keskiviikko 30. syyskuuta 2020
Ovikaupoilla
sunnuntai 27. syyskuuta 2020
Piristystä tuova keittiö
Ja lämmittäähän se mieltä kun on niin nättiä ja valoisaa täällä. Tuolla kun vähän tiskailee ja ruokaa laittaa ei paljon ovimurheet enää paina. Mietin tuossa, että tykkään tästä tilasta niin paljon just näin kun se nyt on, että en keksi edes yhtään vikaa siitä mitä lähteä muuttelemaan, kaikki toimii nyt niin hyvin meille noin. Myös tuolle meidän pienelle karvakorvalle. Vanha "pikkuminkki" on nähty päiväunilla pesässään hyvin usein viime päivinä.
perjantai 25. syyskuuta 2020
Syyskuisia kirppislöytöjä
keskiviikko 23. syyskuuta 2020
Sehän on peili
sunnuntai 20. syyskuuta 2020
Syyspiristys portaiden pieleen
Tuli niin kiva tästä portaiden pielestä, että tekisi mieleni nyt vaan istua tuolla sitä tuijottelemassa. Onneksi säät ovat nyt olleet niin kivoja että siellä on voinut olla. Toivotaan, että pysyvät nyt yhtä leppeinä vielä hyvän aikaa, että kerkiää kaikki syyshommat tehdä rauhassa ja kirjaimellisesti hyvän sään aikaan.
torstai 17. syyskuuta 2020
Peilikaupoilla
Tumma kulahtanut väri on aivan liian synkkä ja ankea ja hävittää peilin hauskan yksityiskohdan alareunastaan, mutta jospa tämä olisi vaalea niin se muuttuisi melkein kuin toiseksi peiliksi kokonaan. Mukana tuli myös pieni hylly, joka kuuluisi tuohon vaaleaan raitaan kiinnittää, mutta luulen, etten sitä nyt siihen laita. Maalaan senkin kyllä myös, jos joskus mieleni muuttuu tai haluan peilin myydä, että pysyy kokonaisena kuitenkin tämä.
Haluan ehdottomasti laittaa tähän kunnollisen pellavaöljymaalin, joten tämä projekti ei tule olemaan hetkessä valmis, mutta sitten kun se on ja saan sen tuohon seinälle ripustettua, olen aivan varma siitä, että tästä tulee ihan älyttömän hyvä ja hieno.
Found this old mirror for my living room. It's way too gloomy with this dark brown color, so I'm planning on painting it light and bright. I'm so sure it'll look way better, a completely new mirror, that'll make this wall look like a million bucks.
tiistai 15. syyskuuta 2020
Jos mulla olis kasveja makuuhuoneessa
sunnuntai 13. syyskuuta 2020
Kuin majakka pimeässä
lauantai 12. syyskuuta 2020
Kasvihuone syyskuussa
Kasvihuone näyttää sisältä vielä kovin kesäiseltä, vaikka ilma onkin harmaa ja sateinen. Alkava syksy näkyy oikeastaan vain sen ulkopuolella, jossa puutarhan lehdet jo vaihtavat värejään. Onneksi puutarhassa vielä vihertää suurimmaksi osaksi ja kukkaloistokin vielä osassa penkkejä jatkuu, kun maksaruohot ovat vasta alkaneet availla nuppujaan.
torstai 10. syyskuuta 2020
Kuivattu kranssi ohjeen kera
Sytkähdin vähän myöhässä tänä vuonna kranssiaskarteluihin, koska en ollenkaan tajunnut, että kesä loppuu joka vuosi vähän eri aikoihin. Luotin liikaa siihen, että tein nämä männä vuonnakin näihin aikoihin ja kauhistuin vähän kun läksin ojanreunoja penkomaan, miten pitkällä syksy jo osassa pajuja olikaan.
Onneksi kuitenkin löysin vielä vihreitä pajukkoja, joista sain tarpeeksi materiaalia loppuvuoden kransseihin ja nyt täällä taas tuoksuukin mukavan teemäiselle kun melkein joka huoneessa on kranssi jossain kuivumassa.
Laitan tähän vielä tällaiset helpot ohjeet, jos haluatte siellä itsekin kokeilla kuinka helposti saa tehtyä ihan pienellä panostuksella ja vaivalla näyttävät koristeet kotiinsa.
Tarvikkeet: jokin ohut ja tukeva rengas, pajun tai muun vielä vihreän kasvin oksia, sakset ja rautalankaa.
Mallaa ensin kehikon ympärille tarvitsemasi määrä oksia, jotta näet vähän miten ja mihin niitä kiinnität.
Sitten sido rautalanka kiinni renkaaseen ja ala kieputtamalla kiinnittää oksia noin puolivälistään tai läehmpää latvaosaa varsistaan välttäen laittamasta itse lehtiä rautalangan alle.
Laita aina seuraava oksa / oksanippu jonkin matkaa edellisten päälle ja sido loppupäästään kunnolla rautalangalla kiinni kehikkoon. Jatka näin kunnes kohtaat aloituspään ja kätke viimeisen oksan varsi ensimmäisen oksan lehtien alle. Solmi rautalanka ja kranssi on viittä vaille valmis.
Lopuksi asettele kranssi tasaiselle alustalle ja muokkaa vielä tarvittaessa poistamalla tai lisäämällä lehtiä ja taivuttelemalla ne silmiisi sopivaan asentoon kranssin kehälle. Sitten vaan annetaan kranssin olla huoneenlämmössä niin kauan kun se on kuivunut aivan korpuksi, jonka jälkeen sen voi ripustaa esille.
A simple way to make a beautiful green dried wreath for almost no money: Go get some willow branches from a ditch, make a circle out of metal wire. Attach willows to circle with thin iron wire. Let dry and enjoy.