keskiviikko 12. heinäkuuta 2023

Puolityhjiltä kirppiksiltä

Viime aikoina on tullut tehtyä varsin kivoja kirppislöytöjä reissujen varrelta, kun on ollut aikaa vain pikaisesti piipahtaa ohikulkumatkalla vilkaisemassa tarjontaa. Ensimmäisen kuvan kori löytyi Riihimäen Femmatorilta neljällä eurolla ja kukkaset Tuusulan Femmatorilta just sopivasti, kun puutarhan edelliset samanväriset olivat kadonneet etanoiden suihin. Olin vielä koittanut erityisesti tätä väriä metsästää käymistäni kukkakaupoista tuloksetta, niin oli hauska törmätä siihen sitten vielä halvemmalla kirpputorilla.

Nämä loput löydöt tein pikavisiitiltä Lahteen, jossa monet kirppikset olivat lomakauden vuoksi suureksi osaksi tyhjiä pöytiä täynnä, eikä odotukseni edes olleet kovin korkealla. Mutta ehkäpä se oli just se, että ei ollut niin paljoa tavaraa tiellä, kun nämä pistivät sieltä silmään. Kori irtosi kahdella eurolla Lanttilasta, kynttilänjalka vitosella Torixista ja hauska metallinen kukka, jonka terälehdet irtoavat erikseen vitosella Kirpputori kisällistä. 

Tuo kukka  tulee olemaan niin ihana koriste sekä hauska keskustelunaihe olohuoneemme pöydällä, kun ihmiset saavat sitten arvuutella, että mikä sen käyttötarkoitus oikein onkaan. Edes myyjät eivät sitä kassalla hoksanneet, mutta minäpä tiedän, että nuo terälehdet on tarkoitettu pieniksi tuhkakupeiksi, sillä jokaisessa on tuo tupakanpidike tyvessään.

Mutta kaikista onnellisin olen ehkä tästä vanhasta paahtoleipätelineestä, joka tönötti yksinään yhden pöydän kulmalla Lanttilassa kolmen ja puolen euron hintalappu kyljessään. Tällaisen vanhan ja sopivasti muttei liikaa patinoituneen yksilön olen halunnut jo vuosikausia löytää ja nyt se vihdoin tärppäsi.

Kannattaa siis käydä kesälomillakin kirppiksillä, vaikka ne vähän tyhjää täynnä suurin osa ovatkin, sieltä voi silti tehdä ihan mahtavia löytöjä kun on vähän väljempää katsella ympärilleen.

My recent fleamarket finds are so pretty an were so cheap! The basket 4 euros, flowers 4 euros, even older basket 2 euros, candlestick five euros, the old metal flower ashtray 5 euros and the vintage toast rack for only 3,5 euros. All finds from half empty fleamarkets, so it's really worth wile to go check them out even on holiday season when there's not that many sellers renting tables.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti