maanantai 4. toukokuuta 2015

Pieni suuri muutos

Olin saanut tämän liinavaatekaapin aikanaan eräiltä mukavilta sukulaisilta, joilla tämä oli kesämökin varastossa tarvikekaappina. Kaappi oli ollut siellä jo mökkiä ostettaessa ja jalkoja sillä ei ollut enää laisinkaan. 

Tänne tultuaan kaappi sai alleen kumipyörät ja palveli lapsen huoneessa vaatekaappina ihan hyvin silleen kunnes sitten yhtäkkiä se alkoikin näyttää ihan hirveän väärältä noin. En tiedä johtuiko se siitä että lapsi on kasvanut niin paljon vai siitä että olen nähnyt viime aikoina samanmoisia kaappeja jalkoineen niin monta, mutta jotain oli tehtävä. Noin se ei voinut enää olla.

Koitin metsästää siihen alkuperäisiä tai edes sen näköisiä jalkoja, mutta missään ei tietenkään ollut mitään. Kuukasikaupalla etsin ja etsin kunnes sitten muistin että minullahan on autotallissa varastossa yhdet vähän sinnepäin olevat. Mitoiltaan nämä kävivät leveydestä ihan nappiin, korkeutta olisi saanut vain olla puolet lisää, mutta huomattava parannus niillä tuli noinkin.

Nyt näyttää kaappi huomattavasti kevyemmältä ja ilmavalta. Alaosa kun on enemmän auki mahtuu sieltä nyt paremmin imuroimaankin (sieltä löytyi remontin yhteydessä ihan hirveä villakoira-armeija). Ei se kuitenkaan niin paljoa noussut että poika siitä nyt paremmin vaatteensa saisi, mutta jospa ne alkuperäiset jalat vielä joskus vastaan tulisivat. Tai voihan se olla että löydänkin kokonaan uuden vaatekaapin tuohon, tai jonnekin muualle huoneeseen ja vaihdan koko järjestystä samalla. Koskaan ei voi tietää, mutta ainakin nyt olen hetken tyytyväinen.

A small change to the wardrobe in my sons room. We never had the orogonal legs to this so we used some rubber wheels as legs. They worked just fine until the wardrobe started to look too low and heavy. I tried to find the original kind of legs, but as I didn't I put these legs in that I had lying around in the garage. It looks better this way I think. Not that heavy anymore, smaller even.

4 kommenttia:

  1. TOTTA! Kiva ja käytännöllinen muutos..eikä ikinä tiedä mihinkä kaappi joku päivä "muuttaa" :)
    Muksaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  2. Voithan teettää siihen uudet, ajanmukaiset jalat...? Esim. Riihimäen vankilasta tai hyvinkään ammattiopistosta voi kysellä tarjouksia.

    VastaaPoista
  3. Minusta nuo pyörillä kulkevat jalat on mitä mainioimmat. Meillä on mökillä lähes samanlainen kaappi jonka maalasimme valkoiseksi. Pohdittiin että sen arvo kyllä laskee kun maalaa, mutta koska sitä ei ole tarkoitus myydä päätimme toteuttaa maalauksen omaan sisustukseemme sopivammaksi.Nyt innostuin ideastasi ja harkitsen myös noita liikkuvia jalkoja. Kiitos kun jaoit idean :).

    VastaaPoista