tiistai 12. huhtikuuta 2022

Kevät vielä porstuassa

On jo jonkun aikaa tehnyt kovasti mieli laittaa tänne uusia kuvia porstuasta, mutta ajattelin, että vastahan niitä laitoin, kunnes katsoin, että koska se oli ja siitähän on melkein jo kuukausi kulunut! Jotta ei muuta kun kamera käteen ja kuvaamaan sitten.

Tuolla on hauskasti kaikki silloin maaliskuussa ostamani kevätkukkaset vielä hyvin hengissä ja kukassakin vielä. On sinne sekaan eksynyt vähän uusiakin tulokkaita, kun en ole voinut vastustella niitä sinne hankkia. Tämä viime aikojen takatalvi on vaan pitänyt hankinnat hyvin pieninä ja maltillisina, kun luottamus tuohon kevääseen ei ole ihan vielä uudelleen alkanut kaikkien niiden lumisateiden ja muiden jälkeen.

On sinne pienten kukkasten lisäksi muutakin kesäjuttuja jo ilmestynyt kuten tämä hauska iso puutarhatonttu, jonka ostin tänään Orimattilasta kirppikseltä ohikulkumatkallani. Olen jo pidemmän aikaa halunnut puutarhaani yhden tontun, mutta halusin ehdottomasti löytää sellaisen second handina jotta se olisi jo valmiiksi vähän kulahtanut. Tämä betonista valettu yksilö täytti kaikki kriteerini ja vaikken ihan täysillä tykkääkään tuosta vihreästä maalista, oli tyyppi muuten niin hieno, että ostin sen pois kuleksimasta ja toin kotiin. Nyt toivon salaa, että se tekisi taikojaan puutarhassani tuon kastelukannunsa kanssa niin, ettei tänä kesänä tarvitsisi niin paljoa letkusta pihalle vettä laskea.

On tuonne eksynyt muitakin kirppislöytöjä kesää varten, kuten tuo hauska peltinen työkalulaatikko, joka on varmasti ihan yhtä kätevä kun on nättikin. Se pääsi nyt poseeraamaan kuvissa aiempien peltilöytöjeni kanssa, joilla jo palan halusta pästä pihaa somistamaan. 

Ihana perunanarsissi pienen kukkokoristeen kanssa on lahja ystävältä, joka jo tietää makuni ja mieltymykseni sekä värien, että koristeiden suhteen. Elän toivossa, että lumet pian pihalta sulaisivat sen verran, että soisin nuo tuikata muiden sipulikukkien kanssa kukkapenkkin tuosta, josko sulostuttaisivat tuleviakin keväitä siellä sitten.

Vasta viime kesänä älysin kuinka ihania ja kestäviä orvokit ovat ja hankin niitä alennuslaareista ämpärillisen, joka kesti kukkien melkein koko kesän ajan. Olin jotenkin aina ajatellut niitä vain kevätkukkina enkä siksi ollut juuri ostellut tai pihallani pidellyt.  Tänä vuonna otin varaslähdön ja ostin jo yhden pienen amppelillisen, jonka tuikkasin nätimpään astiaan kaupan kamalan muoviämpärin sijasta. Näitä täytyy kyllä tänä vuonna suosia enemmänkin sillä niin hyvä, helppo ja nätti on orvokki ruukkukukkana.

Mutta nyt pitäisi jo kevään alkaa kunnolla tulla, sillä olen ihan kyllästynyt että se on vain täällä porstuani suojassa sisällä. Pihalla on lumet kyllä hyvin jo lähteneet sulamaan, mutta kinoksia on vielä melkoisesti jäljellä ja minulla alkaa pian kärsivällisyys loppua, kun haluaisin niin jo päästä kaivamaan kesäkalusteet esille. Kaikki kevättyötkin on vielä tekemättä, kun suurin osa työkaluista on vajassa, jonka edessä on vielä metri lunta. Pitänee siis ottaa lapio esille ja käydä tekemässä vielä kerran yhdet lumityöt siirtämällä niitä hankia ja nietoksia vähän vähemmän hankaliin paikkoihin, josko ne siitä sulaisivatkin nopeammin jos niitä vähän käy asiasta muistuttamassa.


The spring has been inside my porch for almost a month now. Everything is growing and blooming and the smell is wonderful there. I've been preparing for summer by getting a few more plants there and a couple nice fleamarket finds. Especially happy I'm o f the big concrete garden gnome I found today. I've been wanting one for a while now, but I wanted to find it second hand to get one with a good patina already.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti