sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Kaksi makuuhuonetta

No nyt on lapsi suurin piirtein muuttanut pois kotoaan ja täällä alettiin saman tien järjestellä yläkertaa uuteen uskoon. Tuntui aluksi hassulta, että meillä on nyt tavallaan talossa yksi huone lisää, mutta tässä pikkuhiljaa se on alkanut tuntua melkoiselta luksukselta. Tosin jos olisin itse saanut valita, olisin ottanut ylimääräisen huoneen alakertaan enkä yläkerran perimmäiseen nurkkaan, mutta koskapa se nyt siellä on, otetaan ilo irti siitä.

Huoneen käytölle meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kun pitää se makuuhuoneena ja koskapa olin jo vuosikausia pohtinut miltä meidän parisänky näyttäisi väljemmässä tilassa oli se ensimmäinen joka sinne viereisestä pikkumakkarista kannettiin. Lapselta jäi melko paljon omia tavaroita ja huonekaluja vielä tänne (koska ainahan ne niin pieniin tiloihin ensimmäiseksi muuttavat)  ja niidenkin kanssa sänky näyttää mukavan väljältä verrattuna miltä se näytti ja tuntui seinän toisella puolen. Nyt ei tarvitse nukkumaan menijän enää kulkea sivuttain niin kuin rapu kapeasta välistä sängyn ja seinän vierestä vaan tilaa on vaikka tanssahdella paikalleen.

Värimaailma huoneessa toimi myös aika kivasti, vaikkakin on vähän eilispäiväinen nykyajan makuuni. En sille nyt kuitenkaan ihan heti ole mitään tekemässä sillä muualla on niin paljon asioita kesken, että muut suunnitelmat pitää saattaa maaliin ennen kun uusia aletaan miettiä.

Mutta meillä on nyt kaksi makuuhuonetta täällä käytössämme. Toista pidetään vierashuoneena ja riippuen vieraiden määrästä se voi olla huoneista kumpi tahansa. En aio muutella vaatesäilytyksiä pikkumakkarissa sen kummemmin kun tässäkään huoneessa, joten voimme ylellisesti nukkua täällä miekkoseni kanssa ihan kummassa huoneessa kulloinkin lystäämme. Toisessa huoneessa tulee tosin olemaan todella paljon pienempi sänky, mutta siitä kerron kuvaraportin kera teille tuonnempana jahka saamme järjesteltyä nämä huoneet täällä loppuun ensin.

So my son grew up and moved out and we now have two bedrooms to ourselves upstairs. I've been dreaming of this big bed in this bigger room and it didn't take us long to move it there last night. It looks so much better here than crammed in the little bedroom. There's still a lot of organizing to do before I can show you more of the corners here and the smaller bedroom with a smaller bed in it now.

1 kommentti:

  1. kivahan se on kun saa lisätilaa.minäkin oottelen aikaa kun jään eläkkeelle jasaan lisätilaa(kaappeihinkin).olen nääs niitä viimeisiä perhepäivähoitajia.

    VastaaPoista