maanantai 26. marraskuuta 2018

Talvipenkki puutarhaan

Pikkuinen puutarhamme näyttää kesäisin aina niin kutsuvalta kun se on kalustettu kutsuvaksi, mutta talvisin se on aina enemmän vain läpikulkupaikka kun ei siellä ole ollut oikein mitään sisustusta tekemässä siitä oleiluun houkuttelevaa. Kesäkalusteita en talvien armoille kehtaa jättää ja uudet säänkestävät ulkokalusteet eivät oikein innostaneet. Kunnollinen käytetty kovapuinen penkki taas olisi juuri se mitä tarvitsisin, niitä vain oli liikkeellä melkoisen vähän ja varsinkaan sellaisen mukavasti kulahtaneen näköistä kun haaveilin. 

Olin jo viime talvesta asti koittanut etsiä sitä sopivaa penkkiä, mutta tähän talveen asti piti odottaa että vihdoin sellainen tärppäsi. Tiesin heti kun tämän näin, että nyt se löytyi! Tuo kivasti kulunut väri ja pinta, lähes elämän kestävä materiaali ja ihana kaareva selkänoja saivat sydämeni hypähtämään pienen voltin. Ajan myötä tästä tulee varmasti vieläkin kauniimpi kun se saa rauhassa tuolla pihalla harmaantua.

Ajatus on, että tämä on tässä esillä talvisin ja jossain muualla pihapiirissä sitten kesäisin. Nyt se luo sitä lämpöä ja kodikkuutta tuossa tuija-aidan edessä kasvihuoneen vieressä ja sille on ihana välillä istahtaa vain katselemaan ympärilleen. Somistin sen heti siihen kotoisaksi parilla vihreällä ja korillisella koppuraksi kuivahtaneita eukalyptuksen oksia jotka olin meinannut heittää roskikseen, mutta kun näyttivät tuossa vielä niin näteiltä niin ajattelin, että toiminevat vielä vallan hienosti koristeina noinkin. Viereen vielä lyhty pientä valoa tuomaan pimeässä niin johan on kuulkaa kutsuva penkki tämä. 

I've been wanting to find a sturdy bench in my garden to keep there during the winter time so there's a place to sit and to make the yard look more comfy. And of course it had to be used bench since new ones just didn't make me feel good. After almost two winters of searching for one I finally found it and here it is. Looks cute now doesn't it?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti