keskiviikko 15. elokuuta 2018

Riipukeinun sovittelua

Kun asuu talossa jossa on varsin hyvät ja isot varastot, sitä ei aina muista kaikkea mitä sinne onkaan laittanut ennen kun käy katsomassa. Olin täysin unohtanut tämän rottinkikeinun olemassaolon, kun en sitä ollut pariin vuoteen missään käyttänyt, mutta nähtyäni sen pölyisenä varaston nurkassa tuli heti inspis kokeilla sitä käyttöön taas.

Paikkoja taloudessamme tämän kokoiselle on vain varsin vähän, sisätiloissa ei oikeastaan muuta kuin olohuoneessa, joten se olisi ainoa vaihtoehto minne tämän voisi laittaa. Eikä siinä kauaa sitten mennytkään kun olin jo ripustanut sen sinne sovitukseen.

Paikka keinulle olisi tuossa, missä yleensä roikuskelee pyykinkuivatusteline, juuri takan edessä, mutta sen verran sivussa, että siitä pääsee vaivatta kulkemaan. Tuossa olisi mukava sitten syksymmällä riipuskella takkatulen loimussa rentoutuen. Nyt vaan vähän mietityttää tuon näppäryys juuri tuossa, se kun pitää siitä sitten aina nostella pyykkitelineen tieltä kumminkin (ah, nämä pienet neliöt), mutta olkoot nyt jonkun aikaa ja jos liian hankalaksi menee keksinen jonkun muun ratkaisun sitten. 

I had totally forgotten this rattan swing I had in storage. I got it a few years back and had it in the greenhouse, but then stored it away for winter and forgot it was there. Now that I found it again I just had to try it out in the livingroom. 

2 kommenttia:

  1. Toi riippukeinu on mun haave, mutta se on jäänyt hankkimatta, kun sille ei oikein löydy tilaa. Se olisi ihana keittiössä viikonlopun hitaille aamuteehetkille, mutta hieman epäilen, saisiko sitä mahtumaan sinne.

    VastaaPoista
  2. AAh niin ihana ja haaveissa vieläkin terassille jossa sille on jo koukku laitettu paikoilleen aikaa sitten, vain keinu puuttuu. :)

    VastaaPoista