maanantai 7. syyskuuta 2020

Kuivuvia kukkia ja värjäysjuttuja

Viikonloppu vierähti täällä pesukone pyörien erilaisia värjäyskokeita tehdessä. Kun innostuin tuonne olohuoneeseen vähän lämpimämpiä sävyjä tyynynpäällisillä kokeilemaan, tuli tietysti himo säätää vähän torkkupeittojen kanssa myös, niinpä marssin peitto- ja väriaupoille ja aloin värjäyshommiin.

Tämä puuvillainen peitto oli alunperin aika kivan syksyisen keltainen, mutta makuuni aivan liian pirtsakka, joten päätin testata josko värin saisi sammumaan makuuni hieman "kuolleemmaksi" täräyttämällä siihen myyränharmaan värin päälle.

Kaikki menikin värisävyn osalta ihan nappiin, mutta väripanos, ohjeenmukaisesta käytöstä huolimatta, sai aikaan kivat läntit ja epätasaisuudet siihen kohti peittoa, johon ne piti alussa asettaa, mutta ne eivät ole niin silmiinpistävät, etteikö tämä kelpaisi käyttöön ihan näin. Sohvalla ollessaan on torkkupeitot aina niin rutussa ja mutkalla, ettei niistä kyllä pienet värierot erotu sitten millään.

Kovista yrityksistäni huolimatta en saanut näihin kuviin tuota värisävyä toistumaan oikein. Jostain syystä kamerani halusi nähdä sen enemmän tuollaisena greigenä (harmaanbeige) vaikka se onkin luonnossa paljon kellertävämpi. Asiaa ei tietenkään auta myöskään tuo keltainen auringonkukanraato somisteena.

Niistä puheenollen, ne ovat tuossa varta vasten kuivumassa. Näin jossain (en taaskaan muista missä ja koska) kuvan kuivatuista auringonkukista ilman terälehtiä ja innostuin itsekin kokeilemaan millaisia niistä sitten tulisi. Kuten kuvista näkyy matkaa lopputulokseen on vielä jäljellä, mutta jostain syystä tykkään noista lakastuneistakin tosi paljon noin.

Värjäilin viikonlopun aikana kaksi muutakin peittoa, mutta ne ovat vielä kuivumassa. Kuvailen niitä tänne jahka valmistuvat ja valoa riittää, jotta värisävyt näkyvät edes suunnilleen oikein sitten. Niihin käytin eri merkkistä väriä ja ne onnistuivat myös melko kivasti. Palataan tähän aiheeseen siis uudemman kerran vielä tuonnempana. Nyt lähden nauttimaan kauniista ilmasta ja poimimaan vähän askartelutarpeita luonnosta.

Did some dyeing during the weekend. Here's my first result (click the links in the text to see it's original color and the dye I used - mole grey - to get this result). Also the sunflowers are there to dry out, saw a pic of dried sunflowers without petals somewhere and want to try it myself too.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti