sunnuntai 19. elokuuta 2018

Maailman näppärin kassi

Minä tykkään siitä, että asiat ovat nätisti ja kätevästi vaikka ne olisivatkin asioita, joita ei tarvitse koko aikaa katsella. Tyhjät pullot ovat sellainen asia. Ne kerätään meillä itse ompelemaani jätisuureen puuvillakassiin, joka majailee piilossa skafferin oven takana kunnes on tarpeeksi täynnä kauppaan palautettavia.

Kassi on juuri sopiva vetämään sisälleen monen kuukauden limpparipullot ja sillä on mitä näppärin roudata ne kaupan palautusautomaattiin myös. Pitkät rivat olalla pitämiseen ja tarpeeksi tilaa varastoimaan sisäänsä monen pikkukassillisen verran pulloja. Tästä ei matkalla tipahtele yhtään eikä sen kanssa tarvitse taistella, että kaikki mahtuisivat mukaan ja jos se on oikein pullollaan voi rivat sitaista päältä solmuun pitämään lasti paikoillaan. Kotimatkalle kassi taittuu hyvin pieneen tilaan tai toimii kantokassina jos päätän ostaa jotain jättimäistä samalla.

Ja aina kun on se aika, jolloin se pitää muistaa kauppareissulle ottaa mukaan, se ripustetaan tuohon oven ulkopuolelle josta sen olemassaoloa ei voi olla huomaamatta.

Kassin kaava on tosi helppo. Kaksi isoa palaa puuvillaista lakanakangasta ommellaan yhteen kolmesta sivustaan ja aukkoon laitetaan kunnon rivat. Mitatkin voi heittää ihan omasta hatusta, pääasia että on juuri omaan tarpeeseen täydellinen. 

I'm the kind of person that doesn't like to return bottles on every trip to the grocery store, instead I store them and take them back when the storage bag is full. I made myself a bag to store the bottles and made it huge. I love the fact that this can hold months worth of bottles and is still really easy and light to carry and when empty it fits nicely in my pocket.

3 kommenttia:

  1. Tuollaiselle näppärälle kassille olisi meillä tilausta. Täytyykin ottaa ompelukone esille ja ommella vastaava kassi. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. No tämähän on suorastaan nerokas. Tunti sitten lähikaupassa tuskailin kaverin kanssa tuota pullojen palautuksen hankaluutta pikkupussukoissa!

    VastaaPoista
  3. Onpa se iso :) Me kerätään pullot kannelliseen kaislakoriin ja viedään kestokassilla pois.

    VastaaPoista