tiistai 20. huhtikuuta 2021

Minikesä huhtikuussa

Niinhän siinä sitten kävi, että huhtikuinen lämpöaalto sai aikaan sen, että oli ihan pakko piipahtaa vähän puutarhakaupoilla. Piti mennä sinne ihan vaan katselemaan, mutta eihän se ihan niin mennyt kun kaikkea ihanaa oli jo tullut myyntiin. Kotiin tulin siis kainalot täynnä kesäkasveja ja nyt raahaan niitä edestakaisin kasvihuoneen ja sisätilojen väliä sitä mukaa kun ilmat sallivat. Onneksi sitä rallia ei tarvitse kovin kauaa tehdä, kun yölämpötilat alkavat hilautua pois nollan lähettyviltä, voin jättää kaikki ihanuudet pysyvästi kasvihuoneen suojiin ja keskittyä vain nauttimaan vehreydestä, mutta toistaiseksi jumppaan kyllä ihan siitäkin ilosta, jos tuolla muutaman tovin päivässä saan viettää.

Eilen ja tänään tovit ovat olleet vielä ihastuttavan pitkiä ja auringonpaisteessa on viihtyneet sekä kasvit että innokas puutarhuri itse. On niin muikeaa kun pääsee toteuttelemaan kaikkia unelmia kukista ja yrteistä ruukuissaan jo nyt. Ostelin tuonne suurimman osan tosi heräteostoksina ja näin varhain keväällä ulkomailta tuotetut eivät välttämättä tätä suomen tulevaa suvea edes kestä, mutta kyllähän sitä nyt pitää saada nauttia vihreästä jos kerran voi ja kaupasta saa uusia jos hirveä kato sitten käy.

Erityisen innoissani olen tänä vuonna kukista ruukuissaan, olen haaveillut vaaleanpunaisesta markettaruukusta jo pari kuukautta ja miten hauskaa, että nyt sellainen tuolla jo on. Laitan varmasti vielä toisen jos kolmannenkin pihalle sitten kesemmällä, mutta niin kiva fiilistellä tuon yhden kanssa nyt! Se on ruukussa, joka on jo pari vuotta sitten mennyt halki, mutta pysyy kuin ihmeen kaupalla vielä kasassa. Pistin siihen varmuuden vuoksi narunkin joskus männä suvena, että jos päättää katki asti mennä niin ei ihan heti leviä, mutta ei se ole vieläkään mennyt.

Toinen mitä olen odotellut on, että pääsen sovittelemaan tähän hyllykön lokoseen jotain kivaa kasvia ja nyt siihen sujahti varsin viehkeästi pieni ruukkuruusu. Nimikyltti ihan väärälle kasville, mutta halusin sen johonkin tökätä kun rosmariinia ei vielä ole ja ruusu oli tarpeeksi lähellä nimeltään. Ruusuja en ole vielä kovasti puutarhassani kasvatellut paria vanhaa lajia ja juhannusruusua lukuunottamatta, mutta nyt kiehtoo kovasti niiden kasvattelu ruukuissa, joten niitä pitää ehdottomasti etsiskellä siihen sopivia lajikkeita lisää sitten.

En ole koskaan oikein osannut ruukuissa asioita hengissä hyvin pitää, mutta tänä vuonna ahmimistani puutarhaohjelmista olen nyt saanut niin paljon oppia lannoittamisen tärkeydestä eri muodoissaan, että jospa se nyt viimein onnistuisi minultakin paremmin. En ole tainnut ennen kunnolla ymmärtää kuinka paljon kasvit ruukuissa voimia oikein tarvitsevatkaan. Nyt on hyvä kun keittiössä on oma pieni lannoitetehdas tulilla ja jos se ei riitä niin konsteja on monia muitakin.

Mutta nyt vaan odotellaan, että säät tästä lisää lämpimöityisi, että pääsen tositoimiin tuonne puutarhaan. Huonoilla ilmoilla istun nyt sitten sisällä portaikossani, jossa kasvilamppujen alla minulla on pieni paratiisi. On siellä onneksi muutakin tekemistä kuin istuskelu, mutta siitä lisää taas tuonnempana.
 

Got some greens in my greenhouse already. It's way too cold in the nights for those to stay in the greenhouse yet, so I carry them all inside and bring them out again if the temperature is suitable. The past couple days have been wonderful, but soon it'll get cold again for a while. Luckily nothing is going to stop the summer from coming, it's right around the corner now. Yay!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti