sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Työvoitto

No nyt on vihdoin kirpputorireissulta löytynyt laatikosto maalattu ja pesty ja täytyy kyllä sanoa että olipa urakka. Ei se hiominen (mies hioi koneella) eikä se maalaus (minä huitelin telalla) vaan se pesu. Tuosta löytyi nimittäin kymmenestä laatikosta hiirenjätöksiä ja kaikki varmaan arvaa mitä siellä oli niiden lisäksi. Onneksi kaikki oli aikaa sitten kuivaneita, mutta pestessä tuli esille uusia odöörejä joista eroon hankkiutuminen kävi sekä sormien että selän päälle, niin lujasti joutui hankaamaan.

Pahimmat on nyt kuitenkin poissa ja laatikot iloisesti turvonneita eivätkä mene kaikki edes kiinni, kuvausta varten piti survoa väkisin. mutta hieno se silti on. Siitä ei pääse kyllä mihinkään. Nyt vain joutuu vielä muutaman päivän odottamaan ennen kun tuonne voi tavaroita alkaa lajittelemaan, laatikot pitää nostella vielä kuivamaan ilmavasti ensin.

Se on maalattukin vasta kertaalleen ja laatikoiden kahvat ovat vain parilla ruuvilla kiinni. Tuo puolikiiltävä sävy ei ehkä ole se kaikein mieluisin ja annakin tuon nyt kuivatella itseään ja hankin hieman matemman mustan jolla se sitten viimeistellään. Alaosaston puuttuvien laatikoiden kohtaakin vielä pohdin, että tarviiko sille mitään tehdä, tuo on niin kivasti keskitetty tuo uupuva alue, ettei se kovin pahasti edes särje silmään. 

It was a pretty cruel task to clean this vintage set of drawers since there was loads of mouse poo and pee inside it. My back is aching so much right now from all the scrubbing and rinsing. The drawers are so swollen up now that they wont even close up properly, but the dirt is gone. I love the outcome painted black. A bit hard to take photos of in that room, but looks just so cool and manly. My son is so happy of his new fishing lure organizer and so am I.

6 kommenttia:

  1. Oi,mikä hurmuri laatikosta tulikaan...ja puuttuvat laatikot ei haittaa...pistä vaikka pohjalevy ja sitten sopivati korit sinne...tai voihan ne olla vaikka lehtilokerikkoja...tai vaikka kalastajan kirjolle paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, lehtilokeroina voisivat toimiakin hyvin. Ovat just sen kokoiset :-)

      Poista
  2. On varmasti poikakin mielissään. Pojan huone on muutenkin kateutta herättävä.

    VastaaPoista
  3. Hieno, kyllä! Hiirten asumukissa riitti varmaan siivottavaa, mutta oli kyllä homma lopputuloksen arvoinen.

    Anu I

    VastaaPoista