lauantai 25. elokuuta 2018

Parhautta on olla omanlainen

Hirveän usein kuulee ihmisten väheksyvän ja jopa haukkuvan omia tekemisiään ja luovuuksiaan. Se tuntuu jotenkin olevan ihan hyväksytty tapa, että aina ollaan vähän niin kun sitä mieltä että ei ne omatekemät jutut nyt ole yhtään mitään. Minun mielestä se ei ole oikein ja voi olla jopa vahingollistakin, ihan niin paljon, että ihminen ei enää uskalla tehdä mitään, vaikka haluaisi,  tällaisiakin olen kohdannut.

Haluaisin jakaa teidän kanssa nyt yhden itselleni hyvin tärkeän oivalluksen. Sellaisen oivalluksen joka antoi minulle aikanaan todella paljon ja johti minut luomaan ja tekemään asioita juuri niin kuin polte sisälläni on koko ajan halunnutkin tehdä. Sen johdosta en enää kritisoi tuotoksiani tai hauku tekemisiäni muille. En koe häpeää epäonnistumisistani enkä tuskaile osaamattomuuttani jos jokin asia ei tule sellaiseksi kun suunnittelin tai halusin, vaan annan vaan mennä ja yritän ja teen.

Joskus pikkutyttönä koulussa en ollut hyvä oikein missään muussa kun kuvaamataidossa (sitä kutsuttiin silloin siksi). Kaikissa muissa aineissa, mukaan lukien käsi- ja puutyöt olin opettajien mukaan hutilo, kärsimätön ja jälkeni oli epäsiistiä. Arvosanat eivät olleet kummoisia ja päähäni jäi ajatus, että en vain osaa. Käsialani (silloin opeteltiin vielä kaunoa) oli vaihtelevaa harakanvarvasta ja vaikka kuinka yritin en vain saanut ikinä sitä taipumaan yhtä kauniiksi kun opettaja taululle piirsi. 
Ja tietysti siellä oli ne jotka osasivat tosi hyvin. Ne jotka saivat ne tarrat ja leimat niihin vihkoihin ja ne kympit sinne todistuksiin. Kaikki tietysti ihailivat vain niitä ja sitten sitä tietysti vertasi itseään niihin muihin ja alkoi pelätä epäonnistumista ja häpeää huonommuudestaan enemmän ja enemmän.

Tästä johtuen se jossain vaiheessa sitten elämästäni katosi melkein tyystin se tekeminen ja se tekemisen riemu. En piirtänyt, rakentanut taikka ommellut juuri yhtään mitään kun koko ajan takoi jossain aivojen sopukassa se että en ole tässä oikeasti hyvä, tai ainakaan niin hyvä että kehtaisin mitään muille näyttää. Jos joku joskus "erehtyi kehumaan" jotain tekelettäni, pidin nopeasti huolen siitä että haukuin sen ja itseni täysin lyttyyn kehujalle. Että älä nyt hulluja puhu, en minä mitään osaa ja  näethän että tämä on ihan p***a.

Kunnes sitten parikymmentä vuotta sitten menin opiskelemaan vähän taiteita ja yhtäkkiä siellä koulussa sen tajusin, että ei se olekaan niin, että jotkut meistä ovat hyviä ja toiset eivät. Ei ollenkaan niin. Se mitä käsillään tekee, on tietynlaista taidetta kaikki ja se ei ole jotain jota mitataan sillä onko jälki siistiä ja rivit suorassa vaan sillä, mitä se antaa. Mitä se antaa tekijälleen ja sille joka sitä katsoo tai käyttää. Se että onko se kokemus hyvä tai huono ei ole väliä, vaan väliä on sillä että siitä saa jotain irti. 

Ja se oivallus kuulkaas muutti kaiken minulle. Päätin just sillä hetkellä ja siinä, että teen kaikkeni sen eteen etten enää kritisoi tai hauku tekemisiäni vaan annan vaan mennä ja luovuuteni kukkia. Teen just sitä mitä haluan ja jos en osaa niin opettelen. Nautin siitä että rivit eivät ole suorassa ja harakanvarpaita tulee kun samalla kuitenkin tulee asioita joita voi käyttää ja ne näyttää ihan just minun tekemiltäni eikä kenenkään muun. Että näine "vikoineni" olenkin ihan älyttömän hyvä ja uniikki.

Ja se on kuulkaas kantanut pitkälle se. Teen ihan mitä lystän ja melkolailla miten lystän, kuten nyt vaikka tässä tämä neulepipo jonka neuloa napsuttelin. Se käsiala neulomisessa on edelleen varmasti sen silloisen opettajan mielestä yhtä heikkoa kun silloinkin ja kiire ja hutilo olen yhä myös, mutta kas vain kun silti syntyi parissa illassa vallan oivallisen ihana pipo. Just minun näköinen ja just sellainen kun halusinkin.

Että jos siellä ruudun takana nyt tätä lukee sellainen ihminen, joka aina haukkuu omia tekemisiään, tai sellainen joka haluaa, mutta ei tuskalla tehdä kun ei koe olevansa siihen tarpeeksi hyvä, niin mieti aina omia tekeleitä arvostellessasi olisitko yhtä ankara haukuissasi jollekin toiselle ihmiselle? Niin miksi sitten olisit itsellesikään. Että jos siellä sisälläsi se luomisen vimma on, niin työnnä pois nuo tuommoiset ajatukset äläkä vertaile itseäsi muihin vaan anna mennä vaan ja nauti luovuudestasi. Olet ihan paras just noin!


Translation in a nut shell: a short opening about creativity and how to avoid it getting clogged. The main rule being don't be too hard on yourself, but accept all your faults and errors and cherish them as your strength in everything you do. 

And in the mean time I knitted a hat.

31 kommenttia:

  1. Aamen. Kiitos. Olen vuosikaudet arvostellut tekemisiäni ja luetellut vikojani, ettei kukaan vaan luulisi että luulen olevani parempi kuin oikeasti olen. Viimein alan tajuta, että tärkeintä on nauttia siitä mitä tekee sen sijaan että pyrkii aina sellaiseen lopputulokseen joka varmasti kelpaa kaikille. Jos tekeminen on kivaa niin antaa mennä vaan, tulee mitä on tullakseen.

    VastaaPoista
  2. Onpa mahtavaa tekstiä. O ihanan vapauttavaa saada tehdä asioita omalla tavallaan ja omannäköisesti♥️

    VastaaPoista
  3. Hyvä postus!!
    Nyt opettelen minäkin olemaan mollaamatta omia töitäni!..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettele, se on oikeasti niin ihanaa kun ei TARVITSE mollata itseään :-)

      Poista
  4. Juuri noin, kiitos kun kerroit. Tuntuu kuin elämästä olisi mennyt vuosia en minä mitään osaakaan vaiheeseen, ja myös olen huomannut mielipiteitteni olleen ihan eri kuin muiden, siksipä olenkin yleensä hiljaa. Mutta nyt vanhana mummelina teen just niinkuin osaan ja miltä tuntuu. Se onkin vapauttavaa.

    VastaaPoista
  5. Onko tohon pipoon ohjetta? Aivan mahtava, sekä pipo että teksti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pipo on tällä ohjeella, paitsi että tein vähän lyhyemmän enkä laittanut tupsua. https://www.novitaknits.com/fi/fi/neuleohjeet/neulottu-ribbipipo-novita-7-veljesta

      Poista
  6. Kiitos tekstistä. Itkettää.

    VastaaPoista
  7. Kuljetin luokat 3-6 kaulassani lappua "Moon isoo fletares". Se tarkoittaa Etelä-Pohjanmaan murteella huolimatonta. Jossain kohtaa myös minä oivalsin. Nykyään kudon sukat ja tiedän laittaneeni joka silmukkaan palan itsestäni. Kiitos Maria, tästä kirjoituksesta, blogistasi ja siitä, että lupasit sitä vielä jaksaa jatkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo todellista! Miten hirveää tuollainen nolaaminen! Onneksi pääsit sen yli ja oivalsit. Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  8. Aivan mahtava teksti, todella tärkeästä asiasta. Me kaikki olemme uniikkeja ja niin ovat myös kättemme työt <3 P.s. Minä olin koulussa aina se hutiloitsija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minusta niillä hutiloitsijoilla on ihan parasta se jälki, kun se ei ole ainakaan tasaisen tylsää ;-)

      Poista
  9. Kiitos sinulle Maria, näin se on . Ei pidä haukkua omia töitään, ei edes sanoa tekeleiksi. Sanat tekeleet, räpellykset ja muut sellaiset tekevät kipeää korvaan. Jokainen tekee omalla tavallaan eikä tuotteitaan pidä väheksyä ja moittia. Turhaa vaatimattomuutta, tekosellaista ja aika pohjoismaista.Vielä KIITOS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se, että miten ikävää se on sille kuulijalle, joka yleensä koittaa kehua kun toinen vaan haukkuu ja haukkuu, sekin on minusta melko kamalaa.

      Poista
  10. Hyvin sanottu! Kouluissa kyllä on onnistuttu monesti pilaamaan luovuus. Itse muistan, kuinka villasukan kantapää ei meinannut onnistua ja ope haukku luokan edessä ihan tampioksi. Heh. Onneksi en sitä kauhean vakavasti ottanut, mutta edelleen sukan kantapäätä ei huvita tehdä. Eli on se jonkun jäljen jättänyt. Muuten kyllä teen kaikkea käsilläni omalla tyylilläni. Niissä saa näkyä itsetehty jälki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tuo koko luokan edessä nolaaminen on kyllä ollut pahinta. P.s. Minä en edelleenkään osaa sitä (kirottua) kantapäätä, joku siinä aina menee metsään vaikka kuinka yritän lukea ohjetta samalla :D

      Poista
    2. Niitä sukan kantapäitäkin on kymmeniä erilaisia. Kaikkien ei tarvitse olla niitä koulussa opetettuja malleja. Sen voi tehdä vaikka jälkeenpäin.
      Ja lankojakin on muita kuin Novita ja paljon pehmeämpiä.
      Minä olin jo koulussa taitava tekemään ja edelleen opin uutta. Taitavaksi oppii harjoittelemalla ja ne harjoituskappaleetkin voi käyttää. Eihän se sukassa haittaa jos kantapään kavennukset on vähän vinksallaan, nähän jää jalan alle.
      Rohkeasti vaan jatkamaan harjoituksia.
      M&

      Poista
    3. Voi kun olis vaan kavennukset vinksallaan, mulla jää aina jotein ylimääräisiä reikiä sinne sun tänne, jotka haittaa sekä elämää että silmää. Nyt tosin innostuin taas kokeilemaan ja voi olla, että kokeilen vähän soveltaa, josko se sitten.

      Poista
  11. Kiitos. Nyt kolahti. Alan heti opetella olemaan itselleni kiltimpi.
    H

    VastaaPoista
  12. One Little Ragdoll1. syyskuuta 2018 klo 8.40

    Hyvin sanottu! Minullakin samoja kokemuksia. En ollut koulussa käsitöissä erityisen hyvä, mutta jostain syystä tykkäsin silti väkertää. Otin käsityön valinnaiseksikin ja olin varmaan porukan heikoin tekijä. Jäi siitä varmaan semmoinen olo, että ok, en ole erityisen hyvä neuloja tai ompelija. Käsityöt jäivät sen jälkeen. Se ainoa käsityölaji, joka tuntui koulussa sujuvan parhaiten, tupsahti elämääni melkein parikymmentä vuotta myöhemmin ja nyt olen virkannut itseni ja toivottavasti muidenkin iloksi noin kymmenen vuotta kohta. Ja se on tuonut uutta sisältöä elämään niin valtavasti. Ja jopa neulominen ja ompelu taas kiinnostaa :) isoin oivallus tässä on se että se mikä on kivaa on kivaa, jälki on välillä hyvää ja välillä ei niin mutta silti en tekemistä lopeta! Ja paljon dissaustakin kuulee, että ai sä virkkaat (boring) mutta mulle riittää että itse tiedän miten mahtava laji tää on :)

    VastaaPoista
  13. Tämä oli kyllä niin kiva kirjoitus <3. Jotain samaa ihanaa fiilistä oli Kiti Kokkosen kolumnissa, joka oli joko viimeisimmässä Pirkassa tai Yhteishyvässä tms. Kannattaa lukea sekin!

    VastaaPoista