keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Lisävaloa vihreille

Taas on se aika vuodesta, että sai kaivaa kasvilamput esille ja ripustaa ne portaikkoon välimeren viherkasveja varten. Oliivi ja laakeripuu ovat asuneet täällä talvet jo monta vuotta ja pärjänneet aivan mallikkaasti huolimatta hiukan huonosta viherpeukalostani. Ne ovat olleet tähän asti ulkona ja muutaman päivän porstuassa totuttelemassa ennen kun tänään nostin ne portaille ja laitoin molemmille oman lampun pään päälle valaisemaan. Me ei täällä olla koskaan erikseen lämmitelty tätä portaikkoa, vaan tänne tulee se lämpö mikä muualta eksyy,  joten näillä kasveilla on tässä ihanteelliset olosuhteet talvehtia, kun ei ole liian kuuma tai kylmä.

Käytössä näillä on ihan tämä Ikean 10 watin kasvilamppu, joka ei ole kovin ihmeellinen, mutta todella hyvä tällaisessa pilkkopimeässä rintamamiestalossa, jossa viherkasveilla ei olisi muuten mitään toivoa nähdä kevättä pimeän talven jälkeen. Näiden avulla nämä kaksi kaveria ovat pysyneet hengissä ja selvinneet vuodesta toiseen kesäksi pihalle.

Vaihdoin tänä vuonna niiden paikat päikseen portaikossa, sillä tässä alemmassa nurkassa lienee vähän hämärämpää kun ylempänä, kun tässä aiemmin majaillut oliivipuu tuppasi aina ränsistymään tosi kamalaksi just ennen kevättä. Laakeripuu taas ei ole ollut mistään moksiskaan, joten varmaan pärjää tässä ihan yhtä hyvin kun edellisessä paikassaan. 

Nyt on taas kivasti valoa meille ihmisillekin tässä kuljeksia kun ajastimet pitävät huolen, että lamput palavat just sen kaksitoista tuntia päivässä. Näissä Ikean versioissa valo ei ole semmoista kamalan violettia vaan melko viileää ja suht sävytöntä, jota on ihan kiva katsella ilman, että päätä alkaisi särkeä.

Got my olive and laurel inside from the cold outside to spend the wintertime here with extra lights above them. I use these Ikea's cheap Led-plant lightbulbs that are just good enough to keep these guys alive and us people happy, since the color tone of these is perfectly tolerable for a plant light.

3 kommenttia:

  1. Varmasti ihanteellinen paikka. minulla on pelargonit kuistilla. jossa lämpöä talvella noin 5-7 astetta ja hyvin ovat pärjänneet.

    VastaaPoista
  2. Onko kyltti pienestä kylttikaupasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, on aito vanha kyltti jonka joskus kirpputorilta olen ostellut. :-)

      Poista