tiistai 23. huhtikuuta 2013

Inspiraation lähteillä

Minua pyydettiin pientä korvausta vastaan kertomaan yhdestä suosikkisisustuslehdestäni.
 
Yksi suurimmista inspiraation lähteistä minun kohdallani ovat sisustuslehdet ja varsinkin ulkomaiset sellaiset. Vierasmaalaisten kotien tiirailu saa minut ajattelemaan sisustamistani "outside the box" ja saan paljon vaikutteita eri maille ominaisista sisustustyyleistä.
Tykkään erityisen paljon myös siitä että ulkomaisista lehdistä löytyy paljon sellaisia sisustuksia jotka eivät ole "juuri nyt muotia" täällä suomessa.

Tänä vuonna suosikkilehtieni kärkikaartiin on noussut uudelleen englantilainen Livingetc. Lehdessä on juuri sopivasti minun makuuni ihania koteja ja sitten aina muutama yllättäjä joukossa pistämään ajatusmaailmaani uusiksi. Ahmin lehden aina sen ilmestyttyä ja sitten lueskelen sitä ajan ja ajatuksen kanssa monena päivänä. Säilön myös vanhempia numeroita aika pitkään, sillä monesti huomaan palaavani vielä joidenkin kuvien äärelle kuukausienkin perästä.
 
Tästä viimeisimmästä numerosta sain inspiraationi jatkaa eteisen lattian maalausprojektiani. Sivulla 95 oleva ihana laattalattia muistutti minua aiheesta ja kannen logossa oleva turkoosi värisävy ihastutti niin paljon että se on juurikin se mikä lattiaani on saatava (ihan jo siksikin kun tämä lehtikin näyttää lattiaa vasten niin hyvältä).
 
Olen piintynyt irtonumero-ostaja ja olen usein itsekin pohtinut että mistä ulkomaisia sisustuslehtiä oikein voisi tilata. No nyt sekin sitten selvisi, Livingetc:tä ja monia muita ihania ulkomaisia ja tietysti myös kotimaisia sisustuslehtiä saa näppärästi tilattua lehtikuningas.fi:stä.

8 kommenttia:

  1. Tulee vaan halvemmaksi ostaa irtonumeroita :)
    Täytyykin taas pitkästä aikaa tsekata tuotakin lehteä, se on ollut yksi mitä olen usein taannoin ostellut.
    Vakiostos kuukausittain on 25 Beautiful Homes, sitä on vaan niin mukava katsella, vaikkei brittikodit ihan sellaisenaan uppoakaan - eroaa kuitenkin tästä meikäläisestä huimasti!

    VastaaPoista
  2. kannattaa ehkä selvemmin mainita, että tämä oli lehtikuninkaan mainos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on silmät päässä ja luin heti alusta, että tämä on maksettu mainos/arvostelu....

      Poista
  3. minä pidän erityisesti ruotsalaisista sisustuslehdistä.
    -liisa

    VastaaPoista
  4. Mulla vakkarina on Pepin tavoin 25 beatiful Homes mutta täytyy tutustua myös tähän lehteen :)

    VastaaPoista
  5. Terkut Englannista! Olen oman supermarketin sisustuslehtien uskollinen plärääjä, sillä hyllyllä taitaakin mennä eniten aikaa, kun lehtiä on niin paljon erilaisia :) Nykyisin ostan aika harkiten lehtiä, sillä nurkat ovat jo täynnä niitä, kun en raaskii heittää pois. Kaikki tilauksetkin lopetin.
    25 Beautiful Homes ei minuun oikein iske, sillä siinä esitellyt huushollit ovat usein niin 'stuffy' ja miten tuon nyt ketään loukkaamatta sanoisi, liiaksi 'rahalla' sisutettuja. Livingetc on pikkasen eri tyylinen. Tai siis riippuu siitä mistä tyylistä itse pitää, ei kai sisustuksessa voi sitä yhtä oikeaa ollakaan, kun kaikki ihmiset ovat erilaisia. Parhaat kodit ovat sellaisia, joista huomaa, että ne näyttää omistajiltaan ja oikeilta kodeilta, hintalapuista tai niiden puutteesta piittaamatta, eikä siltä mikä mukamas on just nyt muotia.
    Täällä minäkin muuten haikailen ruotsalaisten sisustuslehtien perään. Aina on ruoho vihreämpää aidan toisella puolen!
    Kun nyt kerran innostuin kommentoimaan, niin sanottakoon nyt, että sulla on tosi kiva blogi ja täällä on ihana käydä kurkkimassa!
    Hyvää keväänjatkoa t. Iiris

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, ollapa Enlantilaisten lehtihyllyjen äärellä (tai ylipäätään Englannissa). Kateus iski. Tunnustan myös plaraavani markettien lehtihyllyillä ja usein myös kassajonossa jos siinä sisustuslehtiä on hyllyn päässä.
      Keväänjatkoa myös sinulle!

      Poista
  6. Living Etc. on ihan paras lehti, tykkään tosi paljon ja olen ihan alusta asti sitä lukenut. Ostelen irtonumeroita, se on sellainen "luksuslehti" jota ei aina muista ostaa. Eikä ulkomaisia lehtiä oikeen ole vielä "osannut" tilata...

    VastaaPoista