Parhautta on olla omanlainen

Hirveän usein kuulee ihmisten väheksyvän ja jopa haukkuvan omia tekemisiään ja luovuuksiaan. Se tuntuu jotenkin olevan ihan hyväksytty tapa, että aina ollaan vähän niin kun sitä mieltä että ei ne omatekemät jutut nyt ole yhtään mitään. Minun mielestä se ei ole oikein ja voi olla jopa vahingollistakin, ihan niin paljon, että ihminen ei enää uskalla tehdä mitään, vaikka haluaisi,  tällaisiakin olen kohdannut.

Haluaisin jakaa teidän kanssa nyt yhden itselleni hyvin tärkeän oivalluksen. Sellaisen oivalluksen joka antoi minulle aikanaan todella paljon ja johti minut luomaan ja tekemään asioita juuri niin kuin polte sisälläni on koko ajan halunnutkin tehdä. Sen johdosta en enää kritisoi tuotoksiani tai hauku tekemisiäni muille. En koe häpeää epäonnistumisistani enkä tuskaile osaamattomuuttani jos jokin asia ei tule sellaiseksi kun suunnittelin tai halusin, vaan annan vaan mennä ja yritän ja teen.

Joskus pikkutyttönä koulussa en ollut hyvä oikein missään muussa kun kuvaamataidossa (sitä kutsuttiin silloin siksi). Kaikissa muissa aineissa, mukaan lukien käsi- ja puutyöt olin opettajien mukaan hutilo, kärsimätön ja jälkeni oli epäsiistiä. Arvosanat eivät olleet kummoisia ja päähäni jäi ajatus, että en vain osaa. Käsialani (silloin opeteltiin vielä kaunoa) oli vaihtelevaa harakanvarvasta ja vaikka kuinka yritin en vain saanut ikinä sitä taipumaan yhtä kauniiksi kun opettaja taululle piirsi. 

Ja tietysti siellä oli ne jotka osasivat tosi hyvin. Ne jotka saivat ne tarrat ja leimat niihin vihkoihin ja ne kympit sinne todistuksiin. Kaikki tietysti ihailivat vain niitä ja sitten sitä tietysti vertasi itseään niihin muihin ja alkoi pelätä epäonnistumista ja häpeää huonommuudestaan enemmän ja enemmän.

Tästä johtuen se jossain vaiheessa sitten elämästäni katosi melkein tyystin se tekeminen ja se tekemisen riemu. En piirtänyt, rakentanut taikka ommellut juuri yhtään mitään kun koko ajan takoi jossain aivojen sopukassa se että en ole tässä oikeasti hyvä, tai ainakaan niin hyvä että kehtaisin mitään muille näyttää. Jos joku joskus "erehtyi kehumaan" jotain tekelettäni, pidin nopeasti huolen siitä että haukuin sen ja itseni täysin lyttyyn kehujalle. Että älä nyt hulluja puhu, en minä mitään osaa ja  näethän että tämä on ihan p***a.

Kunnes sitten parikymmentä vuotta sitten menin opiskelemaan vähän taiteita ja yhtäkkiä siellä koulussa sen tajusin, että ei se olekaan niin, että jotkut meistä ovat hyviä ja toiset eivät. Ei ollenkaan niin. Se mitä käsillään tekee, on tietynlaista taidetta kaikki ja se ei ole jotain jota mitataan sillä onko jälki siistiä ja rivit suorassa vaan sillä, mitä se antaa. Mitä se antaa tekijälleen ja sille joka sitä katsoo tai käyttää. Se että onko se kokemus hyvä tai huono ei ole väliä, vaan väliä on sillä että siitä saa jotain irti. 

Ja se oivallus kuulkaas muutti kaiken minulle. Päätin just sillä hetkellä ja siinä, että teen kaikkeni sen eteen etten enää kritisoi tai hauku tekemisiäni vaan annan vaan mennä ja luovuuteni kukkia. Teen just sitä mitä haluan ja jos en osaa niin opettelen. Nautin siitä että rivit eivät ole suorassa ja harakanvarpaita tulee kun samalla kuitenkin tulee asioita joita voi käyttää ja ne näyttää ihan just minun tekemiltäni eikä kenenkään muun. Että näine "vikoineni" olenkin ihan älyttömän hyvä ja uniikki.

Ja se on kuulkaas kantanut pitkälle se. Teen ihan mitä lystän ja melkolailla miten lystän, kuten nyt vaikka tässä tämä neulepipo jonka neuloa napsuttelin. Se käsiala neulomisessa on edelleen varmasti sen silloisen opettajan mielestä yhtä heikkoa kun silloinkin ja kiire ja hutilo olen yhä myös, mutta kas vain kun silti syntyi parissa illassa vallan oivallisen ihana pipo. Just minun näköinen ja just sellainen kun halusinkin.

Että jos siellä ruudun takana nyt tätä lukee sellainen ihminen, joka aina haukkuu omia tekemisiään, tai sellainen joka haluaa, mutta ei tuskalla tehdä kun ei koe olevansa siihen tarpeeksi hyvä, niin mieti aina omia tekeleitä arvostellessasi olisitko yhtä ankara haukuissasi jollekin toiselle ihmiselle? Niin miksi sitten olisit itsellesikään. Että jos siellä sisälläsi se luomisen vimma on, niin työnnä pois nuo tuommoiset ajatukset äläkä vertaile itseäsi muihin vaan anna mennä vaan ja nauti luovuudestasi. Olet ihan paras just noin!

Translation in a nut shell: a short opening about creativity and how to avoid it getting clogged. The main rule being don't be too hard on yourself, but accept all your faults and errors and cherish them as your strength in everything you do. 

And in the mean time I knitted a hat.