sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Autotallin kevätsiivo

Joka kevät on autotallissamme aivan järjetön kaaos. Jotenkin talven aikana onnistumme aina sotkemaan koko tilan ja tunkemaan sen aivan liian täyteen tavaraa. Sinne on niin helppo vain huiskaista roinat ja pistää ovi kiinni, pois silmistä pois mielestä.
Joka kevät sinne sitten tehdään oikein kunnon suursiivo ja järjestys. Turhat tavarat pistetään kiertoon ja roskat roskikseen (mikähän siinäkin on ettei niitä talvella saa roskiin). Tältä näytti tallissamme vielä lauantai-iltana.

Ja tältä siellä näyttää nyt, tosin vain tämän yhden nurkan osalta. Muualla on vielä lievä kaaos, mutta pahin on nyt selätetty ja yhdelle nurkalle tehty selvä funktio. Tässä on yhdistelty rakennustarvikkeita ja puutarhanhoitoa. On ruuveja, lyhtyjä, työkaluja , aurinkovarjoja, katekangasta, sirkkeliä ja sen sellaista, mutta kaikki oikeilla paikoillaan ja kätevästi käsien ulottuvilla. 

Hyllyhullu sai aikaiseksi myös autotalliin oman tehdashyllyn, josta tuli myös varsin nätti. Kovin olisin toivonut että kaikki tavaratkin hyllyillä olisivat kovin nättejä, mutta ainakaan ihan vielä ne eivät ole. Suunnitelmissa onkin metsästellä enemmän vanhoja laatikoita joihin voin näppärästi piilottaa kaikki omiin silmiini liian räikeät tarveaineet ja pakkaukset. 
Eteisessä muinoin palvellut musta hyllykkökin löysi paikkansa tallista. Sinne sai piiloon monta rumaa, mutta tarpeellista tavaraa. Paljon kivampi on katsella nyt.

Yksi asia tallista on aina uupunut nimittäin paikka jossa lepuuttaa pakaroitaan työn lomassa. Pojan huoneesta evakkoon yhden uuden kalusteen myötä (siitä lisää tuonnempana) lähtenyt jakkara sopii oikein hyvin tuohon tilaan. Muhkuraisella betonilattialla sen saa aina aseteltua tukevasti kolmen erillisen jalkansa ansiosta ja siinä on nyt niin kiva istuksia ihailemassa tätä yhtä siistiä nurkkaa. Tästä on hyvä jatkaa.

Every spring our garage looks like it was hit by a bomb during the winter and every spring we do a good cleaning and organizing to the space. Here is this one corner before and after this years spring clean. I built a new shelving unit there like I planned to do and it works really well. I also added a stool there since there never was any good place to sit before. The space is starting to look like a garage again and I'm really happy I have a place to build and restore things indoors. 

16 kommenttia:

  1. Kevätsiivous on kyllä parasta, kun siihen vain saa ryhdytyksi. :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä kelpaa nyt, ehkäpä kaunein näkemäni autotalli! Somia nuo vanhat puulaatikot, onnea etsintöihin.

    VastaaPoista
  3. Voiko olla autotalli noin hieno? Kateellisena huokailen ihastuksesta... ;)

    VastaaPoista
  4. Kivasti olet saanut paikat järjestykseen ja tuo hyllyhyllus taitaa iskeä tännekin,kun noin ihania hyllyjä esittelet...joka keväinen varaston siivous se pitää täälläkin tehdä...ja aina yhtä kamalaksi se saadaan talvella...kaipa se on noiden varastojen tarkoitus olla tuollaisia 😊romupesiä....

    VastaaPoista
  5. Teillä on/oli kyllä ehkä maailmankaikkeuden kaunein kaaos;D

    VastaaPoista
  6. Ah, jo pelkästään toisten (päätökseen saatetun) siivousurakan kuvista tulee seesteinen ja aikaansaapa olo! Täytynee itsekin ryhtyä vihdoin toimeen...

    VastaaPoista
  7. Oi että voi autotallikin näyttää kauniilta :)

    VastaaPoista
  8. Voi miten kivan näköinen autotalli! Kyllä siellä kelpaa puuhastella. Meillä on meneillään samankaltainen projekti. Ainoa ero vaan se ettää osa niistä kertyneistä kamoista taitaa ihan oikeasti olla 50 vuoden takaa mutta osa on ihan itse kasattuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 50-vuoden takaiset kamat kuulostavat kyllä houkuttelevilta. Siellä on pakko olla aarteita joukossa ;-)

      Poista
  9. Oh my. I wish our garage could look like your before pictures! Ours is so full at the moment that we can't fit the car in ;-) Just waiting for the weather to get that much warmer that we can open the doors and start cleaning it seriously, after a winter of putting there everything that had been left in the house when we bought it last autumn that did not "fit" with us.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lucky you to have a space for your car. We've never had the car in our garage. During the summer there's no need to get the car in and in the winter there is no room because of all the firewood we store there. I shouldn't even call it a garage in finnish anymore :-D

      Poista
  10. Minä olen ihan alunperin löytänyt blogisi juuri autotalliprojektisi kautta :) Siksi tämä oli ihan huippupäivitys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa :-) Minulle tuo on näin kesäisin ihan suosikkipaikka nyt kun siellä on taas siistiä.

      Poista