torstai 4. kesäkuuta 2020

Puutarhakuulumisia

Tähän aikaan vuodesta on tässä puutarhassa aina täysi tohina päällä. Se johtuu siitä, että ensin odotellaan koko pitkä kevät, että päästään tekemään ja sitten kun ilmat alkavat sen sallia, kaikki kasautuukin tehtäväksi yht'aikaa ja hommia tuntuu olevan enemmänkin kuin tarpeeksi.

Pitää leikata ja istuttaa ja siistiä ja suunnitella, siirrellä, jakaa ja vaihtaa kasveja niille suotuisampiin paikkoihin ja kaiken tämän normaalin puutarhanhoidon lisäksi on tietty tullut koko talvi mietittyä kaikkea uutta, jotka pitäisi saada toteutettua kaikki samaan aikaan. Siitä syystä täällä onkin pääasiassa näihin aikoihin vähän keskeneräisen näköistä, kun joka paikkaan ei ole vielä ehtinyt ja moni projekti on kesken samaan aikaan.

Kasvihuoneen kupeella oleva kesäkeittiö odottaa vieläkin siistijäänsä. Siitä on talven aikana yksi pyörä pettänyt alta ja se pitää korjata ennen kun siinä kokkailemaan pääsee, mutta ruokailualue on jo mallillaan. Uusiksi maalattu penkki näyttää tummemman vihreän kaluston kanssa tosi herkulliselta ja kokonaisuuteen nettikirppikseltä vasta löytynyt sävymaailmaltaan sopiva päivänvarjo kruunaa tyylin. 

Tänä vuonna tykkään täällä väreistä, mutta en liian isoista kontrasteista. Pehmeät vihreät ja lempeät murretut sävyt sopivat tähän pihaan nyt mielestäni parhaiten. Tuuhean ja pienehkön pihan keskellä on kiva kun asiat eivät pompi silmille liian lujasti, vaan kaikki sointuu pehmeästi yhteen.

Vielä on kuitenkin hommia tehtävä ennen kun ihan täysin pääsee rentoutumaan tällä pihalla. On laiteltava ja siivottava ja muutama kalustekin vielä odottelee maalaustaan. Tämän vuoden pihatyylin olen päättänyt pitää värien lisäksi myös kalustukseltaan rennon leppoisana. Pihan istuinalueella viime kesänä ollut boho-tyyli saa väistyä enemmän vintagemaisen sisustuksen tieltä. Sohva tosin pysyy samana, mutta väri on ehkä jo vaihtunut toiseksi. Siitä lisää sitten myöhemmin, kunhan saan kaiken täällä ensin valmiimmaksi, nyt menen vielä istuttamaan muutaman sormustinkukan, ennen kun illaksi luvattu sadealue tänne saapuu.

There's always so much to do in this garden that it feels everything is unfinished this time of the year. The spring is always so cold and long that when the warm summer finally arrives, there's a lot to do all at the same time. And add to that a person that has been planning new projects all winter long so there's a lot going on here right now. But bit by bit it's coming along.

4 kommenttia:

  1. Kertakaikkis ihanan ja viihtyisän näköistä on teillä ja kaikki on aseteltu just oikealla tavalla. Ja värimaailma aivan ihana, tykkään!

    VastaaPoista
  2. Kutsuvan näköistä <3 Nautitaan kesästä siis <3

    VastaaPoista