torstai 22. marraskuuta 2018

Pieni puotini valmiina

Nyt, nyt on joulumarkkinapuotini valmiina Parolan asemalla! Kaikki on paikoillaan ja stailattu ja valmiina ottamaan vastaan markkinapäivän ihanat asiakkaat. Olen tosi tyytyväinen tämän vuoden myyntipaikkaani, on niin kiva kun on oma pieni puoti tuolla aseman nurkassa omassa huoneessa. 

Pienen kylttikauppani koko valikoima on runsaana esillä, erikoiskyltit roikuskelevat kuka missäkin ja kaikkea pitäisi laskelmien mukaan olla riittävästi mukana, ettei kesken pääse loppumaan. Että näitä riittää hyvin sitten vielä niillekin, jotka tulevat alkuruuhkan jälkeen nauttimaan aseman tunnelmasta vasta iltapäivän puolella (vink, vink).

Putiikkini toinen pääty näyttää tällaiselta.
Kippo- ja kuppokaupan valikoima on runsas ja kauniisti kaapissa esillä. Tästä löytyy niin kahvikuppia ja yrttiruukkua pukinkonttiin tai omaan kahvipöytään kun lautasta ja kulhoa esillepanoon ja tarjoiluun. Tykkään tästä kaapista tosi paljon, kun siihen sain astiavalikoimani niin kivasti ja kätevästi. Onni, että asemalla tällainen oli pikkukauppaani lainata.

Ja tietty myynnissä on taas myös saippuakuppia, puista leikkuulautaa, kynttilänjalkoja, kukka-amppeleita, puutähtiä, kestokransseja, paperikoristeita, pyykkipoikahengareita sekä muutama vasta solmimani rysävarjostinkin! Toinen tällainen sumppumallinen kun tässä kuvassa ja toinen avomallinen hapsuilla siinä kassapöydän päällä (samanlainen kuin keittiössäni). 

Näitä kaikkia pääsette siis hypistelemään ja ostelemaan nyt lauantaina 24.11.2018 Parolan asemalle, osoitteeseen Asemantie 11 Parola. Ovet avataan aulaan klo 11 ja ne pysyvät auki aina kello 16 asti. Aulassa on ihana vohvelikahvila ja pihalla soittelee posetiivari, paikalla on myös mm kyläseppä takomassa teltassaan ja lisää myyjiä löytyy myös makasiinista. 

Tervetuloa mitä ihanimmille ja tunnelmallisille markkinoille, nähdään siellä lauantaina!

My little shop is styled, stocked and ready to serve customers at Parolan aseman joulumarkkinat November 24th 2018 at Asemantie 11, Parola. We open the doors at 11 and they stay open until 4 in the afternoon. See you there!

2 kommenttia:

  1. Oi, miten ihastuttava pieni puoti sinulla siellä onkaan. Tuollaisen tähden ja amppelin ottaisin itsellenikin.
    Mukavaa lähestyvää viikonloppua!

    VastaaPoista