Ystävältä saatu lampunvarjostin lähti työn alle tuossa pari päivää sitten, kun ajatukseni vähän prameammasta pihavalaisimesta terassille otti tuulen kunnolla purjeisiin ja löysin varastoistani siihen sopivakuosisen kankaan. Kangas on joustamatonta puuvillaa, mutten antanut sen yhtään estää suunnitelmiani, vaan keksin systeemin millä siitä saan varjostimeen verhoilun tehtyä.
Kangasta oli just eikä melkein tarpeeksi, jotta sain siitä leikeltyä paperille tekemäni kaavan mukaiset palaset varjostimen kehikkoon. En kuitenkaan ihan heti uskonut kykyihini ja tein ensin mallikappaleen toisenvärisestä, mutta samanmoisesta kankaasta ja se olikin fiksua sillä kaavaa piti sitten vielä hitunen säätää paikoin pienemmäksi.
Toisella kerralla kaava osui kuitenkin aivan kohdilleen ja saatoin ommella siitä oikean värisestä kankaasta leikkelemäni palaset yhteen vähän niin kuin tuollaiseksi minihameeksi, joka istui itse varjostinkehikon päälle sopivan tiukasti.
Laiskuuttani en kuitenkaan jaksanut alkaa ompelukoneella huolitteluhommiin niin hoitelin ylä- ja alasaumat sitten kontaktiliimalla, joka oli muuten todella hyvä apulainen kankaan kiinnittämisessä kehikkoon myöskin.
Ensin kun pisteli liimalla ylä- ja alareunan kiinni ja sitten ompeli käsin päältä tuli tästä ihan sen näköinen mielestäni kun varjostimien noin yleensäkin pitää. En kiinnitellyt noita pitkittäisiä saumoja lainkaan kehikkoon, laiskuuttani sekin, kun kangas istui ylä- ja alakiinnityksillä tuossa melkein niin napakasti kun rummussa konsanaan. Lopputulos on varsin nätti eivätkä saumat paistele liiaksi, kun kankaan kuosi on noin kuviollista.
Sitten olin ostellut jokin aika sitten torista tällaisen hienon puisen - ei kovin vanhan- lampunjalan, josta poistelin kaikki sähköosat ja johdot lukuunottamatta tuota lampunkannan pidikettä, jonka jätin siihen tuota varjostimen telinettä varten.
Maalasin jalan samalla kalkkimaalilla, kun sohvankin ja tarkoitus olisi laittaa siihen vielä pari kerrosta ruskeaa vahaa sekä suojaa antamaan, että säätämään väriä hitusen erilaiseksi, ettei ihan samalta näytä tuossa vierellä. (Nyt auringossa kuvattuna ei kyllä näytä kovin vihreältä näissä kuvissa, mutta kyllä se oikeasti on.)
Ja kun sovittelen siihen tuota varjostinta niin ihan kivaltahan se näyttää, mutta jotain isoa siitä puuttuu vielä; nimittäin HAPSUT alareunaan ja tietenkin se VALO sisälle. Sitten alkaa tuo otsikkokin toimia paremmin, kun ne tähän vielä saan asennettua. Joten palataanpas tähän aiheeseen vielä toisen postauksen verran jahka saan nuo melkein tärkeimmät puuttuvat palaset tuohon viritelmääni ensin paikoilleen asennettua.
I had this idea to make a pretty lamp outside on my deck that looks like an old fringed floor lamp. So I got the lampshade and some fabric, upholstered the shade and painted this second hand lamp base with olive green chalk paint. Still need some fringes and some light since I removed all the electrics from this lamp. To be continued...