keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Melkein julkkis

Tänään ilmestyi uusin Unelmien Talo & Koti ja olihan yllätys minulle että olin päässyt ihan kansikuvaan porstuani kanssa. Hip ja hei. Olihan mahtavaa nähdä nuo viime joulun tunnelmat kuvina lehden sivuilla ja muistella kuinka hauska päivä meillä oli ihanan Camillan kanssa. Melkein alkoi jo tehdä mieli laittaa jotain jouluista koristetta taas esille, mutta ei kai nyt ihan vielä sentään...

I got the honor to be posing on the cover of the latest Unelmien Talo & Koti magazine in Finland. There's also a nice article of my home there. Thank you beautiful Camilla for portraying me and my home in such a lovely way.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Kaappi vaiheessa

Olohuoneen kaappiprojekti edistyy lähes tuskallisen hitaasti. Ei siksi että itse olisin ollut laiska. Materiaalipula on vaan kiusannut ja määrännyt ylimääräisiä odotusaikoja projektiin. Nyt on kuitenkin hyllyt saatu kaappiin ja voin seuraavaksi alkaa suunnitella pysyvämpää tukirankaa kuvan väliaikaisten palikoiden tilalle. Ovivaneritkin pitäisi tilata ja jalkalistat käydä hakemassa. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.

The building project in my living room today. It's been a little difficult since the materials have been hard to find. But the cabinet is coming along and I'm feeling confident about it.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Ajanpysäyttäjä

Ostin tämän hauskan pienen pahvisen opetuskellon kirpputorilta muutamalla eurolla. Ja koskapa pidän sekä opetustauluista että vanhoista kelloista oli tämä minulle varsin osuva löytö. Paikkansa pysähtynyt ajannäyttäjä löysi työhuoneen seinältä. Siinä se saa rauhassa näyttää paria minuuttia yli kahdeksaa koska muussa asennossa viisarit eivät enää pysy. Eikä se oikeastaan edes haittaa. Tuo on ihan hyvä aika.

Muistakaahan muuten siirtää kellonne talviaikaan ensi yönä. Hyvä muistisääntö siitä kumpaan suuntaan viisareita käännetään on "kesää kohti". Eli tällä kertaa siis tunti taaksepäin.

I found this vintage educational clock from a fleamarket. I quite like the fact that it doesn't "work". In this hectic phase of life it' fun to have a clock on the wall that says it's two minutes past eight all the time. 

torstai 24. lokakuuta 2013

Riita poikki

Makuuhuoneen kaapin ja seinäkomeron välissä on pieni pätkä tyhjää seinää. Tai eihän tuo oikeastaan ole seinä kun siinä kohden menee hormi, mutta tyhjää nyt kumminkin.
Itseäni jostain syystä häiritsi tuo tyhjyys. Näytti melkein siltä kun tuo musta kaappi ja sienäkomero olisivat riidoissa keskenään. Niin kun eivät olisi puheväleissä olenkaan kun ovat noin ahtaassa tilassa tuollaisen välin toisiinsa ottaneet. Asialle piti tehdä jotain. Ja koska tuohon hormiin ei voi kiinnittää mitään lujasti (rappaus irtoaisi) niin en voi laittaa siihen sitä loogisinta valintaa, eli vaatekoukkua tai ylipäätään mitään mikä vaatisi naulaa, ruuvia tai liimaa. 
Sitten sain ajatuksen että jospa maalaisin siihen jotain. Sehän vasta olisikin, mutta maalausta pitää ensin suunnitella tarkoin. En voi vain suin päin lähteä sutimaan hienoa vanhaa pintaa jos vaikka hetken päästä kyllästynkin kuvioon. Siispä tyydyin toistaiseksi pahvista leikattuihin nuolenkuviin, ajatuksena että kuvaavat sitä kun lämmin ilma liikkuu hormissa ylöspäin. Ehkä saan joskus jonkun paremman idean, mutta nyt saa kelvata näin. Pääasia että kaapit alkoivat taas jutella toisilleen.

There's a small space between the closet and the wardrobe in my bedroom that's really bothering my eye. It almost looks like the closet and the wardrobe are mad to each other. Not on speaking terms. So I needed to put something between them. It wasn't all that easy since there's a flue there and that old plaster is very frail. So I ended up cutting some arrows from cardboard and putting them on the wall to represent the hot air going up the flue. And voilà, the conflict is over.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Kaappia rakentamassa

Olohuoneen kaapin muuttaessa makuuhuoneen vaatekaapiksi täytyy sen tilalle saada jotakin uutta. Olen jo pidemmän aikaa haaveillut jonkinmoisesta kulmakaapistosta, mutta tyyliini sopivaa ei liene olemassakaan joten täytyy turvautua taas tee-se-itse-vaihtoehtoon.
Tee-se-itse minun tapauksessani toimii niin etten turhaan suunnittele kovin pitkälle etukäteen vaan päätän tehdessäni mihin suuntaan on paras edetä. Minkäänlaisia kalustepuusepän taitojakaan en omaa, mutta osaan minä jotenkuten rakentaa ja se riittää.
Ylläolevassa kuvassa näkyvät materiaalit oli se mistä aloitin. Liimapuulevyä, kulmakaappi ja vanha pukukaappi. Niistä piti syntymän olohuoneen uusi nurkkakaapisto.
Ja kuten kuvasta näkyy, työ on vasta alullaan ja suunnitelma muuttui jo. Kulmakaappi sai lähtöpassit ja päätinkin tehdä semmoisen ihan itse. Pukukaappi taas leikkautui kahtia ja muuttui sivukaapeiksi. 
Vaikka tästä ei vielä kovin selkeää kuvaa saa siitä mitä oikein olen tekemässä, olen tästä projektista kovasti innoissani. Tämähän saattaa jopa toimia.

I decided to build a new cabinet in my living room. In the first picture you can see the materials I chose to build it of. Couple of wood boards, a boring corner cabinet and a vintage wardrobe. I'm not good at planning ahead. I usually make plans as I go and as you see I planned to get rid of the boring corner cabinet and make one myself instead. I also cut the vintage wardrobe in half and made it in to two side cabinets. I'm really exited about this project. I think the end result might be even better I could ever plan.

perjantai 18. lokakuuta 2013

TATEKA

Oi mikä onni ja autuus kun vihdoin löysin itselleni oikean vanhan haitarivalaisimen. Olen etsinyt ja himoinnut tällaista jo pitkään, mutta eihän näitä ihan jatkuvasti markkinoilla pyöri. Itseasiassa tämä taitaa olla toinen minkä olen koskaan edes livenä nähnyt. En melkein saata uskoa että tämä on minun. 
Nyt pitää sitten vaan päättää että mihin tämän kodissani asennan, kun jokaiseen huoneeseenhan tämä meillä sopisi. Pientä putsaustakin näkyisi olevan vailla, mutta ei liikaa. Pidän tuollaisesta patinasta. Siitä näkee että tämä on ollut käytössä ja pidetty. Ja niin se tulee olemaan minunkin huushollissani.

Oh I can't believe my luck. I finally found myself a real vintage industrial scissor lamp I've been craving for. Now I just have to decide the room and place I'm going to put this. It would look good almost anywhere in my house.

torstai 17. lokakuuta 2013

Äänestysmuistutus

Olettehan muistaneet käydä äänestämässä omia suosikkiblogejanne Gloria Blog Awards 2013 lukijoiden suosikkiblogi -äänestyksessä? Äänestysaikaa on jäljellä enää 18.10.2013 asti eli vähän reilu vuorokausi. Nyt hopihopi antamaan tunnustus niille kenelle se kuuluukin sillä vain äänestämällä voitte vaikuttaa.

Lukijoiden suosikkiblogi -äänestyksessä ovat tänä vuonna ehdolla aivan kaikki suomalaiset ruoka-, sisustus- ja tyyliblogit (huippua!), joten voitte äänestää juuri niitä omia lemppareitanne. Äänestäneiden kesken on myös arvottavana kaikenmoisia kivoja palkintoja, joten nyt pidemmittä puheitta ääniä antamaan!

Just reminding people living in Finland to go and vote for their favorite blogs in Gloria Blog Awards 2013.

Kaappi paikallaan

Makuuhuoneen seinät ovat hieman vinossa ja lattia muurin edestä kuin vuoristorata, mutta musta kaappi on vihdoin asettunut paikoilleen. Hassua sinänsä mutta jouduin säätämään sen hieman vinoon jotta se huoneessa ollessa näyttäisi suoralta. Vanha kamerani taas ei millään näe sitä suorassa vaan vääristelee koko huoneen miten sattuu. No onneksi kohta saan taas laajakulman lainaan niin pääsen täältäkin napsimaan parempia otoksia paremmalla kamerallani.

Mutta kaappi näyttää oivalle ja huoneeseen tuli roimasti lisää tilan tuntua. Itse olen ainakin kovin mielissäni uudesta suuremmasta makuuhuoneesta.

And this is how my bedroom looks now. Changing the wardrobe gave the room lots of extra space and it really feels so much bigger now. Makes me very happy even though it is almost impossible to shoot this scene without a wide angle lens (which I will be getting soon thankfully).

tiistai 15. lokakuuta 2013

Kaappikyllästys


Muistan vielä kuinka innoissani olin kun ostin tämän vaatekaapin makuuhuoneeseen vuosia sitten. Mitoiltaan se mahtui sinne juuri ja juuri. Silloin ei edes haitannut että kaappi peitti taakseen talon alkuperäisen pienen seinäkomeron. Tässä vuosien varrella tuo asia on alkanut kuitenkin enenevissä määrin kalvaa mieltäni. Se ja se tosiasia että kaappi on tarpeisiimme ja tuohon huoneeseen aivan liian suuri on saanut makuuhuoneen tuntumaan vuosi vuodelta pienemmältä ja ahtaammalta (No, pieni ja ahdashan se onkin kun tuota pohjakuvaa katsoo. Kaappi merkitty siihen raitoineen ja sänky ääriviivoin).

Nyt olenkin päättänyt että tämä kaappi saa lähteä. Aikansa kutakin. Tahdon tuon komeron tuolta esille ja huoneeseen hieman lisää tilaa hengittää. Tilalle laitan tämän talonpoikaiskaapin olohuoneesta joka ainakin omassa mielessäni sopii makuuhuoneeseen täydellistäkin paremmin. Se mitä olohuoneeseen on tulossa mustan kaapin tilalle ansaitseekin sitten ihan oman postauksensa (tai ehkä jopa pari).

I still remember how exited I was when I bought this wardrobe years ago. I didn't even mind the fact it was too large for the bedroom. There's a closet in the wall which this wardrobe hid away. Now I've decided to let this big monster go. The room is just too cramped like this. I'll replace this wardrobe with the cabinet currently in the living room. But before I can do that I need to build something new for the living room first.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Oiva onnenkantamoinen

Makuuhuoneessamme ei ole koskaan ollut varsinaisesti pulaa säilytystilasta, mutta löydettyäni tämän söpön pikkulipaston tiesin heti että tarvitsen sen nimenomaan makuuhuoneeseen. Nyt saan kaiken maailman kauneudenhoitovälineet ynnä muut tarpeelliset tilpehöörit lajiteltua kätevästi omiin lokeroihinsa eikä tarvitse metsästellä niitä isomman laatikon sekamelskasta. Samalla ratkaisin ikuisen ongelmani likapyykkipaikasta kun metallilipastosta vapautui alin laatikko siihen toimeen. Varsin näppärää sanoisin, ja nättiä kans.

We've never had any storage problems in the bedroom but when I saw this cute little set of drawers I knew right away I needed it in there. Now I can store my important things neatly. I'm also glad I figured out a place to put my dirty laundry in. The bottom drawer of the metal filing cabinet is just perfect for that.

torstai 10. lokakuuta 2013

Väripareja

Makuuhuone on nyt melkein kokonaan maalattu. Melkein koska suuren vaatekaapin vaihto pienempään on vielä vaiheessa ja mennee tovi jos toinenkin ennen kun se asia etenee. Mutta hyvältä näyttää jo nyt. Väri sopii seinille enemmän kuin hyvin, mitä nyt aurongonvalo yhdessä keltaisten verhojen kanssa sitä hieman alemmissa kuvissa vääristää. Mutta ei anneta sen haitata tätä fiilistelyä.
Pidän erityisesti noista Ebba Masalinin opetustauluista tämän värin kanssa.  Mielestäni taulujen tunnelma pääsee nyt paremmin oikeuksiinsa kun valkoista taustaa vasten. Hassua miten pelkän seinävärin muutos saa muutkin tilan tavarat näyttämään hieman nätimmiltä kuin ennen.

The bedroom is almost completely painted. Almost, but it looks good already. I especially like those black educational boards with this color. It really makes them pop out, unlike the white wall did. Funny that by changing the wall color all the items in the room started to look prettier to me.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Maalari maalasi makuuhuonetta

Talossamme on ihan tarpeeksi valkoisia seiniä joten päätin alkaa maalata makuuhuoneen seiniä jollain värillä. Joku voisi tähän sanoa että eihän tuommoinen "greyge" ole väri laisinkaan mutta mielestäni verrattuna valkoiseen on tämä ihan selkeästi väri. Hieman tylsä ehkä vielä tässä vaiheessa mutta odottakaapa vain.

Olen jo tovin ollut kyllästynyt piskuiseen makuusoppeemme kun siellä ei voi kalusteiden järjestystä muuttaa. Siksi pitkään asian kanssa painittuani päätin että muutan huonetta sitten niiltä osin kun voin. Väri on vasta ensimmäinen muutos. Toinen tuleva muutos taas aiheuttaa huikean lumipalloefektin ja tuntuu aina olohuoneessa asti kun pistän kaapistot vaihtoon, mutta ei siitä vielä sen enempää. Minut tuntien suunnitelmat voivat hyvinkin vielä muuttua matkan varrella.

I'm so bored with pure white walls so I started to paint the bedroom with a color. Somebody might say that this "greyge" color I've chosen isn't really a color, but just wait and see. I'm planning to do some other changes to this room also and the end result will look fantastic with this color.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Syysmatto

Olen jo vuosia haaveillut matosta olohuoneen lattialla. Ja miksikö minulla ei ole ollut mattoa olohuoneen lattialla? No, kaksi leikkaamatonta poikakoiraa ovat pitäneet huolen siitä että matto tässä huoneessa on ollut melkolailla turha. Nyt kun poikien palleroisten poistosta on jo useampi vuosi ja se kinttu ei ole enää sisätiloissa (juurikaan) kohoillut uskaltaudun viimeinkin kokeilemaan miltä se matto olohuoneessa oikein tuntuikaan.

Tämä Iksun kelim löytyi sopivasti kirpputorilta ja väriensä puolesta sopii huoneeseen kuin valettu. Näin syksyllä on mukava lisätä kotiin ja sisustukseen väriä ja lämpöä ja niitä tässä matossa on kyllä molempia. Pikku karvapallerotkin (toivottavasti) osaavat arvostaa jotain lämmintä tassujensa alla viileän lautalattian sijaan.

For years I have dreamed of a rug on my living room floor. If you're wondering why I haven't had one there look at the two male dogs on the couch.  Before I had their "manhood" removed they treated every rug in this room as a toilet. Now that they've lived a couple of years without "nuts" and (pretty much) stopped peeing inside the house I got the courage to try a rug on the floor. I hope the boys will enjoy this warmth below their paws and don't even consider...

perjantai 4. lokakuuta 2013

Yksi kerrallaan

Ensimmäinen valokatkaisija on vaihdettu ja olen niin mielissäni etten meinaa nahoissani pysyä. Tiedättehän sen tunteen kun kaikki menee kohdilleen ja kuuluu se pieni "loks". Sellaiselta tuntuu huoneessa juuri nyt. 
Ja vaikka tämä on vasta ensimmäinen ja tällä hetkellä ainoa vaihdettu katkaisija ei minulla ole mitään ongelmia odotella sopivien katkaisijoiden löytymistä kun tiedän että lopputulos on näin täydellinen.

Alla vielä kuva siitä kuinka väärältä se edellinen katkaisija näytti.

The first (and so far the only) light switch has been changed to a vintage one. I can't even describe how good this makes me feel. The atmosphere in the whole room changed and makes perfect sense now. Not like in the before picture below, ew.


keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kesä se vaan jatkuu

Porstuassa nimittäin. Sinne ei halla ole vielä ylettänyt lonkeroillaan vaikka pihalla puutarha onkin jo taipunut syksyn tahtoon.
Lumihiutale, Marketta ja ystävältä saatu Pelargonia pukkaavat kirpeästä ilmasta ja kastelun vähäisyydestä huolimatta uutterasti vaan uutta vihreää ja tuo kukkaloisto on melkeinpä hieman hämmentävä - juuri kun on itse hyväksynyt sen että kesä on vihdoin ohi. 

I put some of my yards summer plants in to the porch away from the nightly frost and they just keep blooming there. It almost feels like these plants haven't noticed that it's not summer anymore.