perjantai 19. marraskuuta 2021

Paperipussitähdet

Se on taas marraskuu pistänyt parasta harmauttaan niin, että on käytävä taistoon pimeyttä, sadetta ja ankeutta vastaan kovin asein nimittäin askartelemalla. 

Minulla meni rikki viime jouluna kirppikseltä löytämäni hieno paperipussitähti ja ei auttanut itku markkinoilla vaan uusi oli tehtävä, jos sellaisen halusi tänäkin vuonna esille laittaa. Sain ystävältä läjän pieniä paperipusseja ja päätin, että koska niistä riittää kahteen niin teen sitten kaksi sen rikki menneen tilalle, niin saan kivat koristeet keittiön ikkunan pieleen.

Laitan tähän ohjeet tuosta toisesta tähdestä myös, vaikka netti niitä onkin jo pullolaan, mutta huomasin yhden hommaa helpottavan niksin, josta haluan vinkata, jos vähän vaativampaa kuviota haluaa tähteensä leikellä.

Tarvikkeet paperipussitähteen ovat tietenkin paperipussit. Niitä menee pussin koosta riippuen noin 10-12 kappaletta per tähti. Lisäksi tarvitaan sakset, liimapuikko, kynä, sekä paperipussin kokoinen paperin pala, jolle piirretään kaava. Kuvasta uupuu vielä narunpätkä sekä klemmari, jotka viimeistelevät tähden ripustuskuntoon.

Ensin piirretään kaava tähden kuvioimiseen. Taita paperinpala puoliksi ja suunnittele siihen sellainen kuvio jonka haluat. Mikään muu ei kuviossa ole tärkeää kuin se, ettei sitä leikata liian avonaiseksi pussin sivuilta, jotta siihen jää pintaa pitämään pussia koossa vielä leikeltynäkin.

Sitten leikkaa kuvio paperiin ja sinulla on valmis sapluuna jonka avulla piirtää kuviot pussinippuihin leikkaamista varten.

Sitten liimaa paperipusseja alareunastaan ja keskeltä yhteen noin 3-4 kerrallaan. Liimaa pussit samansuuntaisesti niin, että niiden etu- ja takapuolet menevät yhteen.

Kun olet liimannut pussiniput valmiiksi jäljennä niihin kuvio sapluunan avulla. 

Ja leikkaa ne muotoonsa.  Nyt varmaan hoksasit miksi sapluuna ja pienemmät pussiniput? Koska vähänkin vaativamman kuvion leikkaaminen on nyt varsin helppoa, kun se paksumman pussinipun kanssa olisi jo melkein mahdotonta.

Sitten kun kaikki kuviot on leikattu liimaa niput alareunoistaan ja keskeltä peräkkäin yhteen samoin kun teit pusseille aiemminkin.

Anna nipun kuivua kunnolla. Painot nipun päällä auttavat liimasaumoja pitämään paremmin ja lopputuloksesta tulee tasaisen hyvä.

Ja lopuksi, kun askare on kuivunut kunnolla avaa tähti ja laita se klemmarilla avonaisista sivuistaan yhteen ja solmi siihen samaan klemmariin ripustuslanka. Tuon avonaisen sivun voi myös liimata yhteen, mutta itse tykkäsin tehdä juuri tällaiset, jotka voi joulun jälkeen sulkea taas lyttyyn ja varastoida helposti ensi vuodeksi myös. 

I wanted to make myself some new paperbag stars since I broke the one I had last year. I put the instructions here too since I noticed it's a lot easier to cut a more complex pattern using thinner bunches of bags and a stencil.

2 kommenttia:

  1. Tosi hienot ja yksinkertaiset tähdet! Minäkin haluaisin semmoset, mistä sais pienet paperipussit ostettu? Kirjakaupasta ehkä..?
    t.Malin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjakaupat, marketit ja Puuilossa oli joskus noita pienempiä myös.

      Poista