torstai 29. marraskuuta 2018

Rouskuteltava joulukalenteri

Kannatti leivoskella toissa iltana sillä nyt piparkakkukalenteri on jo valmiina keittiön skafferin ovessa odottamassa kuun vaihtumista. Olin jopa niin ajoissa, että ehdin hieman miettiä vaihtoehtoja siihen tekisinkö ihan smanlaisen kuin aina aiempinakin vuosina, vai laittaisinko vähän vaihtelua väliin. Leivoin ja koristelin varmuuden vuoksi myös ne aiemmat tutut pyörylät, mutta päädyin sitten kumminkin laittamaan vähän uudenmalliset esille kalenteriin - ihan vaan sen vaihtelun vuoksi.

Toisen setin numeroituja piparkakkuja voin ripustaa vaikka kuuseen, jos ne nyt edes säilyvät sinne asti. Tässä perheessä piparkakut kun tuppaavat katoamaan varsin nopeaa tahtia parempiin suihin. Tässä kalenterissa kestävät yksitellen kyllä sinne aattoon asti, kun ei siitä kukaan kehtaa etukäteen numeroita varastaa, kun niin sievä on. Ja tämähän toimii taas sillä periaatteella, että se joka perheestämme ensinnä ehtii, saa sen päivän piparkakun pistellä poskeensa. Hyvä niille, jotka heräävät aikaisin, mutta vielä parempi sille joka valvoo myöhään. ;-)

The gingerbread calendar is ready for the month to change and the countdown to Christmas begin. I made two styles of cookies this year, just to see if I wanted to change the round style I had the previous years and it turned out I wanted. The round ones I can put in the Christmas tree later (if someone doesn't eat them before that).

2 kommenttia:

  1. Erittäin hyvä tuo viimeinen kommentti :D Kiva idea tuo kalenterisi <3

    VastaaPoista
  2. Ihana kalenteri-idea! Meillä siitä tulis kyllä jokapäivä uusi maailmansota, kun on niin piparinpersoja lapsukaisia. Jokaiselle pitäis tehdä oma. :D

    VastaaPoista