sienäkomero olisivat riidoissa keskenään. Niin kun eivät olisi puheväleissä olenkaan kun ovat noin ahtaassa tilassa tuollaisen välin toisiinsa ottaneet. Asialle piti tehdä jotain. Ja koska tuohon hormiin ei voi kiinnittää mitään lujasti (rappaus irtoaisi) niin en voi laittaa siihen sitä loogisinta valintaa, eli vaatekoukkua tai ylipäätään mitään mikä vaatisi naulaa, ruuvia tai liimaa. 
Sitten sain ajatuksen että jospa maalaisin siihen jotain. Sehän vasta olisikin, mutta maalausta pitää ensin suunnitella tarkoin. En voi vain suin päin lähteä sutimaan hienoa vanhaa pintaa jos vaikka hetken päästä kyllästynkin kuvioon. Siispä tyydyin toistaiseksi pahvista leikattuihin nuolenkuviin, ajatuksena että kuvaavat sitä kun lämmin ilma liikkuu hormissa ylöspäin. Ehkä saan joskus jonkun paremman idean, mutta nyt saa kelvata näin. Pääasia että kaapit alkoivat taas jutella toisilleen.

There's a small space between the closet and the wardrobe in my bedroom that's really bothering my eye. It almost looks like the closet and the wardrobe are mad to each other. Not on speaking terms. So I needed to put something between them. It wasn't all that easy since there's a flue there and that old plaster is very frail. So I ended up cutting some arrows from cardboard and putting them on the wall to represent the hot air going up the flue. And voilà, the conflict is over.

15 kommenttia:

  1. Tirskun täällä ajatukselle toisilleen mököttävistä kaapeista :D

    VastaaPoista
  2. Minulle tuli mieleen että jos ei hormiin voi kiinnittää niin entäs kattoon? Sisustuskärpänen oli joskus tehnyt vanhoista taikinajutuista (en muista mitä ne on oikeesti) sellaisia katosta roikkuvia naulakoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi mielessä, mutta ei ole minun juttu "päästä liian helpolla" ;)

      Poista
  3. Hienosti keksitty ja sopii tosi hyvin tuohon!

    VastaaPoista
  4. Ihana.. mykkäkoulussa olevat kaapit :))) No todentotta! Nyt on paljon parempi!
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
  5. Hieno idea, tyhjät seinät ovat niin ikäviä...! Nuolista tuli vähän inkkarifiilis, positiivisella tavalla. Hyviltä näyttävät!

    VastaaPoista
  6. Hyvältä näyttää, kiva idea!

    VastaaPoista
  7. Hauska idea! Harry Potter-tyyppiset salamakuviotkin olisivat sopineet kuvaamaan kaappien välistä kinaa... ;)

    VastaaPoista
  8. Loistava idea ja riitasointu hävisi!

    VastaaPoista
  9. Kommunikointivaikeus voi olla ennakkoluuloa toisen väriä kohtaan. Jotain sellaista tuossa näkisin. Tuo punainen raja tyydyttää nyt molempia kunnes pysyvä ratkaisu saadaan aikaiseksi.

    Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, rasistinen konflikti makuuhuoneessa ei ole hyvä juttu... :D

      Poista
  10. Tosi hauska idea toi ilmavirtaus ja vielä punaisena :)

    VastaaPoista
  11. Vaikka rakastankin vanhoja taloja paljon, niin nämä mittasuhteet ja omituiset kulmaukset aiheuttavat kyllä päänvaivaa. Jos talossa on asunut vielä joku peitelistoja ylenpalttisesti rakastava, niin haastetta tulee joku aste lisää (tai ainakin listojen repimistä).

    Aivan erinomainen ratkaisu tuo, hassu muurinpätkä heräsi eloon! Ja kaapeilla on taas rauha maassa!

    VastaaPoista
  12. Mainio ratkaisu! Hyvä idea, hyvä värit, hyvät mittasuhteet, pelkkää hyvää vaan :). Se on joskus niin pienestä kiinni, ja tämä on erinomainen esimerkki siitä, että yksityiskohdilla on merkitystä!

    VastaaPoista