sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Ystävän tuunaama

Melkein unohdin kertoa, että tässä viimeisimmässä tammikuun 2023 Unelmien Talo & koti-lehdessä oli myös toinenkin minuun vahvasti liittyvä juttu, nimittäin tämä Parolan aseman Katjan tuunaama penkki, joka on siis sekä minun penkkini, että kuvattu myös minun makuuhuoneessani lehteä varten. Tätäkin tietoa piti pantata muutama kuukausi ennen kun juttu julkaistiin vaikka penkki on palvellut minua tuolla makuuhuoneessa jo valmistumisestaan asti.

Ostelin tuon penkin viime kesänä, mutten sitten saanut aikaiseksi sille mitään itse tehdä, kun keksin kysäistä olisiko Katjalla, joku idea, jonka haluaisi sille toteuttaa ja vaikka lehteen kuvata ja olihan hänellä. Tuo hauskasti antiikkisen ranskalaisromanttinen pinta sopi mainiosti minulle sekä tyylin, että värin puolesta ja sain vielä hankkia siihen ihan itse sopivan pellavakankaan ja jeesasin istuinpehmusteen tekemisessä, jotta lookista tuli aivan täydellinen makkariini.

Penkki on niin paljon kivampi, kun se tässä aiemmin ollut itse tekemäni, koska tämä erottuu tästä niin paljon paremmin edukseen. Vaalea väri sopii hämärään sängynpäätyyn täydellisesti ja penkki on hitusen pidempi, kun edeltäjänsä, joten se on käytössäkin tilavampi. 

On se vaan kiva, kun on tuollainen  ystävä kun Katja, joka ammatikseen tuunailee kaikenmoista ja tarvitsee välillä kalusteita, joille tehdä jotain kivaa uudistusta. Ja oli ihan huisin hauskaa, kun hän tuli tänne penkkiä kuvaamaan tuonne makkariini. Minusta on aina niin inspiroivaa katsella kun joku muu täällä stailaa ja häärää asiat mieleisekseen.

(P.S. se edellinen penkki muutti tästä toiseen makkariin, johon se sopi vielä paremmin.)


My friend pimped up this vintage bench for me and the making of it got published in the latest issue of Unelmien Talo & Koti magazine. 

2 kommenttia:

  1. Onko makuuhuoneen lamppu ruotsalaista antiikkia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kattovalaisin on minun itsetekemä. Puuvillalangasta ja metallisesta varjostinkehikosta. :-)

      Poista